Kellarityömaan tilanne ennen talvea

Perunakellariprojektin edistymisen raportointi jäi kesällä vaiheeseen, korjataan asia näin postuumisti nyt.

Kuten kuvista näkyy, ulkovuoraus saatiin pystyyn. Pohjalle tuli kaistale routaeristettä, sen päälle laastista valettu antura (pitäisi riittää jakamaan muurauksen paino riittävän leveälle jottei eristeen puristuslujuus ylity) ja sitten vain muuraamaan. Tämä ensimmäinen harkkorivi jää tekstin viimeisessä kuvassa jo maan alle piiloon, sen eteen tuli routaeristettä kaivannon leveydeltä. Ehkä routa ei muutenkaan jaksaisi nostella satojen kilojen painoista muurausta, mutta ei vara venettä kaada. Tämä saisi kestää seuraavat 50-60 vuotta pystyssä jos tekijältänsä kysytään.

Ensimmäisen ja toisen harkkorivin välin raudoitin vielä "paimenlangasta" taivutellulla laastirakoon laitetulla pituussuuntaisella siteellä.

Ulkomuurauksen ja kellarin rungon väliin tuli suunnitelmien mukaisesti eristeeksi lecasoraa alaosaan ja ylemmäs routa-EPS:ää (oviaukon sivut tein kaistaleella EPS:llä niin sai lecapavut pysymään eristysraossa). 

Muurauksen maavallia tukevan laajennoksen taakse tuli myös papua, sitä kun nyt on edelleen yli puoli säkkiä jäljellä. Ajatuksena tässä oli että ei routa menisi niin hanakasti syvälle tuohon valliin eikä vääntelisi muurausta hajalle. Koska tuo "lisäke" tuli anturan ulkopuolelle, yritin tukea sitä mahdollisuuksien mukaan maahan, ja lisäksi raudoitin sen kiinni muuhun muuriin samalla tavalla kuten 1. ja 2. harkkorivin välinkin. Lopullinen tuki muodostuu sitten kun ylimmät kaksi harkkoriviä yhdistävät oven eri puolilla olevat muurauksen osat.

Muuraus tuli kolmesta eri korkeudesta sidoksilla kiinni runkoon, jotakuinkin yksi, kolme ja viisi harkkoa oviaukon alareunasta, molemmin puolin ovea.

Lopulta sitten tuli syksyn sateet ja talvikin. Tällaiseksi työmaa jäi joulukuussa:

Koska katon rakenne päästi vettä läpi, purin lopulta vanhan tuuletustötterön pois ja peitin koko kellarin lautakehikon päälle kiinnitetyllä paksulla rakennusmuovilla. Nyt siinä on 20 senttiä hyvin märkää lunta sulamassa helmikuisessa loskasäässä, mutta rakenteesta tuli ilmeisesti riittävän jämäkkä koska kehikko ei näytä antaneen vielä periksi painon alla.

Kevään ja kesän tullen sitten pitää poistaa entiset pellitykset seinän yläosasta, niiden(kin) takia jäi seinän muuraus kesken kun tuo katos nojaa osittain peltien päällä. Samalla kuorinee koko katon paljaaksi maasta, laittaa uuden tuuletusputken ja (hulevesi-)eristää katon.

Kellarin edusta hajoaa ja edistyy

Kuten aiemmassa kirjoituksessa oli puhe, kellarin oviaukkoa on tarkoitus korottaa kulun helpottamiseksi. Harkkoseinää on nyt kilkuteltu useita päiviä, koska kauaa sitä hommaa ei jaksa. Kädet puutuu ja tärinä ei tunnu hyvältä kehossa. Mutta eilen se vihdoin antautui kokonaan!

Porasimme reikiä linjaan, josta halusimme harkon hajoavan. Sitten talttapäällä vaan kilkuteltin lisää. Sitten kokeilimme pilkkoa paloiksi. Aina välillä linjaa ja sitten vain tuosta päältä lohkoen paloja.

Tällä lähti enimmäkseen.

Melkoinen peli, poranterä uppoaa kevytsoraharkkoon kuin lämpimään voihin, mutta ihmeen sitkeä vastus seinä silti oli, alkuun lähti lähinnä vain pieniä paloja.

Viimeinen lohkare!

Nyt mahtuu kulkemaan!

Tukiraudoista toinen sinkosi yhtäkkiä kesken hakkuun irti. Onneksi ei osunut ketään!

Sisällä näyttää tältä:

Piti kaivella "vähän" maata tuosta edestä ja sivulta. Tuota jyskyttäessä meinasi maa itsekin vajota, mutta onneksi saimme pysäytettyä kivillä.

Minikokoisen maakellarin perusparannus, osa 2

Kellariprojekti etenee. Ulkopuolisia mielipiteitä en yllättävää kyllä suunnitelmille saanut rintamamiestalo.fi:stä, mutta sen verran asiaa olen ehtinyt tutkia että ilmankin toivottavasti pärjää. Lähes kaikki materiaalit on ja hankittu, niillä pääsee työssä varsin pitkälle. Kellarin edusta on jo kaivettu auki entisen maapenkan mitalta, mutta luultavasti jokunen kottikärryllinen maata pitää vielä poistaa ennenkuin ulkokuoren perustukset on tehty, seinä alkaa nousta, ja routaeristys on paikallaan, ja kuoppaa pääsee lapioimaan taas umpeen.

Suunniteltu oven korotus / kynnyksen madallus näkyy jo reikärivinä/urana oviaukon alanurkassa

Urpo Nurmiston Maakellari -kirjan (joka taitaa olla niitä harvoja aiheesta tehtyjä suomenkielisiä kirjoja) mukaan riittävä lämmöneristys maakellarin betonirakenteisessa katossa on 115 mm "solumuovia" (tarkoittanee nykytermein EPS:ää, ainakin näin oletan) kun maakerroksen paksuus on 30 cm, ja vastaavasti toisessa ääripäässä 90 mm eristettä 150 cm maakerroksen kanssa. Meillä maakerroksen paksuus jää tuosta 30 sentistäkin vielä puoleen, mutta entisen rakenteen mukainen 200 mm EPS pitäisi siis olla tarpeeksi - varsinkin jos sen ei tarvitse enää liota vedessä kuten tilanne ainakin nyt viime vuosina on ollut.

Routasuojaukseen Nurmisto suosittaa 100 mm EPSää metrin etäisyydelle asti etuseinästä ja vielä 50 mm siitä puoli metriä eteenpäinkin. Koska ei huvita avata koko talon kellarin kulkuluiskaa, tyydymme vähempään, mutta toisaalta kun nyt etuseinä tulee kaksinkertaiseksi eristeraolla jo maanpinnan alapuolelta saakka, ainakaan kellarin kylmenemisen takia ei pitäisikään tarvita niin paljoa routaeristystä. Entinen routaeristys on ollut 50 mm EPS seinää vasten ja 50 mm EPS edessä laatoituksen alla sekä erillinen kaistale etuseinän edessä olleen maapenkan alla.

Roudan takia Nurmiston mukaan myös sivuseinät pitäisi eristää 50-100 mm EPS:llä ulkopuolelta näin Etelä-Suomessakin 1,5 m syvyyteen asti. Tosin kevytsoraharkkoseinän kanssa eristeen sanotaan voivan olla ohuempi tai jopa puuttua kokonaan, mikä sikäli onkin toivottavaa, että tässä tapauksessa 1,5 m syvyys tarkoittaisi että eristämättä jäisi vain noin 50 cm seinän alalaidasta, mikä taas saattaisi rajoittaa maalämmön/-kylmän vaikutusmahdollisuutta (ja juuri siihenhän maakellarin toiminta nimenomaan perustuu). Katon eristyksen yhteydessä annetaan ymmärtää, että kevytsoraharkkorakenteen kanssa eristevahvuus olisi n. 60% betonirakenteen vaatimasta, mutta sen tarkemmin ei eri runkomateriaalien tarpeita eristyksen suhteen erotella.

Niin, ja se kellarin etuseinä. Ulkokuori tulee 85 mm paksuisista Kahi-tiilistä, väliin 100 mm eristettä (yläosa EPS, alaosa kevytsoraa). Alkuun eristepaksuudeksi suunnittelin puolta tuosta, mutta katon eristetarpeen ja aiemman toteutuksenkin perusteella 100 mm vaikuttaa olevan tarpeen.

Hankkimatta on vielä rappauslaasti etuseinään ja bentoniitti kattoa varten, sekä ovien materiaalit. EPS:ää meillä ainakin pitäisi olla riittävästi niin että sitä riittää myös ovien eristykseen, puutavara niihin täytyy hankkia sitten kun ulkokuori on saatu valmiiksi ja mitat on selvillä. Jos paljastuu, että katon eristys pitää kokonaan korvata uudella, voi olla että eristettäkin pitää ostaa lisää. Pakkauskoot vaan ovat sellaisia, että saa tarkkaan harkita ottaako ekstraa lojumaan nurkissa vai kierrättääkö sittenkin vanhaa. Ja toisaalta, viidenkympin tuotteen rahti saattaa maksaa yli satasen, näin autottomalle...

Korvausilmakanavan suhteen olen vielä kahden vaiheilla, mennäkö työläämmällä mutta ehkä paremmalla ratkaisulla jossa korvausilma tulisi maan alla sivuseinän läpi parin metrin päästä, vai tehdäkö kuten Nurmiston kirjassa ehdotetaan ja tehdä  oviin säädettävät aukot. Jonkunlainen ilmanvaihto "tuulikaappiin" olisi varmaan hyvä olla, ettei siellä ala sienirihmastot kasvamaan, mutta koska kokonaisrakenne on muuten vähän siinä toimivuuden rajoilla mittojen ja sijainnin suhteen, korvausilman esijäähdytys/-lämmitys maan sisäisellä putkella olisi kuitenkin perusteltu. Voi olla, että ratkaisun valinta selviää sen mukaan saanko seinään tehtyä reiän... Hankin kyllä osin tätäkin tarkoitusta varten poravasaran (jolle kyllä löytyy muutakin käyttöä taloudessa jossa on ennestään vain akkupora), ja kevytsoraharkko lienee aika helppo läpäistä, mutta edes kohtalaisen nätin pyöreän ja riittävän ison reiän tekeminen ei silti välttämättä ole ihan triviaalia kun ensi kertaa on asialla. Oviaukon korotusta vähän sommiteltiin jo, iskuporakone uppoaa harkkoon kuin voihin, mutta saako harkon halki helposti edes talttaamalla jää nähtäväksi. Taltta uppoaa kyllä harkkoon helposti, mutta jää myös helposti jumiin.

Raportoimme tuloksista kun on taas jotain kerrottavaa.

Minikokoisen maakellarin perusparannus, osa 1

Kuvittelin että tästä olisi jo jotain kirjoitettukin, mutta eipä näkynyt tuoreempaa mainintaa kyseisestä rakennelmasta kuin vuodelta 2012 ja tämän projektin lähtölaukauksesta vuodelta 2014.

Meillä on talon nurkalla pieni maakellari, rakenteellisesti hiukan hankalassa paikassa, ja kooltaan vähän liian pieni jotta siihen saisi esim. erillistä eteistilaa. Välttämättä meillä ei edes ole niin kovin suurta tarvetta maakellarille, vaikka sellaisessa varmasti juurekset säilyvätkin paremmin kuin turhan kuivassa kellarikomerossa. Kuitenkin kävi niin, että vuonna 2014 kellarin ulkoverhouden lahovaurio oli saavuttanut melkolailla täystuhon asteen ja siitä lähtien se on muistuttanut itsestään kun siihen suuntaan vilkaiseekin. 2017 kesällä sentään saatiin purkuhomma loppuun (sisäpuoli kokolailla yhtä laho kuin ulkokuorikin). Siltä osin kuitenkin on asiat kunnossa, että ilmeisestikään kellariin ei tule suuremmin vettä mistään, edes keväällä.

Alkuperäinen seinärakenne sisältä ulospäin oli seuraava:

• raakalauta
• villa 50 mm
• tervapaperi tms
• kevytsoraharkko

Etuseinässä lisäksi harkkoseinän ulkopuolella

• tervapaperi
• villa 50 mm
• pystyrimalaudoitus

Alkuperäinen kattorakenne sisältä ulospäin oli jotakuinkin seuraava:

• harva raakalaudoitus
• styrox 50 mm
• kattohuopa
• muottilaudoitus
• betoni
• styrox 50 mm
• kattohuopa
• styrox 50 mm
• muovi + kattohuopa
• styrox 50 mm
• kattohuopa

Kattoa ei ole vielä kaivettu auki ja ylläoleva perustuu siihen mitä etuseinän päältä voi nähdä. Lähtökohtaisesti kuitenkin siis 150 mm styroxia eristeenä ulkopuolella ja 50 mm sisäpuolella, mikä on aikalaila alakanttiin siihen nähden mitä suositellaan. Äkkiseltään nyt löytyi tueksi vain Panu Kailan kirjoitus Tamperelaisessa jossa annetaan minimiksi 100-150 mm EPS jos päällä on puoli metriä maata. Meillä maata on ehkä nykyisellään 10 cm ja muistaakseni tässä tapauksessa eristepaksuus pitäisi olla luokkaa 250 mm...

Tässä vähän purkamisen yhteydessä otettuja kuvia:

Tältä se näytti kun ulkoverhous oli karisteltu alas ja sisältä revitty irtonaisimmat laudat irti.

Kosteita villoja ja enemmän sekä vähemmän mätiä lautoja.

Aika pieni koppero...

Nyt pitäisi sitten päättää mitä tuolle oikein tekee. Kuten sanottu, rakennelma on pieni, noin 1,5 m x 1,5 m lattiapinta-alaltaan ja sisältä 1,75 m korkea. Seinät on muurattu jonkun sortin kevytsoraharkosta, seinien paksuus 24 cm. Katto on paikan päällä valettu betonista, paksuutta en nyt muista mutta ihan vakuuttavan näköinen se on, eikä siinä näy halkeamia. Koko rakennelma on etupuoleltakin katsoen osin maan alla (mahdollisesti talon anturan tasolle kaivettu). Oviaukko on 97 cm x 74 cm, eli hankalan pieni, ja lisäksi siis hankalasti n. 75 cm kellarin lattian yläpuolella. Koska kellarille ei ole parempaakaan paikkaa, eikä laajennuskaan oikein ole työmääränsä takia järkevä, lähtökohta perusparannuksessa on siis alkuperäisessä kuoressa pysyminen. Toinen hankala rakennepiirre on se, että kellarin yksi seinä on vasten kylmää varastokomeroa, jota kautta talvella varmasti kylmä tulee helposti kellariin.

Olen sitä mietiskellyt aina välillä vuosien mittaan, että millaisista materiaaleista ja millaisin ratkaisuin tuota lähtisi uusiksi rakentamaan. Maakellarin ominaisuuksien puolesta päälle pitäisi saada mahdollisimman paksu kerros eristettä ja maata, mutta siinä raja tulee talon sokkelin korkeudesta, koska ei voi nostaa maan pintaa kellarin katolla kovin ylös jottei riskeerata talon puurakenteita kosteudelle. Samoin sisäpuolelle ei mielellään laittaisi mitään, koska tilaa on ennestäänkin minimaalisesti. Katossa kannattanee olla sisäpuolella jonkun sortin eristekerros estämässä kondensiota, ja varastokomeron vastainen seinä vaatinee eristekerroksen jottei pakkanen tule sitä kautta talvella sisään.

Etuseinääkään ei pysty paksuntamaan suuresti koska se ensinnäkin tukkisi autotallin luiskan (toki autolla sinne ei ole tarkoituskaan päästä enää) ja tulisi hassusti ulos luiskan penkasta. Eteistilaa ei siis voi rakentaa, mutta n. 50 cm on varaa kuitenkin tuoda seinää ulospäin. Seinän paksuuden kasvaessa kellariin pääsy pienen oviaukon kautta vaikeutuu kuitenkin entisestään, joten siinä on ehkä koko homman vaikein ongelma ratkaistavaksi.

Kosteuden- ja säänkeston kannalta etuseinään olisi ehdottomasti paras käyttää jotain harkkoa, joko suoraan olemassaolevaan seinään kiinni muurattuna tai pienellä eristeraolla. Eriste kuitenkin pitää olla kosteuden läpi päästävää ja ehdottomasti jatkuvaa märkyyttä kestävää ainakin alaosan osalta, eli vaihtoehdoiksi jäänee ilmarako ja leca-papu. Kattorakenteeseen pitäisi saada mahdollisimman hyvä eristävyys, mikä tarkoittaa käytännössä että siihen täytyy saada mahdollisimman paksu eriste ja sen päälle sen verran maata että nurmikko kasvaa. Koska sade- ja sulamisvesi täytyy pitää kellarin ulkopuolella, eristekerroksen päälle pitää laittaa joku vedenpitävä kerros. Tässäkin kohtaa ajatus muovista tuntuu huonolta (on kyllä ehditty jo nähdä miten käy maan sisään jätetylle muovikalvolle vuosikymmenien saatossa), joten olen pyöritellyt ajatusta bentoniittisavesta maton muodossa. Bentoniittihan turpoaa kostuessaan ja tiivistyy tehokkaasti, mutta ei kuitenkaan estä maaperän normaalia kosteuden siirtymistä. Turpoamisen ansiosta liitos talon sokkeliin olisi myös tiivis, samoin kellarin katolla olevan tuuletuskanavan ympärys. Ennestään tuuletuskanava oli lautaa (tottakai!), ulommainen kerros on alapäästään läpimätä, mutta sisempi hämmästyttävän kova siitä huolimatta että tötterön päällä oleva hattu vuotaa sateella vettä sisään. Sekin täytyy korvata jotenkin, ehkä muovinen 110 mm viemäriputki voisi olla toimiva aihio.

Korvausilmalle oli aiemmin pätkä vanhaa rautaista vesiputkea vietynä oven karmin läpi. Parempi ratkaisu, varsinkin kun aurinko pääsee paistamaan tuohon seinustaan, olisi vetää väljempi putki jonkun matkaa maan sisällä, jotta kesällä ilma ehtisi jäähtyä, ja talvella vastaavasti lämmetä (noh, talvella ilmanvaihto täytyy pitää kuitenkin minimissä, mutta pieni ilman vaihtuvuus ei varmaan tekisi yhtään pahaa). Olisi kuitenkin melkoinen operaatio tehdä ensinnäkin reikä seinään (lainapelillä ja jonkun sortin timattiterällä siitä ehkä selviäisi), ja sen jälkeen kaivaa lapiolla syvää ojaa putkea varten pari metriä...

Tässähän tätä on mietittävää. Täytyy laittaa rintamamiestalo-palstalla keskustelu pystyyn...

Miten IT-nörtti korjaa ruohonleikkurin?

Kävi sitten kesällä niin, että ruohonleikkuri alkoi kesken ajon yskiä ja sammui, eikä suostunut enää starttaamaan. Tällaiselle nörtille, joka ei ole koskaan perehtynyt polttomoottorikäyttöisten laitteiden sielunelämään tuollainen on ihan kunnon haaste - mitä ihmettä sille oikein voi tehdä? Kyllähän polttomoottorin toimintaperiaate noin niinkuin suunnilleen on tiedossa, mutta kun ei ole rassannut nuorena mopoja eikä vanhempana autojakaan, pitää kysyä googlelta. Joskus vuosikymmen sitten tilanne olisi ollut toinen, mutta liekö nykyään montaakaan asiaa johon ei löytyisi jonkun sortin korjausvideota - pelkkä kirjallinen selvitys kaasuttimen eri osien toiminnasta ei hirveästi nimittäin auta jos ei edes tiedä mikä mikin on...

Koska moottori narusta nykimisen jälkeenkin aina vain sammui samoin tein, savuttamatta sen ihmeemmin tai pitämättä omituista ääntä, ihan kuten bensan loppuessa, ensimmäinen diagnoosi oli että se ei saa bensaa. Koska se oli helpoin lähtökohta ongelman selvittämiseen, aloitin bensatankin putsaamisella. Tankissa oli melkoinen määrä roskaa pohjalla, ties miten monen vuoden saatossa kertynyt, ja kondensoitunutta vettäkin siellä voisi olla (vaan eipä tullut kurkattua lampun kanssa tankin pohjalle olisiko siellä näkynyt vesihelmiä). Sinänsä ilman asianmukaisia välineitä tankin tyhjennys oli melkoista sähläystä, ennen kuin selvisi että kyseisen leikkurin tankin saa erittäin näppärästi irti koneen kyljestä avaamalla kaksi pulttia... Puhdistin siis tankin ja imuputken päässä olevan sihdin, sekä kaasuttimen alta poterot joiden kautta bensa siirtyy kaasuttimeen ja kaasuttimen sisäpuolen, laitoin osat takaisin paikalleen, tankkiin bensaa ja yritin käynnistää.

Ei toiminut.

Tähän mennessä olin jo sen verran viisaampi, että ymmärsin että kaasuttimessa on joku kalvo, joka on oleellinen laitoksen toiminnalle, mutta että mikä kalvo ja miten siitä voi tietää onko siinä joku vika... Vaan kuten sanottu, mistäpä ei löytyisi nykyään ohjevideota. Täsmälleen samanlaisen ruohonleikkurin moottorin kaasuttimen tiivisteen ja kalvon vaihdon opastava video osoittautui loistavaksi opettajaksi. Samalla selvisi nimikin kaikille osille näppärästi... Purin siis jälleen tankin irralleen, irrotin kaasuttimen ja sen alta kalvon ja tiivisteen ja puhdistin kalvon koska ilman vara-osaa muutakaan en oikein voinut. Puhdistin varmuuden vuoksi myöskin sytytystulpan. Ja jälleen kaikki osat takaisin paikalleen ja bensat takaisin tankkiin, ja toiveikkaana kokeilemaan.

Ei toiminut.

Huolimatta siitä että olin juuri oppinut purkamaan ja kokoamaan jälleen uuden laitteen (ja se alkoi harjoituksen myötä käydä varsin näppärästi jo), olin jokseenkin turhautunut. Vara-osia saa kyllä tilattua netistä, mutta ruoho kasvaa pihassa, ja kun viikolla ei ole aikaa askarrella ylimääräisiä, leikkurin kuntoon saaminen olisi siirtynyt viikolla eteenpäin. Vaan onneksi kävi niin, että löytyi lauantaina auki oleva pienkoneliike inhimillisen matkan päästä (vain puoli tuntia polkupyörällä, siis ihan lähellä). Alle kympin vaihto-osat mukaan ja takaisin pajalle!

Ja katso, kävi niin, että kolmas yritys oli hyvä ja kone pärähti käyntiin.

Mitä tästä opimme (paitsi purkamaan tietynmallisen Briggs&Stratton -moottorin kaasuttimen)? Varsinkin jos olet "kädetön" koneiden suhteen ja hankit puutarhakoneen, hanki sellainen joka perustuu johonkin hyvin yleiseen moottoriin, koska sitten kun kone hyytyy, ja tarvitsisit sitä, ei ihan välttämättä tarvitse kuitenkaan alkaa soitella korjaamoihin (joista ihan kaikki eivät suinkaan nouda konettasi, autottomat hipit huomio), vaan käyttämällä jonkun tunnin asian opiskeluun saatat jopa ihan itse saada koneesi takaisin toimintakuntoon. Tässä tapauksessa vaihtoehtona olisi ollut korjaamo, joka vakiohintaan korjaa vian kuin vian ja samalla tekee perushuollon, ja itse tehden säästö oli puolensataa euroa (aikaa toki hukkui vähintään satasen edestä, mutta itsensä kehittäminenhän kuulema kannattaa aina). Dokumentoin tämän ihan siltä varalta että se pelastaa joskus jonkun kohtalotoverin kesälauantain.

Kuulumisia pannuhuoneesta

En nyt muista onko blogissa ollut aiemmin puhetta eräästä pitkään vaivanneesta, mutta aikalailla pinnan alle (niinsanoakseni) jääneestä ongelmasta: Patteriverkosto on vuotanut hiljaa, mutta vakaasti jotakuinkin siitä asti kun aloitin säännöllisen mittarilukemien kirjaamisen. Vettä on hävinnyt kierrosta noin 5 litraa kuukaudessa, eli aika vähän (luokkaa pisara minuutissa), mutta kuitenkin häiritsevän paljon siihen nähden, ettei tiedä mihin se menee (lattian alle? ei kai sentään minkään uusitun lattian? vai sittenkin seinän sisään?). Otti muutaman vuoden aikaa ennenkuin hoksasin katsoa lämmönsäätimen alle shuntin liitoksen juureen, ja ennen kaikkea työntää sormeni ahtaasta välistä koettamaan onko ruosteen ja kalkkisaostuman syy ehtynyt vai edelleen tuore...
Tuorehan se oli. Vuoti tietysti vielä juuri seinän puolelta, paikasta johon näkee kunnolla vain työntämällä kännykän seinän viereen ja näppäämällä kuvan. Olen seissyt puolen metrin päässä vuodosta kasvot siihen päin satoja kertoja...

Huojentavaa tietysti oli se, että kaikesta päätellen purut ovat kuivina seinissä ja lattioiden alla, ja että äkkiäkös ammattimies tuollaisen korjaa. Ammattimies löytyikin sitten ihan kivuttomasti, vieläpä sellainen joka osaa käyttää sähköpostia sekä kalenteria. Samalla sovittiin vaihdettavaksi yläkerran vessan lavuaarin hana sellaiseen, jossa on käsisuihku, jottei vieraiden tarvitse käyttää jokseenkin eksoottista lasikannuratkaisua itsensä huuhteluun. Se hana olikin odotellut autotallissa jo aikas pitkään...

Putkari tuli, vaihtoi hanan ja katsoi tuota liitosta, ja ehdotti kevytkorjausta kuumankestävällä silikonilla, vedoten omakohtaiseen kokemukseen vastaavasta viasta joka oli ruostuttanut shuntin kiinnityspulttien vastakappaleista kierteet pilalle - tosin meidän tapauksessa silikoni tulisi vain puhdistetun saumakohdan ulkopuolelle, jottei tarvitse riskeerata mahdollisesti pahastikin ruostuneiden pulttien kanssa. Okei, mikäs siinä, kokeillaan. Putsasin ruosteet pois niin hyvin kuin ne sai (viereisestä kuvasta näkee hinkkaamisen tuloksen, mutta myös pannun kanteen levinneen ruosteen) ja taiteilin silikonin sauman ympäri niin hyvin kuin ensikertalaisena ja noin hankalasti tavoitettavassa paikassa osasin. Hetken aikaa paineiden ja lämpöjen palauttamisen alettua vaikutti ihan hyvältä, mutta kyllä se vesi löysi sitten tiensä ulos ja oli aika kirjoittaa putkarille uudestaan postia.

Tänään liitos sitten avattiin, siivottiin ja laitettiin uusi tiiviste (joita ei kuulema tukusta saanut, onneksi valmistajalla niitä oli). Näyttää varsin lupaavalta (ja noh, onhan tää nyt huomattaavasti vakuuttavampi korjaus kuin fysiikan lakeja vastaan taistellut ensimmäinen yritys). Myös kiinnityspultit vaihdettiin, ne olivatkin jo aikalailla kosteaa elämää nähneen näköiset. Ja dokumentoidaan nyt tähän myös se, että yhtenä epäilyksenalaisena jossain välissä ollut paisuntasäiliö todettiin ehjäksi, ainoastaan vastapaine oli vähän alakanttiin.
Toivotaan korjaukselle pitkää ikää, ainakin siihen asti kun saadaan tehtyä päätös siitä miten tätä mökkiä tulevaisuudessa lämmitetään.

Säätöventtiilin säätö, osa 2

Kuten viikko sitten kerroin, lämpimän veden syöttösekoitusventtiilin varaosien vaihto ei mennyt ihan putkeen silloin. Voin myös kertoa, että eipä siitä "korjauksesta" paljon parannusta asiaan tullut, venttiili sääti varsin portaittaisesti ja jumittui sittemmin ilmeisesti uudemman kerran. Tänään sitten otin uudelleen venttiilin auki ja kaivoin pois entisen männän muovisen kehän, joka oli lähes kuin liimattuna venttiilin rungossa kiinni. Järsin ensin kehää puukolla ohuemmaksi kunnes totesin että parempi tylsyttää rautasahan terä kuin puukko, kihnutin sahan terällä kunnes siitäkään ei enää oikein tuntunut olevan iloa (hankala asento ja ahdas paikka sahailla) ja lopulta raa'asti mursin kehän poikki meisselin kärjellä. Sen jälkeen piti vielä nitkutella kehää edestakaisin jotta se luovutti ja tuli pois. Venttiilisylinteriin oli kalkista ja ties mistä muodostunut pykälä jumittuneen kehän viereen, hioin sen sileäksi vesihiomapaperilla.
Nyt venttiili on taas kasattu ja säädetty, ja ensituntumalta vaikuttaa että nyt säätö toimii kuten pitääkin, eli tasaisesti. Toivotaan nyt että se toimii myös pitkään - silloinkin, kun joku on suihkussa.

Innostuin myös kaivelemaan yläkerran vessan säiliötä, se kun valuttaa hiukan vettä (yöllä kuulee kun "joku vetää vessan yläkerrassa"). Tulos: sulkulevy on hapertunut. Olis voinut käydä päivällä ostamassa uuden kun olis tajunnut, mutta jos vaikka sitten maanantaina. Toki se putkari, joka siihen vessaan pitäisi myös tilata, voisi vaihtaa kumin myös, mutta kun ei sitä tiedä milloin sen sinne saa tilatuksi...

Lämmin suihku on parempi kuin kylmä suihku

Jostain viime kesästä alkaen meillä on ollut säästökampanja lämpimän veden kulutuksen suhteen. Kampanjan alullepanija löytyi pitkään kestäneen arvailun jälkeen lämpimän veden syöttösekoitusventtiilistä (mallia Oras 4200, ilmeisestikin). Ensin venttiili temppuili satunnaisesti, mutta vakiintui tilaan jossa lämmintä vettä sai hetken aikaa hanan avaamisen jälkeen ja lämpötila sen jälkeen alkoi laskea. Tämä luonnollisestikin lyhensi suihkutteluun käytettyä aikaa ja vedenkulutusta, mutta näin talvella se ei varsinaisesti tuntunut enää terveeltä. Kiitos rintamamiestalo.fi:n "kollegoiden", syy kuitenkin saatiin lopulta diagnosoitua, ja kiitos Oraksen tuotteiden pitkän elinkaaren, venttiiliin on edelleenkin saatavilla varaosia.

Eilen hain paketin postista ja tänään askartelin osat paikalleen. Vanha termostaattitappi oli hyytynyt totaalisesti, siinä ei ollut enää mitään joustoa. Säätömännän päästä puolestaan oli irronnut muovin kappaleita, mikä lienee aiheuttanut venttiilistä kuuluneen "rallatuksen" kuumaa vettä laskettaessa, ja jos termostaatti olisikin toiminut, irtokappaleet olisivat voineet kuitenkin jumittaa männän.

Näin ensikertalaiselta homma ei käynyt mitenkään erityisen näppärästi, tosin osa ajasta meni ensin vuosikymmenien varrella kiinni jumittuneiden venttiilin kannen ja tyhjennyspropun avaamisessa (taas kerran kiitin itseäni kunnollisen 30 mm lenkkiavaimen ostamisesta) ja sen jälkeen sitä ihmetellessä, että uusi korjaussarja ei näyttänyt mahtuvan venttiilin sisään, eikä säätömäntä tuntunut liikkuvan oikein. Mietin että liekö sitten venttiilin rungon rakennetta muutettu vuosien varrella sen verran, että uuden männän toisessa päässä oleva muovikehys ei sovi vanhaan runkoon vaan ottaa kiinni rungossa olevaan pykälään (ja samalla osaksi peittää yhden aukon venttiilin rungossa)... Päätin olla turmelematta ehjää osaa ja laitoin vanhan männän takaisin, testauksen perusteella vaikuttaa ihan toimivalta ratkaisulta. Mäntähän oli lähinnä rikki vain termostaatin puolelta, eikä se käsittääkseni haittaa venttiilin toimintaa (kylmän veden sisääntulon puolella männän pää on täysin ehjä, joskin yhtä ruosteisen värinen kuin alla olevassa voitonmerkkejäni esittelevässä kuvassa olevat muut veden kanssa tekemisissä olleet osat).

Samalla säädin veden lämpötilan nyt vihdoinkin niin, että hanasta saa ainoastaan karvan verran vaille 50-asteista vettä, joten enää ei pitäisi olla mahdollista polttaa itseään kuten aiemmin - eipä tullut koskaan mitattua lämpöjä, mutta jos se polttaa sormia, on se turhan lämmintä. Varsinkin kun tuo säätöventtiili aina antaa ensin hyvin kuumaa, sitten nopeasti viileämpää, kunnes tasaantuu, eikä ole kunniaksi talolle jos vieras polttaa itsensä kuvitellessaan ottavansa rentouttavan kuuman suihkun...

Myöhemmin juolahti mieleen, että ehkä se rungossa oleva pykälä onkin vanhan männän muovikehys, joka on kiilautunut ja jumittunut runkoon. Venttiilisylinterin sisään kun ei oikein helposti näe, asianlaita jäi vähän pimentoon. Katsotaan nyt miten tuo toimii ja otetaan uusiksi jos on parannettavaa.

Samassa tilauksessa venttiilin varaosien kanssa tuli myös uusi allashana yläkerran vessaan, jotta sinnekin saisi bidee-suihkun. Pitää hommata jostain putkari hoitamaan sen asennus, putkiliitoksia en ala sompailla itse, varsinkaan tilaan jossa ei ole lattiakaivoa ja jossa vuoto voi kastella vaikkapa välipohjan purut...

Portaiden maalaus saa odottaa

ensi kevääseen/kesään.
Ilmat ovat lämpimät vielä mutta kosteaa on, joten portaat eivät kuivuisi kunnolla.
Joten näillä mennään.

Onhan se mukavaa, kun pääsee käyttämään väljempää eteistä....
Tässä sivuoven "eteinen":

Ulkoportaiden korjaus eteni tärkeään välietappiin

Portaiden ylätasanne

Ulkoporrasprojekti pääsi eilen illalla tärkeään välietappiin kun ylätasanne sai sementtilaastista uuden pinnan. Päivä oli sen verran lämmin että laasti kovettui välillä turhan nopeasti ja työmies valui jatkuvasti hikeä turhan runsaasti, mutta noin 1,5 laastisäkkiä myöhemmin tasanne oli valmis ja ylijääneellä kuralla tilkitsin mm. aiemminkin puheena olleen autotallin luiskan alkuperäisen (luovan) sadevesiratkaisun jättämiä vesireittejä pannuhuoneen suuntaan - pannuhuoneen seinä on nyt siis tilkitty ja oven vieressä olevasta kaivontapaisesta on tilkitty taloon päin oleva aukko. Toki tuo kaivon aukon tukkiminen ei montaa litraa enempää salli valua tai sataa luiskan alapäähän asti ennen kuin vesi alkaa valua ovia kohti, mutta parempi näin kuin aiemmin. Samalla yksi reikä vähemmän itikoiden päästä munimaan kaivon pohjalla seisovaan veteen (toki siihen voisi myös tehdä reiät pohjaan, mutta kun pora ei yllä ja rautakangella ei muovipönttöön tule reikää)...

Kakku on nyt peiteltynä jatkohoidossa, ja odotamme jännityksellä kovettuuko laasti kunnolla ja tarttuuko se alustaansa. Tein homman kyllä parhaan ymmärrykseni ja laastin työohjeen mukaan (tosin en puuseinässä kiinni olevaa työkohdetta pessyt vedellä, vaan harjasin sen, imuroin pölyt meidän todella sitkeähenkisellä mutta kovin epäammattimaisella remppaimurilla ja kostutin puutarhakaliiberin sumutinpullolla), mutta ainahan jotain on voinut jäädä huomaamatta, kun ei ole kokemusta. Kokonaisuudessaan jälkisiivouksineen hommaan meni viitisen tuntia, josta iso osa tuhrautui laastierien sekoittamiseen, eihän tuollainen määrä nimittäin yhteen ämpäriin mahdu. Neljä niitä tarvittiin, vai olikohan peräti viisi - loppuvaiheessa alettiin mennä hämärän rajamailla ja huoltojoukon tarjoilemat eväät olivat enemmän kuin tervetulleita. Ammattilainen olisi varmaan käyttänyt betonimyllyä ja tasoittanut laastin käden käänteessä, mutta tämähän olikin miulle ensimmäinen keikka laatujansa (harjoittelukappale pannuhuoneessa oli silkkaa harjoittelua), ja vaikeustasoa nosti nurkkaukseen tarvittu kaato kahteen suuntaan.

Pannuhuoneen oven edustan tuleva työmaa

Loput portaat plus pannuhuoneen oven edestä ulko-ovien vaihdon yhteydessä irtonaiseksi todettu paksu kakkara vaativat vielä jokusenkin säkin hakemista rautakaupasta... Uskaltaisikohan sen kellarin oven edustan vielä jättää tekemättä kokonaisuudessaan, kun ei yhtään tiedä vielä meneekö siihen kolme vai viisi säkkiä (tavaraa myös tarvitaan useamman sentin paksuudelta ja alaa saattaa olla hyvinkin pari neliötä), pelkästään sen sekoittamiseen tällä metodilla menisi pari tuntia. Jos vaan valaisi tilapäisen makkaran seinän viereen estämään lumen satamisen karmin pellityksen alle... Tai muuten tekisi sen sopivan kokoisissa osissa silläkin riskillä, että laatta hajoaa saumakohdista, ja että aikaa tuhraantuu työalueen puhdistamiseen joka kerta kun ryhtyy työhön. Tai sitten pitää vaan vuokrata se betonimylly (saiskohan sellaisen jostain suoraan pihaan toimitettuna ilman kammottavaa toimitusmaksua)... Tähän asti on pärjätty jotakuinkin täysin kuvassa näkyvällä työkaluarsenaalilla tähänastisessa hengessä, eli varsin askeettisesti. Akkuporaa tarvittiin vasta irtoamattoman maalipinnan karhennukseen, muuten mentiin käsipelillä. Laastihommissa käytössä oli lisäksi porakonevispilä, putskauha (kuten kyseistä kapinetta näemmä nimitetään), teräslaatta ynnä vatupassi.

Kävimme jo viikko sitten alustavasti kyselemässä maalikaupasta suositusta pintakäsittelyyn. Tuollaiseen säille ja kulutukselle alttiiseen paikkaan ei kuulema kukaan lupaa mitään kestävyyttä millekään maalille, mutta riittävän vahva ja hengittävä tökötti nyt toivottavasti kuitenkin kestää jonkun aikaa ja toisaalta estää vastaavan rapautumisen jatkossa. Ehdolla virkaan on Solmasterin UR 300, yksikomponenttinen uretaanipinnoite, jonka saa sävytettyä haluamakseen. Entisiä maaleja portaissa onkin ollut jo melkoinen määrä, taisin jostain kohtaa laskea peräti 7 tai 8 kerrosta. Alla oleva kuva ei kerro ihan täyttä totuutta (viisi päällimmäistä kerrosta näkyy selvästi), mutta antanee käsityksen siitä kerrosvoileivästä jota on rapsuteltu pois...

Portaat etenevät hitaasti mutta varmasti

Nyt on kilkuteltu kaikki irtoavat osat portaista. Sitten olisi edessä maalien harjaus niiltä osin, kun sitä vielä portaissa on. Onkin kyllä jännää alkaa sitten muokkaamaan näistä uusia...osataankohan me? No, tässä sitä opetellaan. Niin kuin muissakin hommissa. :)

ylin porras ovelta

Portaat (jatkoa)

Maalia on nyt rapsuteltu portaista ja sitten seurasi irtonaisten palasten irrottelua.
Kun maalin ja erinäiset kerrokset poistaa, paljastuu alta todella hyvännäköinen porras! Näkyy tuossa toisessa kuvassa. Vähän tietysti mietityttää että kuinka tuon seinänvierustan ja kynnyksen luona saa uuden pinnan tehtyä...ja kun juuri tuli laitettua nuo uudet ovet kynnyksineen ja karmeineen...

 "Pieni" reikä paikattavana askelman alla pystysuunnassa...

Reiän sisällä on kuivaa mutta kovin savimaiselta vaikuttavaa tavaraa, tiedä sitten mikä on sen historia...

Portaat

Esa oli jo aloitellut portaiden työstämistä kun minä oli reissussa.
Maali ja betoni lohkeilee nyt siihen malliin että nyt on pakko tehdä jotain. Vähän merkkejä murenemisesta oli viime vuonnakin mutta emme ehtineet ja jaksaneet tehdä mitään. Nyt on pakko!