11.1.2014

Säätöventtiilin säätö, osa 2

Kuten viikko sitten kerroin, lämpimän veden syöttösekoitusventtiilin varaosien vaihto ei mennyt ihan putkeen silloin. Voin myös kertoa, että eipä siitä "korjauksesta" paljon parannusta asiaan tullut, venttiili sääti varsin portaittaisesti ja jumittui sittemmin ilmeisesti uudemman kerran. Tänään sitten otin uudelleen venttiilin auki ja kaivoin pois entisen männän muovisen kehän, joka oli lähes kuin liimattuna venttiilin rungossa kiinni. Järsin ensin kehää puukolla ohuemmaksi kunnes totesin että parempi tylsyttää rautasahan terä kuin puukko, kihnutin sahan terällä kunnes siitäkään ei enää oikein tuntunut olevan iloa (hankala asento ja ahdas paikka sahailla) ja lopulta raa'asti mursin kehän poikki meisselin kärjellä. Sen jälkeen piti vielä nitkutella kehää edestakaisin jotta se luovutti ja tuli pois. Venttiilisylinteriin oli kalkista ja ties mistä muodostunut pykälä jumittuneen kehän viereen, hioin sen sileäksi vesihiomapaperilla.
Nyt venttiili on taas kasattu ja säädetty, ja ensituntumalta vaikuttaa että nyt säätö toimii kuten pitääkin, eli tasaisesti. Toivotaan nyt että se toimii myös pitkään - silloinkin, kun joku on suihkussa.

Innostuin myös kaivelemaan yläkerran vessan säiliötä, se kun valuttaa hiukan vettä (yöllä kuulee kun "joku vetää vessan yläkerrassa"). Tulos: sulkulevy on hapertunut. Olis voinut käydä päivällä ostamassa uuden kun olis tajunnut, mutta jos vaikka sitten maanantaina. Toki se putkari, joka siihen vessaan pitäisi myös tilata, voisi vaihtaa kumin myös, mutta kun ei sitä tiedä milloin sen sinne saa tilatuksi...
submit to reddit Delicious

3.1.2014

Lämmin suihku on parempi kuin kylmä suihku

Jostain viime kesästä alkaen meillä on ollut säästökampanja lämpimän veden kulutuksen suhteen. Kampanjan alullepanija löytyi pitkään kestäneen arvailun jälkeen lämpimän veden syöttösekoitusventtiilistä (mallia Oras 4200, ilmeisestikin). Ensin venttiili temppuili satunnaisesti, mutta vakiintui tilaan jossa lämmintä vettä sai hetken aikaa hanan avaamisen jälkeen ja lämpötila sen jälkeen alkoi laskea. Tämä luonnollisestikin lyhensi suihkutteluun käytettyä aikaa ja vedenkulutusta, mutta näin talvella se ei varsinaisesti tuntunut enää terveeltä. Kiitos rintamamiestalo.fi:n "kollegoiden", syy kuitenkin saatiin lopulta diagnosoitua, ja kiitos Oraksen tuotteiden pitkän elinkaaren, venttiiliin on edelleenkin saatavilla varaosia.

Eilen hain paketin postista ja tänään askartelin osat paikalleen. Vanha termostaattitappi oli hyytynyt totaalisesti, siinä ei ollut enää mitään joustoa. Säätömännän päästä puolestaan oli irronnut muovin kappaleita, mikä lienee aiheuttanut venttiilistä kuuluneen "rallatuksen" kuumaa vettä laskettaessa, ja jos termostaatti olisikin toiminut, irtokappaleet olisivat voineet kuitenkin jumittaa männän.

Näin ensikertalaiselta homma ei käynyt mitenkään erityisen näppärästi, tosin osa ajasta meni ensin vuosikymmenien varrella kiinni jumittuneiden venttiilin kannen ja tyhjennyspropun avaamisessa (taas kerran kiitin itseäni kunnollisen 30 mm lenkkiavaimen ostamisesta) ja sen jälkeen sitä ihmetellessä, että uusi korjaussarja ei näyttänyt mahtuvan venttiilin sisään, eikä säätömäntä tuntunut liikkuvan oikein. Mietin että liekö sitten venttiilin rungon rakennetta muutettu vuosien varrella sen verran, että uuden männän toisessa päässä oleva muovikehys ei sovi vanhaan runkoon vaan ottaa kiinni rungossa olevaan pykälään (ja samalla osaksi peittää yhden aukon venttiilin rungossa)... Päätin olla turmelematta ehjää osaa ja laitoin vanhan männän takaisin, testauksen perusteella vaikuttaa ihan toimivalta ratkaisulta. Mäntähän oli lähinnä rikki vain termostaatin puolelta, eikä se käsittääkseni haittaa venttiilin toimintaa (kylmän veden sisääntulon puolella männän pää on täysin ehjä, joskin yhtä ruosteisen värinen kuin alla olevassa voitonmerkkejäni esittelevässä kuvassa olevat muut veden kanssa tekemisissä olleet osat).


Samalla säädin veden lämpötilan nyt vihdoinkin niin, että hanasta saa ainoastaan karvan verran vaille 50-asteista vettä, joten enää ei pitäisi olla mahdollista polttaa itseään kuten aiemmin - eipä tullut koskaan mitattua lämpöjä, mutta jos se polttaa sormia, on se turhan lämmintä. Varsinkin kun tuo säätöventtiili aina antaa ensin hyvin kuumaa, sitten nopeasti viileämpää, kunnes tasaantuu, eikä ole kunniaksi talolle jos vieras polttaa itsensä kuvitellessaan ottavansa rentouttavan kuuman suihkun...

Myöhemmin juolahti mieleen, että ehkä se rungossa oleva pykälä onkin vanhan männän muovikehys, joka on kiilautunut ja jumittunut runkoon. Venttiilisylinterin sisään kun ei oikein helposti näe, asianlaita jäi vähän pimentoon. Katsotaan nyt miten tuo toimii ja otetaan uusiksi jos on parannettavaa.

Samassa tilauksessa venttiilin varaosien kanssa tuli myös uusi allashana yläkerran vessaan, jotta sinnekin saisi bidee-suihkun. Pitää hommata jostain putkari hoitamaan sen asennus, putkiliitoksia en ala sompailla itse, varsinkaan tilaan jossa ei ole lattiakaivoa ja jossa vuoto voi kastella vaikkapa välipohjan purut...
submit to reddit Delicious