27.10.2012

Talvi tuli osa 1

Lunta satoi torstain ja perjantain välisenä yönä ja oli pari astetta pakkasta. Ja pysyi koko päivän 2-4 astetta pakkasta ja lumi maassa.
Lauantaiaamuna olikin sitten jo 10 astetta!

submit to reddit Delicious

25.10.2012

Krishnan palvontaa

Vihdoin joogasali toimii siinä mihin olen sen aina halunnut!
Eli siellä on nyt laulettu Krishnan ylistyslauluja ja lausuttu mantroja.





Kiva kun kotona pyörii heppuja, jotka lauleskelevat ja voimme keskustella heidän kanssaan Krishnasta.
:)
Joskus Krishnan palveleminen on helppoa! Minä olen näköjään monessakin asiassa enemmän taipuvainen tähän toiminnan puolelle enemmin kuin kirjalliseen ja akateemiseen puoleen. ;)
submit to reddit Delicious

21.10.2012

Tauluja seinille

Saimme kaksi uutta taulua, joten niillehän piti etsiä paikka. :)
Vähän olimme jo toiselle miettineet mutta toinen tuli yllätyksenä. Värimaailma ratkaisi kerroksen ja aihe huoneen. :) Koska joogasalin käyttö ratkaisee taulujen yms. aiheet, kukat pääsivät vierashuoneeseen. Taulu on pieni, joten se hukkuisi ilman kaveria, joten se sai kaverin taulusta, joka on äitini vanha.


 Portaikossa ollut keltaisen talon kuva sai väistyä uuden kukkataulun tieltä ja sai ylennyksen parvekkeen oven viereen.

 
submit to reddit Delicious

20.10.2012

Syksyinen piha

Kasvimaat, etualalla peruna-härkä-pinaattimaa, takimmaisena kesäkurpitsapenkki ja keskellä olivat juurekset, kurkku ja pavut.

Marjapensaita
 Lehtikasa kuusen juurella, tuo keltainen möhkäle on pyöreä kuunliljapenkki, joka on nyt peittynyt lehdillä. Ja tietysti siinä on myös kellastuneet kuunliljojen lehdet.
 Kukkapenkkejä ja marjapensaita
 Vielä jaksaa ruusu työntää pieniä kukkia

submit to reddit Delicious

Viimeiset kasvikset pois maasta ja valmistautumista talveen

Tänään haravoitiin ja leikattiin nurmikkoa lisää.
Tyhjensimme kukkalaatikot, vein tukiaidat ja -kepit pois ja nypin muutamat kasvit irti maasta.
Yksi sitkeä tammi jäi vielä. Revin sen vaikka sitten keväällä...jos irtoais paremmin kun juurta on rikottu ja maa kaivettu ympäriltä... :)
Lisäksi otin maasta porkkanat ja loput valkosipulit. Vein muutaman sipulin vintille kuivumaan ja ne mistä naatit irtosivat, saavat mennä jääkaappiin. Keittiössä tuoksuu siltä kuin sinne olisi räjähtänyt puolikiloa valkosipulia....

Porkkanasato tänä vuonna:
 Pestyt valkosipulit:


submit to reddit Delicious

Luomuviljelijän kirjallisuutta

Suosittelemme näitä kirjoja!
Löysimme Helsingin kirjastosta ihan huippukirjan ja uusimme lainan vaikka kuinka monta kertaa. Ja nyt oli anoppi löytänyt sen jostain antikvariaatista.
 Etenkin tämä taulukko kumppanuuskasveista oli kiva!



Tämä on uusin löytö.




Se on enemmän ehkä sellainen suunnittelutyökalu, josta saa ideoita puutarhaan. Mutta löytyy siitä asiaakin. Esim. kukkien varjoisuus/aurinko-tarpeesta ja tämä kasvuvyöhykekartta.






submit to reddit Delicious

18.10.2012

Ensimmäinen kaatuminen portaissa

Muutamia kertoja olemme astunut harhaan tai muuten vain kompuroineet mutta nyt kaaduin ihan huolella kun tulin yläkerrasta pyyhepino käsivarsilla!
Takamuksessa on varmaan mojova mustelma, koska kaadun pepulleni ja laskin muutaman rapun alas.
Löin myös molemmat kyynärpäät ja kipu säteilee molemmissa käsissä...

Olin juuri ottamassa kiinni kaiteesta, kun villasukka luisti portaan reunan yli ja se oli menoa.
:)

Pitää varmaan hankkia ne liukuesteet portaiden reunoille....
submit to reddit Delicious

Joogasalin uusi verho

Vähän tuolla salissa kaikuu ja yksi kangas on etsinyt paikkaansa, joten ajattelin yhdistää nämä kaksi ongelmaa. On paksumpi kuin tuo valkoinen verho. :)
Kyllä se vähän auttoi kaikumiseen ja näyttää tosi hyvältä! :)


submit to reddit Delicious

Värien vaikutus

Meidän alakerran pienessä vessassa huomaa helposti kuinka värit vaikuttavat koko huoneeseen.
Seinät ovat valkoiset ja luonnonvalkoiset, joten kaikki väri mitä siellä on, korostuu värit hienosti.
Tässä esimerkkejä:











submit to reddit Delicious

Uusia tulokkaita

Esan vanhemmat kävivät kylässä ja toivat vaikka mitä!
Jotain oli sovittukin ja jotain jäi vielä tulemattakin, mutta tuli myös jotain mistä ei oltu puhuttu aiemmin (tai minulle ei oltu puhuttu :) ).

Joogasaliin saimme ufon kostuttamaan ilmaa (kuvassa tuo on vielä pahvilaatikossaan).

Tosin aloin miettiä, että siihenkin pitää varmaan hommata ajastin. Koska eihän se ehdi kosteuttaa ilmaa jos laitan sen päälle kun aloitan joogan!
Hankimme siis ajastimen Tulasien lampulle. Mutta eilen se ei sammunutkaan eli mikä noissa ajastinpistokkeissa on oikein vikana?! Ne toimii hetken ja sitten eivät toimikaan....pitää ehkä seurata ja mennä kauppaan takaisin jos ei toimi.

Saimme pari taulua. Tämä isompi pääsee yläkerran portaikkoon ja tuo pienempi vierashuoneeseen.


submit to reddit Delicious

14.10.2012

Lahjoja, tavaroita ja jakamisen iloa

Naapuri kysyi joskus, että mitä teemme omenoille ja että saisiko hänen tuttavansa käydä hakemassa. Johon vastasin, että ilman muuta. No, he kävivät hakemassa eräs päivä kun huomasin että omenoita oli hävinnyt pihasta minne olin niitä levittänyt kerättäväksi (itse olin ajatellut kerätä).
Perjantainakun tulin kotiin, oli ovessa kanervaruukku ja kiitos-kortti. :)

Tässä kuvassa se on kengässä, jossa oli viime keväänä narsisseja. Saimme sen ystäviltämme ja minä tykkäsin kengästä, joten säilytin sen. Nyt sain sen käyttöönkin taas. :)


Meillä on ollut tämmöinen teekannu käytössä jo jonkin aikaa, mutta isompi. Ostin tuon pienen, jotta voisin käyttää sitä töissä. Siitä on kätevä juoda muruteetä, koska käytän usein murut ainakin kahteen annokseen, tuossa kannussa ne siis säilyvät seuraavan kertaankin eikä tarvitse pelätä, että joku heittää ne menemään. Tuskin kovin moni osaa käyttää töissä tuollaista tai jos osaa, ei varmaan jaksa nähdä vaivaa. ;)

Lukioaikainen ystäväni perusti Kerä-lankakaupan ja olen nyt ostellut muutamia lankoja... Nämä kuvan langat ostin että voin tehdä itselleni huivin. Mutta aloin miettiä jaksaisiko sitä tehdä myös pöytäliinoja tai muita pieniä juttuja taloomme. :)
Äitini toi minulle sen papan tekemän arkun ja sen sisällä oli iso kasa sukkapuikkoja ja virkkuukoukkuja. Valitsin siitä muutamat itselleni mutta sitten mietin etten tarvitse kaikkea. Niinpä lahjoitin ne ystäväni kauppaan. Siellä käy erilaiset ryhmät tekemässä käsitöitä joten puikot tulevat hyvään käyttöön. :)


Omenoita käy hakemassa ihmiset tien vieressä olevasta korista. Tosin ovat niin nirsoja, ettei kelpaa vähän rupiset omenat. Joten valikoimme koriin sievimmät. :)
Mutta sitten joku pieni otus syö pihassakin niitä. Tämmöisiä puoliksi jyrsittyjä löytyy vähän väliä jostain. :)




submit to reddit Delicious

13.10.2012

Tulevia töitä

Koko ajan on mielessä lista mitä pitäisi tehdä ja koko ajan niitä tulee lisää mieleen...
Mutta kun käy töissä, töiden jälkeen laittaa ruokaa ja syö, ei sitä oikein enää ehdi tehdä mitään. Ja nyt alkaa olla jo niin pimeää ettei siellä näekään mitään kuuden jälkeen illalla.

Vielä pitäis poimia maasta porkkanat ja valkosipulit. Sitten tietysti siistiä kasvimaat ja mahdollisesti vähän käännelläkin.

Pensaita ja puita ajattelimme vähän leikata ennen talvea, jos ehtii.

Kiviä on tullut kasattua pitkin pihaa sinne tänne, tänään mietin, että pitäis keksiä joku kivisäilö jonnekin pihalle.
:)

Pihassa olevat sora-, hiekka- ja multasäkit pitäisi tyhjentää ja jos siirtää pois lumen tieltä.

Keinukin varmaan joutais autotalliin....
:)

Lautakasa pitäis käsitellä ja säilöä sisälle...

Ja paljonpaljon muuta. :)
submit to reddit Delicious

Omenat ja lehdet ruohonleikkuun tieltä! Ja siirtohommia.

Keräsimme tänään omenia pois maasta. Vähän kasvimaille ja niiden ympäristöön jäi vielä.
Sitten haravoimme enimmät lehdet ja niin pääsi päristelemään ruohonleikkurilla. Voi olla että viimeisen kerran tälle syksylle. :)
Alkaa olla lämpötilat jo lähellä nollaa....



Siirsimme yhden kolmesta juhannusruususta toiseen paikkaan, jotta sitä pääsee ihailemaan itsekin enemmän. Samalla antaa vähän suojaa naapureilta. :)



Saniainen sai myös uuden asuinpaikan ja yksi kitukasvuinen karviainen sai lähtöpassit.

saniaisen lehdet keltaisena myttynä siirron jälkeen

Hikistä hommaa oli tuo siirtäminen vaikkeivat kovin syvällä olleet juuret. Juhannusruusun ympärillä oleva kasa erikokoisia kiviä hidasti tuntuvasti hommaa.

Nyt saunasta tultua huomaa kyllä tehneensä hommia....jokaiseen lihakseen sattuu!
submit to reddit Delicious

7.10.2012

Seuraava projekti??

Mietimme eilen bussissa että varmaan pitäisi alkaa päättämään pikkuhiljaa mihin säästämme seuraavat remonttirahat....

Remontoitavia kohteitahan riittää!

Salaojitus täytyy joskus tehdä mutta koska täällä ei mitään vesi- ja kosteusongelmia ole ollut ja pihan avaaminen kuulostaa turhan hurjalta, jätämme tämän projektin vielä toistaiseksi.

Ulko-ovien vaihdosta pyysimme jo tarjousta muutamasta firmasta ja yksi mies kävi ja teki tarjouksen, johon meillä ei sitten ollut vielä varaa. Ulko-ovet päästävät vetoa sisään, joku ovi on hiukan rikkikin ja lukot ovat vanhaa mallia, eivätkä kovin vakuuttavia tai luotettavia (viime talven perusteella jäävät helposti auki).

Portaat rapistuvat joko väärän maalin tai maalaustekniikan ansiosta. Maali lohkeilee ja portaista irtoaa palasia.  Nämä kuvat on otettu keväällä ja portaat ovat rapisseet aika paljon tästäkin vielä.
Näistä täytyy siis rapsuttaa tuo maali pois ja kaikki mikä irtoaa ja tehdä uusi rappaus/betoniverhous päälle. Ja sitten maalata. Samalla voisi tietysti uusia kaiteetkin. Mutta miten nuo ovat kiinni ja mistä saa sellaiset kaiteet, jotka sopivat taloon kuin ne olisivat aina olleet siinä?
Ja tietysti portaidet ja kaiteiden täytyisi vielä olla kestäviä. Niin ekologisessa mielessä kuin siinäkin, että ne kestävät vuosikymmeniä.


Näistä sitten pitäisi päättää.....luultavasti se menee tuohon porrasprojektiin ensin ja sitten ovet.
submit to reddit Delicious

Kukkien istuttamista

Laitoin eilen maahan kukkasipuleita. Meille on toivottavasti siis keväällä tulossa valkoisia isokevättähtiä, kuningasliljoja, päivänkakkaroita, sinisiä mukulakurjenpolvia, keltaisia keltakärsämöitä. Muut kukat laitetaan sitten keväällä.

Ostin kahta erikorkoista auringonkukkaa. Ne ajattelin laittaa keinun taakse vähän niin kuin seinäksi. Samalla kun keinuu, voi taivuttaa päätä ja ihailla kukkia sitten kun alkavat kukkia. Matalampi auringonkukka on sellainen, jossa on yhdessä varressa monta kukkaa! Ihanaa!!

Kuistin eteen teemme kivikkopuutarhan, johon tulee yrttejä isojen kivien väleihin ja muutama kukkakin. :) Käytämme samoja kiviä kuin autotallin liuskan muurissa, koska niitä jäi vähän yli. Ja koska olemme vähän huonoja yrtin kasvattajia, ajattelimme kokeilla tämmöistä. Ja kuulin myös sellaisen vinkin, että niitä täytyy kastella tietyllä välillä, jos siinä mokaa, ei kasva. Eli se voikin olla meidän moka, mitä emme ole tehneet. :( No kokeillaan nyt. Kuisti kylpee koko päivän auringonvalossa, joten paikka on lämmin ja aurinkoinen ja kivet vielä varaavat lämpöä.
submit to reddit Delicious

Kompostit täynnä

Esa rakensi vuosi sitten ystävämme avustuksella puisen kompostin pihan perälle. Samalla tuo pientä näköestettä kävelypolulle.



 Ostimme viime syksynä Biolanin kompostorin, joka toimii vuoden ympäri. Toki on jäässä talvella mutta kyllä siellä jotain tapahtuu, koska sieltä sai jo multa-ainesta ja aika nopeasti alkoi pöhistä keväällä. On toki sellaisessa paikassa että aurinko paistaa siihen.
Nyt kaikki nämä ovat täynnä! Lähinnä omenoita. Ja huonontuneita omenoita tulee koko ajan lisää, joten mietimme että mitä teemme. Pitääkö pihalle kaivaa yksi iso kuoppa, jonne omenat heitetään. Mutta koska pihan perällä vanha kurkkupenkki on mielestäni mullan tarpeessa ja halusin levittää ja möyhiä sitä joka tapauksessa, keksi Esa että heitetään omenat sinne vierelle (tuolla kuvassa takana, missä kasvoi nyt krassia ja kesäkurpitsaa). Sekoitetaan nekin siihen iloiseen kasaan! :)


Ja näin kärräämme nyt sitten omenoita sinne. Tyhjensimme eilen jo muutaman kottikärryllisen ja ämpärillisen. :)
Lisäksi kohopenkki on liian iso, ei oikein kunnolla yllä mistään kohtaa, joten nyt voi sitten muotoilla siitä uudestaan kaksi vähän pienempää ja tasoitella maata ehkä vähän. Toisella puolen kasvimaan ja nurmikon välillä on pieni oja. :)
Kiskoin viimeiset kesäkurpitsat irti kasveista ja nyppäsin nekin irti maasta ja jätin kasaan multautumaan. Aika hyvin tuota kurpitsaa tuli, mutta ei ongelmaksi asti. Viimeiset olivat aika kosteita ja mätänivät heti, jos jäivät liian pitkäksi aikaa. Ja koska aurinkoa ei juuri ole näkynyt, ovat myös väriltään aika vaaleita.
submit to reddit Delicious

5.10.2012

Energiatehokkuus

Tuosta hiilijalanjälkitestistä innostuneena talon insinöörismies päätti myös laskea yksinkertaistetun E-luvun talolle (se oli helppoa sen jälkeen kun hiilijalanjälkeä varten piti selvittää miten paljon energiaa öljyn muodossa kuluu vuodessa). Lopputulos (ei mitenkään yllättäen) oli se, että ei tämmöistä taloa enää saisi rakentaa. Jos otetaan kellarin puoli- ja kokolämpimät tilat huomioon lämpötilojensa mukaisessa suhteessa (mikä kuulostaisi loogisimmalta), E-luvuksi tulee 235 kun näillä kokonaisneliöillä maksimi olisi 160 paikkeilla...

Faktahan lienee, että nykyvaatimusten mukaista tällaisesta talosta ei saa kuin purkamalla sen kokonaan runkoon asti ja sitten eristämällä ja rakentamalla uudestaan - lisäeristämisellä voi käsittääkseni vain lähinnä pilata talon kosteustasapainon ja altistaa sen kosteusvaurioille. Uudelleenrakentamisoperaation hiilijalanjälki väistämättä olisi myös jonkunmoinen, mikähän lienee läpikotaisen uudistamisen takaisinmaksuaika energiamielessä... Näinpä ainut tapa pitää omatunto puhtaana onkin kulutuksen kohtuullisena pitämisen lisäksi käyttää uusiutuvaa energiaa mahdollisuuksien mukaan. Siinä mielessä esim. pelletit tai joku muu "hiilineutraali" lämmönlähde olisi hyvä. Myös E-luku tipahtaisi hyväksyttäviin rajoihin jos öljyn sijaan ne muutama kymmentä megawattituntia energiaa vuodessa saataisiin uusiutuvista lähteistä.

Kaikissa noissa vaihtoehtoisissa lämmitysmuodoissa on vaan omat tuskansa, joko muutostöihin joutuu investoimaan reilusti (aurinkoenergia, maalämpö) tai sitten käyttömukavuudesta joutuu tinkimään (pelletit).
Jälkikäteen lisättynä huomautuksena: Tosin pellettilämmityksen käyttömukavuudesta on kovin eriäviä mielipiteitä (huoltotarpeeksi on kerrottu kaikkea kerran viikossa - kaksi kertaa vuodessa väliltä), joten asiaan pitää perehtyä vielä lisää. Samalla kadulla on kyllä ainakin muutama talo jotka lämpiää  pelleteillä (tämän tunnistaa helposti talon seinustalle siilon täytön yhteydessä jäävästä puruläjästä) joten ensikäden tietoakin on varmasti saatavissa.

Taidanpa mennä laittamaan kellarin ikkunoihin freesit tiivisteen vanhojen tilalle ja vilkaista kuistin ovien tiivistämismahdollisuuksia, olkoon se tämän päivän ilmastoteko. Isompia askelia sitten joskus myöhemmin...
submit to reddit Delicious

Hiilijalanjälki

Aika karua luettavaa oli tuo hiilijalanjälki-testi mutta melkein arvasinkin sen.
http://217.149.57.171/hs/hiilijalanjalki/
Meillä oli 9205 Kg CO2 mikä oli reilusti yli keskiarvon. :(
Mutta siinä mielessä huono testi koska siinä ei kysytty esim. mistä kasviksensa hankkii. Ostaako vai viljeleekö itse. Voisin kuvitella että silläkin joku merkitys on, ettei ihan kaikkea osta vaan käyttää oman pihan antimia. Siihenkin tietysti vaikuttaa kaikki myrkyt yms. mitä käyttää.

Vaikka meillä on iso talo ja monta huonetta vain kahdelle ihmiselle, mietin juuri eilen, että ehkä se nyt ei ole niin paha. Koska meillä kuitenkin yöpyy aika usein vieraita tuolla yläkerrassa. Joogasali on käytössä joka päivä ja voi olla että siellä järjestetään pieni kurssikin piakkoin.

Lämmityskustannukset syövät maapalloa aika reilusti mutta toivottavasti saamme jossain vaiheessa vaihdettua vähän ekologisempaan lämmityssysteemiin...

Maalämpö ois iso ja kallis projekti ja niin monimutkaiselta kuulostava, että palkkaisin kyllä mielläni jonkun ammattilaisen tekemään pohjatyön yms. Samalla vois kaivaa ne salaojat, koska pihaa joutuu kuitenkin kaiveleen.
 http://www.meidantalo.fi/artikkeli/energiaremontti-2-oljy-vaihtui-maanlampoon

Aurinkopaneeleja meillä sais hyvin katolle, koska sinne paistaa koko päivän aurinko ja on vinokatto. Mutta miten sen sais liitettyä öljypolttimeeen, on sitten toinen juttu. Mutta olen lukenut juttuja ihmisistä jotka näin ovat tehneet.
 

Kun aika on vaihtaa öljykattila niin miksei sitten voisi miettiä pellettilämmitystä....
http://www.meidantalo.fi/artikkeli/energiaremontti-4-pellettikattila-oljyn-sijaan

Kaukolämpöön emme voi liittyä, koska se ei onnistu tällä alueella. :(
submit to reddit Delicious