27.9.2012

Syksymaljakko



submit to reddit Delicious

25.9.2012

Kasvisten korjuu

Nypin pari valkosipulia kokeeksi, miltä näyttävät ja pari miniporkkanaa vahingossa kitkiessä.
Lisäksi vedin maasta kaikki lantut, nauriit, punajuuret ja pavut.
Porkkanat ja valkosipulit jäivät maahan vielä kasvamaan.

Mikään hurjan suuri saalis ei ollut, mutta aika hyvä ensikertalaisille kuitenkin. Kyllä me noilla muutama viikko pärjätään. ;) Korin lisäksi saimme muutaman lantun vielä.

muutama härkäpapu ja tarhapavut
 Lanttuja

 Nauriita

submit to reddit Delicious

23.9.2012

Omenachutney

Omenachutney-resepti

- omenoita kuorittuna ja pilkottuna 1kg
- rypsiöljyä/gheetä 8rkl
- kuorittua ja raastettua inkivääriä 2rkl
- 5cm:n kanelitankoja 4kpl
- aniksen siemeniä 2tl
- kuivattua ja murskattua chiliä 3kpl (maun mukaan riippuen tulisuudesta)
- kokonaisia neilikoita 10kpl
- asafoetida/hing 1/4tl
- kurkuma 2tl
- intiaanisokeria 6rkl
(- vettä 4tl)

Kuori ja pilko omenat pieniksi paloiksi.  Omenoiden päälle voi halutessaan lisätä sitruunamehua, eivät tummu.
Lämmitä öljy/ghee pannulla, kun öljy on kuumaa, laita pannuun inkivääriraaste, kanelitangot, aniksen siemenet, murskatut chilit ja neilikat. Kuumenna kunnes aniksen siemenet ovat tummia.
Lisää asafoetida, kurkuma ja pilkotut omenat. Kuumenna omenia 5-6minuuttia täydellä teholla tai kunnes ne alkavat tummua. MUISTA SEKOITTAA KOKO AJAN!
Lisää tarvittaessa 4tl vettä. Eli jos omenoista tulee pannulle nestettä, vettä ei tarvitse lisätä.
Laita kansi päälle ja keitä 15min, sekoittaen usein, kunnes omenat pehmenevät. Muussaa omenat ja lisää sokeri. Kuumenna ja sekoita kunnes chutney paksunee.
Poista kanelitangot ja neilikat.
Purkita ja säilö tai syö heti.

Muista kuumentaa purkit vähintään 100asteessa 15minuutin ajan!
Kääri sanomalehteen ja laita purkkien suut kohti takaseinää, keitä kannet. Keitä myös lusikat yms. mitä käytät säilönnässä. Homeinen chutney ei ole kiva löytö jääkaapista tai kellarista.

Chutneyn voi laittaa isoon purkkiin, josta siirtää pienempään syötäväksi. Jos joku ottaa likaisella välineellä, ei mene koko tuotos pilalle. :)

Chutneya voi syödä puuron kanssa, leivän päällä tai sellaisenaan hillona tai intialaisen ruuan lisukkeena.
submit to reddit Delicious

Puuvaraston siivous ja peli-ilta

Esa ahkeroi eilen puuvarastossa:




Vein saunaan uudet puut ja kun sain kasani otettua, jäin kuuntelemaan että mikäs ääni tuo on. Kuulosti kuin joku olisi rapistellut puiden joukossa. Esa on siirrellyt kaikkia puita, että mikään rotta tms. siellä ei enää voi elellä. Esakin on rapinaa kuullut... Meillä siis asuu puuvarasto-tonttu. :)

Lukiokaverini tuli käymään. Saimme ihanaa teetä (en kyllä vielä maistanut, mutta mustikka-rooibus on taatusti hyvää) ja marmorikynttilän toiselle seuraksi. Saunoimme ja pelasimme Piirrä&Arvaa-peliä, joka oli edelliseen asuntoon tuparilahja. :)



submit to reddit Delicious

21.9.2012

Ukkosta ja salamointia

Ei pelkästään tullut tänään sadetta vaan ukkonen! Nyt tuntuu loppuneen.
Eilenkin vähän ukkosti päivällä, mutta onnistuin ulkoilemaan lasten kanssa juuri ukkosen loppuessa. :)
submit to reddit Delicious

20.9.2012

Omenoista vielä....ja vähän muistakin antimista

Auringonkukka


Piha on keltaisenpunaisena omenoista. :)

Keräsin hiukan omenoita pihalta....
Komposti on jo täynnä omppuja. Ne vierivät sieltä pois, jos sinne yrittää saada jotain mahtumaan. Mutta koska piha on täynnä omppuja ja nyt on luvattu sadetta, huomenna ois tarkoitus aloittaa taas purkitus- ja kuivausurakka, päätin vähän keräillä kuitenkin.

Heitin nämä siis kaikki kärryyn ja tein sitten pinon kompostoitavista ja levittelin käsittelyyn/syötäväksi kelpaavat nurmikolle.

 Nyt on ollu tuulista säätä, joten omenoita tippuu koko ajan kovasti maahan. Ja ISOJA!




vasemmalla hiukan kellastunut kurkku

Yöllä on jo sen verran kylmä, etteä kurkku on näköjään paleltunut. Viime vuonna kurkkuja tuli hiiiiirveesti mutta nyt olemme saaneet ehkä neljä kurkkua. :)
Kesäkurpitsa ja krassi

submit to reddit Delicious

16.9.2012

Piha-askartelua

Veimme eilen jo pihakalusteet talliin. Riippumattokin on pesty ja pakattu kaappiin talveksi.

Esa ahkeroi tänään luiskan parissa ja komialta näyttää!

autotallista ylös


Tähän kohtaan tulee vielä yksi porras tuon ylimmän viereen, ei ole niin pitkä matka autotalliin. :)
Tuota leveämpää kohtaa jatketaan vielä vähän tänne sivulle, siinä on sitten pyöränpesupaikka ja kuljetusreitti pyörille ja ruohonleikkureille.

Eilen poltimme ruton saastuttamat perunanvarret ja käry oli kamala. Ei ihme, että roskien polttaminen on kiellettyä!
Mutta näitä ei muuten voinut hävittää ja määrä oli aika pieni loppujenlopuksi.

Auringonkukka alkaa saada väriä:
 Punakosmokset kukkivat


Lisäksi raivasin eilen pyykkitelineen alta puskan...siinä olikin hommaa. Samalla sieltä löytyi valtava kivi. Tässä pihassa noita kiviä tuntuu olevan. :)
ennen (sivusta)

jälkeen (edestä)


 Edellisessä kuvassa poistetun kasvin kukka ja juuret





submit to reddit Delicious

15.9.2012

Omenamehua ja -piirakkaa

Saimme naapurilta mehua kannuun ja juotiin lämpimänä. Oli aikas hyvää!!
Kävivät mehustamolla teettämässä ja loppui korkit kesken, joten jäi saavin pohjalle vähäsen, josta sai annettua meillekin. :)

Tein omenapiirakkaa. Laitoin taikinan pellille, sitten ripottelin kanelia reilulla kädellä, heittelen muutaman neilikan ja sitten omenansiivuja paksu kerros päälle. Hyvää!!!

submit to reddit Delicious

14.9.2012

Puuhommia ja omenoita

Omenoita on läjä kuistilla eivätkä ne tunnu vähenevän siitä ollenkaan. Vaikka olemme tehneet chutneya ja hilloa. Hyvää hilloa tulikin! Ei kuulkaas kaupasta eikä mistään saa näin hyvää hilloa!
:) Ihan oikeesti.
Meillä on ollut kori portin pielessä, jossa on lappu "Ota omppuja!". Ihan mukavasti siitä on omenat hävinneet! Ja muutama kaveri on aikonut tulla hakemaan. Entinen pomo kävi jo hakemassa. Totesin tänään että kyllä meille kahdelle varmaan yksi omenapuu riittäisi. Mutta meillä on kuusi puuta....

Esa rehki tänään puuvarastossa. Tässä syksy tekee tuloaa ja sitä mukaa tietysti talvi, joten pihassa olevat omenapuunjämät pitäis saada puuvarastoon kuivumaan ja sitä kautta poltettavaksi. Niinpä puuvarastossa piti vähän järjestellä uusiksi. Mehän saimme talonoston yhteydessä puut mitä varastossa oli, joten ei ole tarvinnut ostaa saunapuita ollenkaan. Tässä lähes vuoden aikana niitä on sitten tullut poltettua jonkinverran, joten nyt oli vajuuntuneita pinoja siellä. Kuulemma siistiltä näyttää nyt. Kieltämättä kun oksat, laudat ja klapit ovat omissa siisteissä pinoissaan, luo siistiä ilmapiiriä. :)
submit to reddit Delicious

10.9.2012

Puutarhurin ongelmat

Yritämme elää kuukalenterin mukaan. Etenkin kun on kyse puutarhan ja taloudenhoidosta. Eli milloin kannattaa laittaa talvivaatteet säilöön, milloin nostetaan perunat maasta, milloin laitetaan tavaraa säilöön jne.
Välillä se tuntuu vain vaikealta....kun on kaksi työssäkäyvää ja toinen opiskeleekin välillä, on vapaa (-)aika vähissä. Kun olisi aikaa töiden jälkeen, on joko väärä aika kuusta tai sitten sää tekee tepposensa. :(
Eräänkin kerran olen suunnitellut kitkevänä rikkaruohoja töiden jälkeen mutta sitten sataa vettä. Ja kun seuraavana päivänä ei sada, on jo kuu sellaisessa asennossa, ettei kannata. :)
Noiden rikkaruohojen  kanssa ei ole ihan niin tarkkaa onko suotuisa päivä vai ei. Mutta kyllä sen huomasi porkkanapenkissä, ettei niitä tullut niin nopeasti takaisin kuin toisaalla kun nyppi "oikeana" päivänä. Mutta kun on kyse säilönnästä, en halua lähteä kokeilemaan. Kyllä noihin hillotuksiin yms. tuhlaa aikaansa niin paljon, ettei viitsi heittää tuotoksia hukkaan vaan sen takia, ettei jaksa odottaa oikeaa päivää. :)

Ja tänään pääsin töistä jo puol kahdelta, joten ajattelin tietysti, että nyt teen hilloa ja kaikkea kivaa omenoista. Mutta tänään onkin vesi-päivä eli oikea päivä pyykinpesuun ja siivoukseen mutta ei missään nimessä säilöntään! Hillot olisivat homehtuneet tai pahimmassa tapauksessa eivät olisi hilloutunut. Niinpä sain valokuvauspäivän kun kerran sääkin salli! Napsin pihassa kuvia, joita jo aiemmin tänne laitoinkin. Ja pesin sitä pyykkiä kun sitäkin oli kertynyt. :)

Joku siellä varmaan miettii kuumeisesti että mikä se kuukalenteri on. No, se on vanhan kansan perinnetietoa, joka on jostain syystä vain jäänyt vanhan kansan tietoon muttei levinnyt nuoremmille. Nykyisin kuitenkin vanhaa perinnettä ja tietoutta on alettu arvostaa ja ihmiset ovat kiinnostuneita. Onneksi on olemassa kirjoja ja oikein kalentereitakin, joihin on merkattu milloin mikäkin työ on tehtävä.

Kuu kiertää maapalloamme ja vaikuttaa sen elämään todella paljon. En muista milloin itse siitä kiinnostuin mutta hurahdin ihan täysin. :) Kaikki kuulosti oikein järkevältä ja loogiselta. Ja selitti miksi tosiaan joskus leivonta ei suju sitten ollenkaan ja joskus tulee maailman parasta pullaa tai leipää (Omat kokkaustaidot eivät sitten liity tähän).
Olen myös ollut aina herkkä kuulle, aavistan täysikuun ja nukun huonosti siihen aikaan. Usein huomaan tämän vasta myöhemmin, kun kalenterista huomaan, että kappas tuolloin oli täysikuu, minähän nukuin tosi huonosti silloin. :)
Niinpä tuntui luonnolliselta kokeilla tätä myös viljelyssä. Etenkin kun suosimme muutenkin luonnonmukaista viljelyä, kuun vaikutus siihen sopii todella hyvin. Toki omat vaikeutensa tuovat vaihtuvat sääolosuhteet vaikka kuunasento oliskin suotuisa. Esimerkiksi ensimmäisten siementen laitto on aina melkoista arpapeliä, koska ei voi olla varman, että pakkasia ei tulisi enää. Luulen että meillä kävi juurikin viime keväänä niin, että laitoimme himpun verran liian aikaisin, koska kaikista eivät ensimmäiset siemenet lähteneet kasvamaan tai kasvoivat hyvin hitaasti. Koska seuraava siemensatsi eteni paaaljon nopeammin. :)

Mutta siis tämä kuukalenteri. Kaikkien tuntemat horoskooppimerkit kuuluvat tähän kuukalenteriin, mutta niillä ei ole mitään merkitystä horoskooppimerkkien kanssa. Esimerkiksi ei niin, että jos olet kaksonen horoskoopiltasi, olisivat kaksosten päivät kuusta todella suotuisia sinun terveytesi hoitoon. Ei. :) Vaan jokaisella merkillä on oma suotuisa vaikutus erilaisin askareihin. Ja kuun täysinäisyys ja kulku vaikuttavat myös. Kuu on täysi, kasvava, vähenevä tai uusi. Sitten tulee vielä pakkaa sekoittamaan ratatasossa laskeva ja nouseva, jotka minulta henkilökohtaisesti menevät vielä ihan ohi.
Mutta katson enimmäkseen tuota ensinmainittua asentoa ja sitten katson kuukalenteriamme, joka roikkuu seinällä ja mietiskelen sitten mitä nämä asiat kertovat minulle ja suunnitelmilleni. :)

Mutta jos ottaa ihan käytännön esimerkkejä tuosta niin ehkä se avautuu paremmin, nämä minun hömpötykseni eivät ehkä avaudu juurikaan.... ;)
Esimerkiksi, jos haluaa istuttaa köynnöstävän vaikkapa villiviinin, josta haluaa runsaan ja korkean, täytyy se istuttaa kaksosten merkissä kasvavan kuun aikaan. Tai esimerkiksi keräsalaatti kylvetään rapu, skorpioni tai kala-päivänä vähenevän kuun aikaan. Yleensä nämä lehtivihannekset kylvetään kasvavan kuun aikaan, mutta koska keräsalaatti halutaan kerälle, se laitetaan vähenevän kuun aikaan. Kasvavan kuun aikaan laitettuna siitä tulee pitkää vartta ja en tiedä kerisikö se silloin. :)

Että semmoista. :)
Lisätietoa saapi http://www.ylakuu.com/suomi/ tai almanakasta. :)

submit to reddit Delicious

Kasviksia ja kukkia

Otin tänään kuvia meidän kasviksista,jos vaikka vois käyttää töissä opettaessa lapsille mikä on porkkana ja missä se kasvaa. :)

punajuuri
nauris

lanttu

kesäkurpitsa
Krassit lähtivät sitten toisella yrittämällä kasvamaan ja komeita ovat. Keltaisia ja tämmöisiä oranssinpunertavia kukkia on muutamia.




Kehäkukkia on keltaisia ja oransseja. Hassua miten noitakin on samanvärisellä keskustalla ja sitten on niitä, joissa on ruskea keskusta. Kauniita ja ihanan tuoksuisia kukkia.

Samettikukkia tuli tämä pieni nippu ja yhden kesäkurpitsan varjossa kasvaa toinen kimppu mutta se ei kuki vielä. Ihanaa kun vielä näin syyskuussakin saa ihastella kukkia! Kuunliljatkin näyttävät taas kauniimmilta, koska leikkasin niistä kukkavarret pois. Kukat kuihtuivat jo aikaa sitten ja kuihtuneet varret vain törröttivät penkeissä. :)
Saa nähdä ehtiikö nämä auringonkukat kukkia lainkaan....Valtavat lehdet ja varret ovat kasvattaneet. Parvekkeella olivat vähintäänkin puolet pienempiä ja kukkivat. Vuokrapalstallamme eivät auringonkukat koskaan ehtineet kukkia. Kasvattivat valtavat varret, kuin pienet puut mutta kukkia ei tullut. :(

Ostimme Tulasille lampun, jotta se jaksaa kasvaa myös talven täällä. :)
Nyt on alkanut valoisa aika jo lyhentyä, joten lampulle on käyttöä.

submit to reddit Delicious

Lemmikkejä

Autotallin seinänvierustat olivat täynnä valkoisia kuolleita matoja tms. Ja on edelleen, koska emme ole siivonneet. Lattialla on sen verran paljon kaikkea paskaa, että jos sen haluaisi siivota, täytyisi olla joku kunnon teollisuuspölynimuri.... Mutta meidän varastokäyttöön talli on riittävän puhdas. :)

Nyt löysin pyykkikorista ja suihkun viemärikannen päältä tämmösiä ruskeita kippuroita (kuvassa kaverina peukalo kertomassa vähän että minkäkokoisista kavereista on kyse).

ja epäilen, että ovat samoja kavereita kuin siellä autotallissa. Näyttivät tyhjiltä kuorilta, joten nämä ovat varmaan jonkun otuksen kuoria, joista ovat kuoriutuneet. En kyllä tiedä minne ovat sitten luikerrelleet mitä sitten ovatkin...

Minä kasvissyöjänä olen nyt ehdoton sen suhteen, ettei meidän taloon tuoda mitään lihaa. Olen innoissani ollut siitä, että nyt kun meillä on uusi uuni ja jääkaappi, voin olla varman, ettei niissä ole säilytetty lihoja.....mutta. Valitettavasti se taika on nyt poissa, sillä löysin sieltä kokoelman matoja ja kärpäsiä. :(

Ovat varmaan tulleet omenien mukana ja tippuneet tuonne laatikon pohjalle. No, ehkä kuitenkin jatkan lihattoman jääkaapin illuusiota. Onhan meillä sisällä kuolleita ampiaisia, kärpäsiä yms. joten ei meidän talo täysin lihavapaa ole. :)

submit to reddit Delicious

9.9.2012

Maailman parasta omenahilloa

tuli tehtyä eilen.
Vei kielen mennessään kun maistelimme aamulla puuron kanssa. :)
Nyt on sitten omena-chutney tulella. :)

Entinen pomo kävi hakemassa omenoitamme ja saimme vastalahjaksi villasukat ja lapaset. :)
Hän aikoo tehdä hilloa ja siideriä. Saimme ohjeen siiderille, vois ehkä kokeilla, jos ehtii. :)
submit to reddit Delicious

7.9.2012

Pieniä virityksiä

Maakellarikomeromme ovat pimeitä, joten lisäsimme sinne liiketunnistin-lampun.




Perunat säilössä.







Ullakolle viritin vihdoin pyykkinarut (valkoinen oli jo, sinisen lisäsin), jotta voi säällä kuin säällä tuulettaa esim. mattoja ja petivaatteita. Ja miksei kuivattaa pyykkejäkin. :)
Nämä vintit ovat kylmiä, eristeet sisäseinää vasten mutta ulkoseinissä vain 1-2 kerrosta lautaa. Kattonaulojakin sojottaa katosta, joten siellä saa olla varovainen päänsä kanssa. :)
Tänne mennään vaatehuoneesta.




submit to reddit Delicious