19.6.2017

"Pientä" pintaremonttia

Viime keväänä meillä kävi yhdestä firmasta mies tekemässä tarjouksen ulkoseinien, ikkunanpokien ja katon maalauksesta ja käsittelystä. Hinta oli huima (ei välttämättä yleiseen tasoon nähden, mutta sillä hetkellä meidän mielestä kuitenkin) eikä meillä ollut juuri siinä kohtaa rahaa.
Päätimme kuitenkin että kyllä vuoden päästä täytyy seinät ja varsinkin ikkunat ainakin maalata.
No, lähettelimme neljä tai viisi kyselyä ja saimme jopa kaksi vastausta.

Esa kyseli maalifirmoilta maaleista ja senkin perusteella vähän valinta tapahtui. Yksi tarjokas kävi tutustumassa kohteeseen oma-aloitteisesti ihan itsekseen, ja tarjosi (ehkä tietämättään, ehkä ymmärtämättään) tuuletusraottomaan ulkoverhoukseen akrylaattimaalia, mitä myös lateksimaaliksi on kutsuttu. Koska RMT-palstalta on tullut opittua ainakin se, että tällaiseen seinärakenteeseen (ei höyrynsulkua sisällä, ei tuuletusrakoa ulkona) ei kannata ihan mitä tahansa vetää, kysyttiin asiasta vielä maalifirman asiakaspalvelusta. Täytyy antaa kysymykseen vastanneelle Colorian edustajalle siitä täydet pisteet, että vastaus tuli nopeasti, oli selkeä, perustui maalien ominaisuuksiin, ja vieläpä päätyi suosittelemaan kohteeseen öljymaalia (joita heillä ei ole tarjolla), kun kerran seinät tähänkin asti on sellaisella onnistuneesti maalattu.
Toinen paikan päällä käynyt tarjosi sitten heti suoraan öljymaalia. Ja tällä maalarilla, kenet sitten valitsimmekin, oli myös itsellä vanha talo, joten hän tiesi niistä jotain.

Maaleiksi valikoitui Tikkurilan Teho-öljymaali sävyllä 501X seiniin ja sävyllä 296 katon otsalautoihin, ja Teho Ikkunamaali sävynä 296 ikkunoihin. Lisäksi maalari halusi välttämättä korjata sokkelin pintaa kuistin kohdalta, kun tuo porrasremontti on jäänyt vaiheeseen ja sitä myöten portaiden kupeet karmean näköisiksi, sen veti Yki sokkelimaalilla (josta RMT-palstalla on vähintäänkin kahta ääripäätä mielipiteissä, toivomme parasta...). Samoin maalari halusi myös maalata kaiteet ja seinällä olevat tikkaat uusiksi (tästä jäi maalivalinta jo unholaan, mutta sävy tuota Tikkurilan 296:sta vastaava kuitenkin, samaa tavaraa meni myös ikkunoiden pelteihin). Parvekkeen pellitetty lattiakin sai siinä sivussa tuoreen maalipinnan.

Kasvit saivat kyllä osansa...seinän vierellä ja muutaman metrin säteellä talosta. Nosturi kuopi myös kivasti nurmikon rullalle. Toki meillä kasvaa tuota sammaltakin niin pirusti, ettei haittaa. Ja uusiutuu kyllä nopeasti kiitos sitkeiden rikkaruohojen, ei ehkä täksi kesäksi. Pihaa täytyy muutenkin nyt vähän tasoitella.




Kuunliljat ovat kyllä sitkeitä nousemaan vaikka joku vähän talloisikin kasvun alkuvaiheessa, loppukesästä tuotakaan aukkoa ei välttämättä edes huomaa.

Tässä kuvia ennen maalausta (klikkaa niin näet isompana):







Ja maalauksen jälkeen:











Kyllähän se nyt huomattavasti särmikkäämmältä näyttää, kun tuli lisää kontrastia ja varsinkin seinien väri on nyt heleämpi. Myös kaiteiden ja tikkaiden sävyn muuttuminen edellistä sävyä tummemmaksi teki ne jotenkin paljon paremman näköisiksi, myös niistä kohdin missä entinen maali oli vielä ihan hyvässä kunnossa, kuten parvekkeella.
Nyt sitten kun vielä itse vetää maalia portaiden päällyspuolelle, yhtäkkiä se projekti voisikin olla valmis! Lieköhän portaisiin ostettu maali vielä ok, se on sentään joutunut odottelemaan pari kesää tuolla kellarissa... suht tasaisen viileä säilytyslämpötila siellä kyllä on, mutta vähän pitkä aika silti...

Tässä vierekkäin/päälleikkäin ennen ja jälkeen muutama kuva

Pari 1:


Pari 2:


Pari 3:

Pari 4
 

Tietyssä valossa tuo uusi sävy näyttää melko keltaiselta kyllä, muttei liiaksi.

Ja vielä muutama, helppo tunnistaa mikä kuva on uusi:



submit to reddit Delicious