Kellarinprojektin etenemisestä, eli rakentamisen ja materiaalivalinnan filosofiaa

Kellariprojektikin on edennyt. Ei paljon, mutta psykologisessa mielessä ja siirrettyinä kottikärrykuormina mitaten valtavasti. Se täytyy kyllä sanoa, että en täysin ymmärrä maakellarimme rakentajan ajatuksenjuoksua. Nyt olen saanut nimittäin kuorittua kellarin katosta:

• ensimmäisen kerroksen maata, 
• ensimmäisen kerroksen erinäisiä muovikalvon, muotimaton sekä kattohuovan jämäpaloja ynnä jotain materiaalia jota en ihan edes osannut nimetä pitkälle edenneen hajoamisen takia,
• ensimmäisen kerroksen styroksia,
• toisen kerroksen muovia, tällä kertaa vähän isompina ja yhtenäisempinä kappaleina,
• kerroksen peltiä (tätä en osannut odottaa!),
• toisen kerroksen maata, sekä
• kolmannen kerroksen muovia.

Jäljellä näyttäisi olevan vielä kerros kattohuopaa, puolilaho ristiinkoolaus, toinen kerros kattohuopaa, ja sen alla jälleen styroksia, mahdollisesti näiden välissä vielä kerros muovia. Sen alla taitaa olla sitten jo betoni. Täytyy sanoa, että olen onnellinen siitä ettei taloa ole rakennettu samanlaisen vimmaisen materiaalien kerrostamisen ajatuksella kuin tämä kellari, vaan kutakuinkin täysjärkisesti.

Maakellarin katolta vaaditaan suunnilleen kahta asiaa: pintaveden pitävyyttä ja eristävyyttä. Jompaa kumpaa niistä - tai molempia - nuo kerrokset kyllä toteuttavat, mutta mietin vain että olisi ehkä ollut tehokkaampaa tehdä yksi paksu eristekerros, sen päälle kattohuopaa, peltiä, muovia tms pitämään vettä, ja sen päälle sitten maata (joka toki on vähän sekä veden- että lämmöneriste, ainakin noin savinen maa). Ainakin sitä olisi ollut mielekkäämpää purkaa.

Vähän tuntuu siltä, että kellarin kanssa on päässyt valloilleen ensinnäkin 50-60-lukulainen usko siihen, että muovi on ikuista, ja toisaalta vanhempaa perua oleva ajatus siitä, että "jos se mätänee niin sinnehän se maahan häviää". En tiedä onko noiden kahden yhdistämisestä seurannut koskaan mitään hyvää. Näen silmissäni metsässä ruostuvia maalipurkkeja ja muuta roskaa jonka luonto kyllä armeliaasti peittää katseelta kun antaa sille aikaa, mutta ei kykene sulattamaan. 60-luvulla ei sitä vielä tiedetty, mutta kyllähän muovikin hapertuu ja alkaa hajota kappaleiksi, mutta senhän me onneksi jo nyt tiedämme, että mitä pienemmiksi paloiksi se hajoaa, sitä suurempi ongelma siitä tulee (mikromuovit ja merten muovilautat). Tässäkin projektissa olen käyttänyt kohtalaisesti aikaa styrox-mujun ja hajonneiden muovien ja huopien palasten siivoiluun ennen kuin ne leviävät ympäri pihaa ja naapurustoa. Galvanoitu pelti on ainoa materiaali, joka tuosta voileivästä selviytyi voittajana kestäen kuusi vuosikymmentä. Styroksikin olisi muuten ihan hyvässä kunnossa, mutta kerrosten välissä veden mukana kulkenut maa-aines on sotkenut sitä. Ihme kyllä osa muovikalvoistakin on ehjiä ja säilyttäneet ainakin osan sitkeydestä, kuten auki leikattu Kemiran Y-lannospussi ja K-kaupan multapussi (en kyllä oikein näe mitä virkaa näiden pienten irrallisten muovinpalojen on ajateltu kokonaisuudessa täyttävän). Toisaalta oli siellä parin metrin kaistale sellaistakin muovia, jonka pinnasta hilseili ohuita palasia pois, ja kun tuulenpuuska osui kerälle käärittyyn muoviin, auringonvalossa näki miten siitä pölähti pientä silppua ilmaan...

Voi olla, että tuo kattorakenne olisi saattanut toimia paremmin jos katon läpi tulevan tuuletuskanavan ympärillä olisi ollut kaikki nuo kerrokset ehjinä, pelti ja muovit nostettuna aina sentin-pari ylöspäin, mutta jostain tuntemattomasta syystä tuo ylempi styrox-kerros puuttui siitä kokonaan ja tilalla oli silkkaa maata, ja muut tuon vielä purkamattoman kattohuopakerroksen päällä oleva oli koottu pienistä palasista. Tämän aukon kautta sitten sade- ja sulamisvedet pääsivät suoraan tuonne kerrosten väliin, kuljettaen muovien ja styroksin välissä maa-ainesta niin että lähes koko katon mitalla oli kerrosten väleissä ohut tai vähemmän ohut kerros savea.

Koskapa näyttää siltä, että mikään taho ei tällä hetkellä myy kuluttajille bentoniittimattoa (pieninä rullina), ja ainut tapa saada bentoniittisavea käsiinsä olisi tilata ulkomailta tai ostaa se pikkuerinä jostain terveyskaupasta (kyllä, bentoniittisavea käytetään sisäisestikin), olen luopunut ajatuksesta sen käytöstä katon vesieristeenä. Tähänastisista kaivauksista kertynyt maa-aines on osin hyvinkin savista, joten se jo sinällään pitänee enimmät hulevedet aisoissa, mutta kun nyt tuossa on tuota peltiä, ja suht hyväkuntoista muoviakin, niin ehkäpä sitten kierrätän niitä edelleen. Mutta lupaan, että muovia tulee korkeintaan yhteen kerrokseen, ja sekä pintamaa että sen alapuolinen eristys tehdään viistoksi jotta sinne väistämättä jäävien reikien kautta ei sitten valuisi niin paljon vettä läpi.

Kivahan tätä projektia on näperrellä, vaikka tähän mennessä jo lukematon määrä kottikärryllisiä siirrettyä maata alkaakin tökkiä. Valitettavasti täytyy vielä kaivella lisää jotta pääsee korjaamaan sivuseinien yläosan eristystä, joka on vähän puutteellinen. Tiedossa siis lisää savensekaisen maan kaivamista varoen samalla sen sisältä löytyviä muoveja ja styroksia. Alaselkä ei kiitä, mutta oppiipahan kaivaja säännöstelemään rehkimistä ja suorittamista. Kyllä tuo kattorakenne nyt kuitenkin tänä kesänä täytyy saada uusittua, ja mielellään etuseinäkin muurattua ylös asti, vaikka jäisi sitten muut osat vielä odottamaan tulevaa...

Kevät lähestyy mutta myrkyt saavat jäädä kauppaan

"Syötkä näitä myös tuo naamari päässä?"


Vihdoin alkoi aurinko lämmittää enemmän ja pakkanen väistyä. Yöllä ja aamulla on pakkasta mutta jo puolen päivän aikaan oli plussan puolella. Ihan meinas hiki tulla toppavaatteissa.

Luomuviljely vai luonnonmukainen viljely

Voikukkien maailmanvalloitusta seuratessa mietin, missä menee raja luon-nonmukaisessa puutarhassa?

Saako luonnonmukaista puutarhaa leikata, raivata tai muokata?

Me leikkaamme nurmikkoa senkin takia, etteivät etanat pääsisi kovin valloilleen ja matkaisi meidän kasvimaille. Ja samalla muutamat rikkaruohot saavat kyytiä.

Pensaita ja puita leikkaamme saadaksemme hyvää satoa ja kun oksat ovat jo tehtävänsä  hoitaneet, voivat huonosti tai kuolevat.

Siemenet pyritään hankkimaan luomuina ja nyt ostimme muutamia biody-naamisiakin siemeniä. Emme käytä lannotteita, kalkkia käytämme nurmikon sammaloitumiseen. Jos jotain torjunta-aineita käytämme, ne ovat itse valmitettuja karkotteita esim. mäntysuopavesi tai talkki (kirpat). Etanoita en ole vielä lähtenyt hävittämään vaikka niitä tässä pihassa onkin. Laitamme niille krasseja kasvamaan, jotta jättäisivät kaalit rauhaan. Muutenkin laitoimme yrttejä ja kukkia karkottamaan ja huokuttamaan hyönteisiä pois kasviksista. Mutta jos joku haluaa syödä meidän herkullisia kasviksia kaikesta huolimatta, ei kai voi muuta kuin toivoa, että maistuu. :)

Pyrimme kasvattamaan puutarhassamme suomalaisia lajeja mutta ulkomai-setkin ovat tervetulleita kokeiluja. Onhan omenakin kotoisin Venäjältä. Täällä etelässä on aika kiitollista kasvattaa kasveja, moni viihtyy  hyvin. Parasta puutarhuroinnissa on se ihme, että minä laitan siemenet kasvamaan ja muutaman kuukauden päästä saan syödä herkullisia hedelmiä olivatpa ne sitten marjoja tai kaaleja. Tai no vielä parempaa on tehdä niistä mehuja tms. ja tietää, ettei mehuissa ole väriaineita tai muitakaan myrkkyjä. Kyllähän tässä naapureilla on autoja ja kadulla kulkee, joten tokihan niistä tulee jotain saasteita mutta niiltä ei voi välttyä tänä päivänä  missään. Ja kun saa tarjota näitä antimia myös muille, on puutarhurin onni täydellinen!

Ihastelen joka päivä pihaamme ja olen onnellinen, että meille annettiin tämä talo ja taito viljellä!

Tässä lainauksia netistä aiheeseen liittyen. Tummensin tuolta tekstistä kasvit, joita meillä jo kasvoi tai joita olemme istuttaneet. Voi olla että löytyisi enemmänkin mutta kun kasvientunnistus on vielä aika heikkoa. :)

Tämä puutarhurointi (ja remointointi) on yhtä opiskelua! :) 

"Tietoa luomu- ja biodynaamisesta viljelystä
Luonto ja luomu
Luomuviljely ei ole sen vaikeampaa kuin tavallinenkaan viljely. Esikuvan luonnonmukaiseen viljelyyn voi ottaa suoraan luonnosta!
Muistiksi kuitenkin että parin luomuohjeen noudattaminen ei vielä ole luo-muviljelyä.

Luomuviljely
Luonnonmukainen viljely tarkoittaa viljelya ilman myrkkyjä ja keinolan-noitteita. Luonnonmukaisessa viljelyssä ollaan luonnon kanssa ystäviä. Kier-tokulku ja vuorovaikutus kasvien ja luonnon kanssa ovat kaiken a ja o.
Luomuviljelijän kannattaa tutkia seuraavia asioita:
Maan kunto: Onko maassa paljon elämää? Jos pieneläintoiminta on runsasta, maa on hyvää. Maan kuntoa parannetaan pitämällä se kuohkeana talikon avulla, lannoittamalla eloperäisillä aineilla (esim. kompostointi) ja suojaamal-la maan pintaa katteilla.
Kasvinsuojeluun käytetään vuoroviljelyä ja sekaviljelyä. Käytössä on myös ehkäisevä tuholaistorjunta ja myrkyttömät vaihtoehdot.
Luomuviljelyssä suositaan myös hyödyllisiä pieneliöitä jotka rajoittavat

Minkälaisen luomupuutarhan sinä haluat?
Useimmiten suurin osa luomupuutarhasta koostuu hyötykasveista mutta luonnonmukainen viljely on helppo toteuttaa koko puutarhassa.
Luonnonmukaisesti viljellyistä hyötykasveista saadaan tietysti suurin etu." 

http://www.nicehouse.fi/puutarha/phoito/luomu/luomu1.htm

"Luonnonmukaisen puutarhan kasvit ovat erikorkuisia. Kun korkeat ja matalat kasvit vuorottelevat istutuksissa, puutarhaan syntyy luonnollista kerroksellisuutta.

Luonnonmukaisen puutarhan istutuksissa on runsaasti kasveja ja puutarhan tunnelma on vehreä. Siellä on kaarevia polkuja ja suojaisia oleskelupaikkoja. Perinteiset luonnonkivimuurit, sammaloituneet kivet, kissankellot ja koriste-heinät sopivat metsäiseen puutarhaan.

Syksyn lehdet ja kukkakasvien kuihtuvat varret voi jättää rikastuttamaan maata. Kun puutarhan maatuvaa ainesta ei siivota pois, istutusten lannoitta-mista voi vähentää. Metsäisen puutarhan puita ja pensaita ei leikata tarpeet-tomasti eikä niitä muotoilla leikkaamalla. Erilaiset heinäkasvit kuuluvat rehe-vän puutarhan lajeihin. Myös luonnonniitty sopii puolivilliin puutarhaan. Kissankello, päivänkakkara, ruusuruoho ja mäkikuisma viihtyvät aurinkoi-sella ja kuivalla paikalla. Kullero, peurankello ja mesiangervo ovat kostean puutarhamaan kasveja.

Kun puutarhan istutuksia hoidetaan luonnonoppien mukaan, kasvit saavat siementää ja levitä juuriversojensa avulla. Jos jokin laji valtaa liikaa tilaa, sen kasvua ohjaillaan lempeästi. Monimuotoisessa puutarhassa kasvaa runsaasti kaikkea: puita, pensaita ja monenlaisia kukkivia kasveja. Muun muassa metsäruusu, taikinamarja ja keltakotakuusama ovat helppohoitoisia kasveja puutarhan reunavyöhykkeille.

Tärkeintä kasvillisuuden valinnassa on suosia lajeja, joille kasvuolosuhteet sopivat. Kivikko- ja kosteikkokasvit, kuivan niityn kukkaset ja lehtomaiseman viehättävät metsäkasvit viihtyvät puutarhassa, kun ne on istutettu oikeisiin oloihin.
Niitty kasvaa vähäravintesella, aurinkoisella paikalla.

Kaunein niitty syntyy kuivalle kedolle. Runsasravinteiselle maalle, vaikkapa hoidetulle nurmikolle, niityn rakentaminen on aikaavievää, mutta yksinker-taista: nurmikon hoidosta siirrytään heinän tekoon. Heinä niitetään pari kertaa kesässä ja viedään pois. Lisälannoitusta ei anneta.

Niittykasvit ilmestyvät näin hoidetulle maalle luonnostaankin. Nehän ovat niitä, mitä kasvimaassa kutsutaan rikkaruohoiksi: kukka- ja heinäkasveja. Niitylle haluamiensa kasvien siemeniä voi kerätä itsekin syyskesällä. Niittyseoksia on myös myytävänä. Paras kylvöaika on syksyllä.

Jo olemassa olevaa niittyä hoidetaan niittämällä se, kun kasvien siemenet ovat valmiit. Niitetyn kasvuston annetaan kuivahtaa muutama päivä, jotta siemenet irtoavat, sitten se korjataan pois, ja esimerkiksi kompostoidaan enemmän ravinteita tarvitsevien kasvustojen tarpeisiin.
Perusta niitty tai kukkaketo

Paras kedon perustamisajankohta on syksyllä, koska silloin on riittävästi kosteutta siementen itää.
Valitse niitylle aurinkoinen ja niukkaravinteinen paikka.
Muokkaa maa syksyllä. Pidä niittyalue kesannolla eli paljaana kasvillisuu-desta yhden kasvukauden, keväästä syksyyn. Poista siitä monivuotisia rikkakasveja juurineen, haraa ja muokkaa maata kesän aikana.
Jos maa on ravinteikasta, sekoita pintamultaan muutaman sentin kerros hiekkaa.
Kylvä niitty- tai ketokasvien siemenet elo-syyskuussa. Yhdelle aarille (10m x 10m) tarvitaan noin 50 grammaa siemeniä.
Sekoita siemenet haravalla ja tasoita mullan pinta jyrällä. Jos syyskesä on kuiva, kastele kylvöksiä säännöllisesti.
Kasvuun lähtenyt niitty tarvitsee hoitoa. Siitä poistetaan vuosittain voimakaskasvuisia rikkakasveja ja se niitetään alas kaksi kertaa kesässä. Kauneimmillaan niitty on 5-10 vuoden kuluttua ensimmäisistä kylvöistä.

Luonnonkukkia aurinkoiselle niitylle:
ahdekaunokki, harakankello, keltasauramo, ketoneilikka, keto-orvokki, kissankello, kurjenkello, mäkikuisma, mäkitervakko, niittyleinikki, peurankello, purtojuuri, päivänkakkara, ruiskaunokki, ruusuruoho, siankärsämö

Luonnonkasveja kostealle kasvupaikalle:
kallioimarre, keltakurjenmiekka, korpi-imarre, kotkansiipi, kullero, metsäalvejuuri, rentukka, rantakukka, siperiankurjenmiekka

Metsäisiä puita, pensaita ja köynnöskasveja:
alppikärhö, kiinankärhö, isotuomipihlaja, kanadanruohokanukka, keltakotakuusama, koivuangervo, kotikataja, kotipihlaja, kultakuusi, mustaselja, metsävaahtera, kuutamohortensia, mustilanhortensia, mongolianvaahtera, näsiä, pihlaja-angervo, rauduskoivu, sinikuusama, lehtokuusama, tuohituomi, tuoksuvatukka

Kukkakasveja puiden ja pensaiden siimekseen:
arovuokko, jalokiurunkannus, kielo, käenkaali eli ketunleipä, lehtoakileija, metsäkurjenpolvi, puistolemmikki, tarhavarjohiippa, tuoksumatara, valkovuokko"

http://www.yhteishyva.fi/piha_parveke/suunnittelu/luonnonmukainen_puutarha/fi_FI/luonnonmukainen_puutarha/

Miten niille ekologisille ajatuksille lopulta kävi

Meillähän oli alunperin kantavana ajatuksena remontoida talo ekologisesti käyttäen mahdollisimman luonnonmukaisia materiaaleja ja ratkaisuja ja niin edespäin (sen lisäksi, että tavoite oli kunnioittaa vanhaa, mikä on osin sama asia ja osin puhdasta estetiikkaa). Tämä päämäärä kirjattiin jopa niihin kymmeniin lähetettyihin tarjouspyyntöihinkin.

Noh... Muovimattoja ei tule ja entiset on kannettu ulos (lukuunottamatta yhtä pätkää joka toistaiseksi palvelee vielä maalatun lautalattian suojana sivuoven edessä). Märkätiloihin ja vessoihin laitettiin kaakelia lattioihin. Asuintiloissa on maalattu ainoastaan Uulan hajuttomilla, myrkyttömillä, vesiohenteisilla hippimaaleilla. Vanhoja tapetteja on paikkailtu talon mukana saaduista vanhoista paperitapettirullista otetuilla paloilla, ja samoja vanhoja rullia on tarkoitus myöhemminkin hyödyntää seinien pinnoissa. Uudet lautalattiat käsiteltiin (ja käsitellään vastakin) pellavaöljypohjaisella öljyvahalla, joka kai etäisesti on peräisin luonnosta saatavista aineksista. Kellarin pesutiloihin tuli vesikiertoinen lattialämmitys, joka kai periaatteessa pitäisi olla tuollaisessa tilassa ihan ekotehokas ratkaisu (jos vielä lämmitysmuotokin olisi ekotehokas ja kestävä). Erinäisiä vanhoja kalusteita on kierrätetty uusiin käyttökohteisiin tai jemmattu odottamaan jatkokäyttöä, ja vanhaa on ylipäänsä purettu vain sen verran kuin on ollut pakko kestävään ja luotettavaan lopputulokseen pääsemiseksi. Käytännössä kaikki purettu raakalauta ja ylijäänyt puutavara on joko varastoitu, säilötty odottamaan varastointia, kierrätetty polttopuuksi tai käytetty uudestaan rakennusaineena. Pihalle on ilmestynyt kolme kompostoria (joista yksi kaupan lämpökompostori ja kaksi omatekoista puukehikkoa). Sähkö ostetaan pohjois-skandinaavisista vesivoimaloista.

Toisaalta sitten pesutilojen remontti on noudattanut täysin normaalia modernia kaavaa, lattian alla on mm. kevytsoraa (hyi), uretaanilevyä (hyihyi, olkoonkin että tuollaiseen kosteudelle alttiiseen paikkaan melkeinpä paras mahdollinen vaihtoehto), betonipinnoilla (vanhan tilalle tuotettu toista kuutiota uutta, hyi!) siveltävä vesieriste joka sisältää ties mitä inhottavaa (hyi!), sen alla ja päällä erinäisiä saneerauslaasteja, tasoitteita ja silotteita jotka kaikki todennäköisesti sisältävät ainakin muovia (hyi!). Samoin märkätiloissa käytetyt maalit ovat akrylaattipohjaisia, olkoonkin että jos muistan oikein mitä purkissa luki tavara on sentään vesiohenteista. Kellarin muihin lattioihin tulevaa maalia ei ole vielä päätetty, mutta kosteuden ja kulutuksen keston takia ei niihin mitään kovin "vihreää" tavaraa voine laittaa (pitää kuitenkin perehtyä aiheeseen). Seinien pohjustuksessa ja paikkailussa on käytetty kaupan perusyleisliimaa ja valmisliisteriä, jotka molemmat sisältävät muovia (hyi, hengittävyys kärsii!). En jaksa edes ajatella sitä määrää vettä joka on pitänyt käyttää maalausvälineiden pesuun, ja öljyvahan puhdistus telasta olikin sen luokan tärpätöintiurakka että oikeastaan en haluaisi sitä enää tehdä. Kuka laskisi maalaustelan (vai pitäisikö sanoa rissan, mitä sanaa maalarikonsulttimme käytti) vesi-, hiili- ja kemikaalijalanjäljen ja vertaisi sitä ko. välineen pesuun kuluviin resursseihin?
(myöhempi lisäys: Huojentavaa lukea että kaikki muutkaan eivät onnistu ortodoksisuuspyrkimyksissä täydellisesti)

Lisäksi ensimmäinen jätelavallinen (yli 8 tonnia) meni kaatopaikalle täysin lajittelemattomana. Paikalla olisi tarvittu jätepoliisia ja lavaan väliseiniä jos homman olisi halunnut tapahtuvan toisin, kun puolenkymmentä ihmistä repii talosta irti tavaraa aamusta iltamyöhään. Purkubetoni ja metallijäte olisi ollut kohtuullisen helppo erotella, puhdasta puuta ja pahvia sen sijaan oli hyvin vähän ja energiajätteeksi kelpaavaakin aika niukalti (vanhoista muoveista kun ei voi yhtään tietää ovatko ne edes polttoon sopivia, ja kaikki pinnat oli maalattu useampaankin kertaan). Toisen, huomattavasti pienemmän, lavan kohdalla meno on sitten täysin toinen, mutta silti sekajätettä on karkeasti puolet. Tilavuuden puolesta toinen puolikas on energiajätettä, sitä kun kertyy erinäisistä kääreistä ja pakkausmateriaaleista melkoisesti.

Mitä tulee rakenteisiin ja rakennusmenetelmiin, ei amatöörillä ole mitään saumaa vääntää näistä palkattujen ammattimiesten kanssa joutumatta heti alakynteen. Niinpä voikin sanoa, että jos oikeasti haluaa ekologisen peruskorjauksen, kannattaa tehdä kaikki itse, jolloin voi ihan rauhassa etsiä materiaaleja ja työmenetelmiä - tai etsiä ekologiseen rakentamiseen suuntautunut ammattilainen tekemään työt. En tiedä kumpi on vaikeampaa, mutta jälkimmäinen lienee ainakin varmempi keino (ei pidä unohtaa sitä, että vaikkapa epäonnistunut märkätilaremontti väistämättä tarkoittaa remontin uusimista muutaman vuoden sisällä, mikä ei voi olla kovin ekologista). Samoin perinnerakentamiseen ja/tai entisöintiin suuntautuneille ammattilaisille on varmasti helpompi saada läpi ajatuksia korjaamisesta uusimisen vaihtoehtona, vaikka toki esimerkiksi sähköt ja viemäriputket olivat tässä tapauksessa ehdottomasti uusimisen tarpeessa (vanhoista valurautaputkista ei valo mennyt enää läpi, eli aika täynnä olivat jo tiesmitä), ja viemäriputkien uusiminen tuotti tässä(kin) tapauksessa noin puolet kellariremontin jätevuoresta.

Ettätuota, miten sen nyt sanoisi... täydellisyyteen on vaikea pyrkiä. Pitää yrittää paikata remontissa tehdyt myönnytykset elämällä seuraavat vuosikymmenet niin ekologisesti kuin mahdollista, se lienee parasta mitä tässä voi tehdä. Pitää siis ehkä myös luopua pärisevästä ja haisevasta ruohonleikkurista jahka talon mukana saatu ensin tulee täysinpalvelleeksi.