Meillähän oli alunperin kantavana ajatuksena remontoida talo ekologisesti käyttäen mahdollisimman luonnonmukaisia materiaaleja ja ratkaisuja ja niin edespäin (sen lisäksi, että tavoite oli kunnioittaa vanhaa, mikä on osin sama asia ja osin puhdasta estetiikkaa). Tämä päämäärä kirjattiin jopa niihin kymmeniin lähetettyihin tarjouspyyntöihinkin.
Noh... Muovimattoja ei tule ja entiset on kannettu ulos (lukuunottamatta yhtä pätkää joka toistaiseksi palvelee vielä maalatun lautalattian suojana sivuoven edessä). Märkätiloihin ja vessoihin laitettiin kaakelia lattioihin. Asuintiloissa on maalattu ainoastaan Uulan hajuttomilla, myrkyttömillä, vesiohenteisilla hippimaaleilla. Vanhoja tapetteja on paikkailtu talon mukana saaduista vanhoista paperitapettirullista otetuilla paloilla, ja samoja vanhoja rullia on tarkoitus myöhemminkin hyödyntää seinien pinnoissa. Uudet lautalattiat käsiteltiin (ja käsitellään vastakin) pellavaöljypohjaisella öljyvahalla, joka kai etäisesti on peräisin luonnosta saatavista aineksista. Kellarin pesutiloihin tuli vesikiertoinen lattialämmitys, joka kai periaatteessa pitäisi olla tuollaisessa tilassa ihan ekotehokas ratkaisu (jos vielä lämmitysmuotokin olisi ekotehokas ja kestävä). Erinäisiä vanhoja kalusteita on kierrätetty uusiin käyttökohteisiin tai jemmattu odottamaan jatkokäyttöä, ja vanhaa on ylipäänsä purettu vain sen verran kuin on ollut pakko kestävään ja luotettavaan lopputulokseen pääsemiseksi. Käytännössä kaikki purettu raakalauta ja ylijäänyt puutavara on joko varastoitu, säilötty odottamaan varastointia, kierrätetty polttopuuksi tai käytetty uudestaan rakennusaineena. Pihalle on ilmestynyt kolme kompostoria (joista yksi kaupan lämpökompostori ja kaksi omatekoista puukehikkoa). Sähkö ostetaan pohjois-skandinaavisista vesivoimaloista.
Toisaalta sitten pesutilojen remontti on noudattanut täysin normaalia modernia kaavaa, lattian alla on mm. kevytsoraa (hyi), uretaanilevyä (hyihyi, olkoonkin että tuollaiseen kosteudelle alttiiseen paikkaan melkeinpä paras mahdollinen vaihtoehto), betonipinnoilla (vanhan tilalle tuotettu toista kuutiota uutta, hyi!) siveltävä vesieriste joka sisältää ties mitä inhottavaa (hyi!), sen alla ja päällä erinäisiä saneerauslaasteja, tasoitteita ja silotteita jotka kaikki todennäköisesti sisältävät ainakin muovia (hyi!). Samoin märkätiloissa käytetyt maalit ovat akrylaattipohjaisia, olkoonkin että jos muistan oikein mitä purkissa luki tavara on sentään vesiohenteista. Kellarin muihin lattioihin tulevaa maalia ei ole vielä päätetty, mutta kosteuden ja kulutuksen keston takia ei niihin mitään kovin "vihreää" tavaraa voine laittaa (pitää kuitenkin perehtyä aiheeseen). Seinien pohjustuksessa ja paikkailussa on käytetty kaupan perusyleisliimaa ja valmisliisteriä, jotka molemmat sisältävät muovia (hyi, hengittävyys kärsii!). En jaksa edes ajatella sitä määrää vettä joka on pitänyt käyttää maalausvälineiden pesuun, ja öljyvahan puhdistus telasta olikin sen luokan tärpätöintiurakka että oikeastaan en haluaisi sitä enää tehdä. Kuka laskisi maalaustelan (vai pitäisikö sanoa rissan, mitä sanaa maalarikonsulttimme käytti) vesi-, hiili- ja kemikaalijalanjäljen ja vertaisi sitä ko. välineen pesuun kuluviin resursseihin?
(myöhempi lisäys: Huojentavaa lukea että kaikki muutkaan eivät onnistu ortodoksisuuspyrkimyksissä täydellisesti)
Lisäksi ensimmäinen jätelavallinen (yli 8 tonnia) meni kaatopaikalle täysin lajittelemattomana. Paikalla olisi tarvittu jätepoliisia ja lavaan väliseiniä jos homman olisi halunnut tapahtuvan toisin, kun puolenkymmentä ihmistä repii talosta irti tavaraa aamusta iltamyöhään. Purkubetoni ja metallijäte olisi ollut kohtuullisen helppo erotella, puhdasta puuta ja pahvia sen sijaan oli hyvin vähän ja energiajätteeksi kelpaavaakin aika niukalti (vanhoista muoveista kun ei voi yhtään tietää ovatko ne edes polttoon sopivia, ja kaikki pinnat oli maalattu useampaankin kertaan). Toisen, huomattavasti pienemmän, lavan kohdalla meno on sitten täysin toinen, mutta silti sekajätettä on karkeasti puolet. Tilavuuden puolesta toinen puolikas on energiajätettä, sitä kun kertyy erinäisistä kääreistä ja pakkausmateriaaleista melkoisesti.
Mitä tulee rakenteisiin ja rakennusmenetelmiin, ei amatöörillä ole mitään saumaa vääntää näistä palkattujen ammattimiesten kanssa joutumatta heti alakynteen. Niinpä voikin sanoa, että jos oikeasti haluaa ekologisen peruskorjauksen, kannattaa tehdä kaikki itse, jolloin voi ihan rauhassa etsiä materiaaleja ja työmenetelmiä - tai etsiä ekologiseen rakentamiseen suuntautunut ammattilainen tekemään työt. En tiedä kumpi on vaikeampaa, mutta jälkimmäinen lienee ainakin varmempi keino (ei pidä unohtaa sitä, että vaikkapa epäonnistunut märkätilaremontti väistämättä tarkoittaa remontin uusimista muutaman vuoden sisällä, mikä ei voi olla kovin ekologista). Samoin perinnerakentamiseen ja/tai entisöintiin suuntautuneille ammattilaisille on varmasti helpompi saada läpi ajatuksia korjaamisesta uusimisen vaihtoehtona, vaikka toki esimerkiksi sähköt ja viemäriputket olivat tässä tapauksessa ehdottomasti uusimisen tarpeessa (vanhoista valurautaputkista ei valo mennyt enää läpi, eli aika täynnä olivat jo tiesmitä), ja viemäriputkien uusiminen tuotti tässä(kin) tapauksessa noin puolet kellariremontin jätevuoresta.
Ettätuota, miten sen nyt sanoisi... täydellisyyteen on vaikea pyrkiä. Pitää yrittää paikata remontissa tehdyt myönnytykset elämällä seuraavat vuosikymmenet niin ekologisesti kuin mahdollista, se lienee parasta mitä tässä voi tehdä. Pitää siis ehkä myös luopua pärisevästä ja haisevasta ruohonleikkurista jahka talon mukana saatu ensin tulee täysinpalvelleeksi.
Tämä oli tosi mielenkiintoinen teksti. Täytyy kyllä myöntää, etten ole edes uskaltanut ottaa selvää, mitä sisältävät monet mömmöt, jotka ovat varsinkin märkätiloissa välttämättömiä... Toisaalta taas haluan uskoa, että pitkälle pääsee sillä, että suosii korjaamista uuden sijaan (silloin kun se on järkevää) ja pyrkii laadukkaisiin eli kestäviin ratkaisuihin, niin ei alinomaa tarvitse olla uusimassa. Yleensäkin asuminen on kamalan epäekologista. Samoin eläminen! :D
VastaaPoistaJännä lukea yli kaksi vuotta vanhaa omaa tekstiään, siitä huomaa että jotain on senkin jälkeen ehtinyt tapahtua (sisärempat saatu jotakuinkin tehtyä, kodinhoitohuoneen lattiakin maalattiin kellarissa jotakuinkin niin ekologisella - ja hengittävällä - aineella kuin tuohon tarpeeseen löytyi, ja sivuoven edessäkään ei ole ollut muovimattoa aikoihin, vaan perus-kuramatto, mutta tokihan alakerrassa oli tuolloin ja on edelleenkin kolme huonetta koskemattomina ja siis myös muovimatolla varustettuina). Niin, ehkä parasta on tosiaan pyrkiä niin kestäviin ratkaisuihin, että niillä pärjää ainakin kymmenen vuotta, koska korjauksessa aina syntyy materiaali- ja energiahukkaa. Työn ja materiaalien "jalanjälkiä" vaan on aika mahdoton arvioida.
PoistaNäillä leveyksillä asuminen näinkin väljästi on kyllä väistämättä todella epäekologista sinänsä, voi olla että parempi olisi asua vaikka vanhassakin betonikuutiossa kymmenien muiden kanssa. Tosin siellä ei sitten pääsisi toteuttamaan omia ekofantasioitaan asumisen tavan suhteen, kun mitään ekotehokkuutta parantavia asioita tuskin saisi vietyä läpi.