Jotain uutta lämmitysrintamalta

Edellisessä kirjoituksessani mainitsin kutkuttavasta projektista liittyen talon lämmitysjärjestelmän sydämen vaihtamiseen. Hommahan lähti siitä, kun keväällä, kiitos median, havahduin vastuullisen öljylämmittäjän velvollisuuteen olla selvillä öljysäiliönsä kunnosta. Löytyi alan ammattilainen jonka kanssa sovittiin tapaaminen pannuhuoneeseen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan kuten odotettiin...

Ensinnäkin, pelastuslaitoksen tietojen mukaan talossa on öljylämmityslaitteisto ja säiliö, mutta ne olisivat vuodelta 1975. Ok, edellinen omistaja ei ollut muistanut kertoa ex-työnantajalleen kattilan vaihdosta, mutta ei se mitään. Sillä oli enemmän väliä, kun tarkastaja silmämääräisesti arvioi öljysäiliötä, kopautti peltiä ja sanoi, että säiliö on hyvinkin todennäköisesti vuodelta -75, ja että kolmen millin teräslevy, josta silloin säiliöt tehtiin, on ehtinyt näiden 40 vuoden aikana syöpyä todennäköisesti maksimissaan yhden millin vahvuiseksi. Kuulema vastaavat säiliöt ovat poikkeuksetta elinikänsä päässä, ja jos säiliö nyt tyhjennettäisiin ja tutkittaisiin, voi hyvin olla että tarkastuksen aikana pohjaa tökittäettä siihen tulisi jopa reikä, jolloin säiliö olisi heti käyttökiellossa (ja omistajalla sormi suussa). En tiedä miten paljon puheissa oli dramatisointia sillä tarkoituksella, että laiskat ja pihit talolliset saadaan tekemään asialle jotain ennenkuin säiliö ihan oikeasti prakaa, koska mitään selkeää määräaikaa ei kuitenkaan tullut säiliön vaihtamiselle tai pinnoitukselle. Ystävällistä.

Vanhan terässäiliönhän tosiaan voi vaihtamisen lisäksi myös lasikuiduttaa sisäpuolelta, eikä kuulema olisi edes järkyttävän kallista (vajaa puoltoista tonnia oli lupaus). Kun kuitenkin meillä on alusta lähtien ollut tavoitteena siirtyä öljystä johonkin ekologisempaan vaihtoehtoon, pinnoitus jäi varasijalle. Pellettilämmitystä oli ajateltu jo aiemmin mahdollisena öljyn korvaajana, ja tästä alkoi aiheeseen lähempi perehtyminen (laitteiden hinnat, mitä kaikkea vaaditaan, millainen siilo jne). Aikani verkossa tongittuani pääsin jotakuinkin jyvälle siitä millainen lopputulos voisi olla, ja millainen hintahaarukka suunnilleen olisi. Haarukoin verkosta myös pellettilämmitykseen perehtyneitä urakoitsijoita, ja lähetin kuvauksen tarpeesta ja yhteydenottopyynnön ensin parille parhaalta vaikuttavalle. Tässä kohtaa oltiin toukokuun kolmannella viikolla. Kummastakaan urakoitsijasta ei kuitenkaan kuulunut yhtään mitään, mutta soitettuani perään toiselle tämä lupautui tulemaan tutustumaan kohteeseen. Tulikin, ja päädyttiin pariin eri vaihtoehtoon, ja näistä luvattiin tarjous "juhannuksen jälkeen" (olihan nyt jo kesäkuun puoliväli).

Olin vielä toukokuun lopulla laittanut kolmannellekin urakoitsijalle viestin, kun alkoi näyttää siltä että on tavanomaisen vaikea saada urakoitsijoita innostumaan urakoimisesta. Tämä ehti vastata päivää ennen em. urakoitsijan kanssa sovittua tapaamista, ja nytkin kuulema olisi tarjota ratkaisu. Lupasi soitella juhannuksen jälkeen - kuinkas muuten. Juhannus meni meillä reissussa, ja kotiuduttiin kesäloman viettoon. Ei kuulunut yhteydenottoa eikä tarjousta.

Miun loma loppui, ja sen kunniaksi neljä viikkoa edellisestä laitoin näille kummallekin hyvin kohteliaan viestin, jossa muistutin siitä mitä on sovittu, ja sanoin että asia kiinnostaa yhä. Herroja ei ilmeisesti kiinnostanut, koska eivät jaksaneet mitenkään reagoida. Muistin sitten jokaisen vanhan talon omistajan parhaan kaverin, eli RMT-foorumin, parkaisin siellä tuskani julki ja pyysin suosituksia urakoitsijasta joka (Laurakaisan termein) osaa käyttää sekä puhelinta että kalenteria. Sainkin onneksi yhden firman nimen, ja kyselin kiinnostaisiko meidän projekti vaikka selvästikään pellettilämmitys ei kuulunut firman ydinliiketoimintaan. Kertoivat että kyllä kiinnostaa, tarvittava ammattitaito löytyy, ja lupasivat tulla käymään. Sovittiin aika. Ovikello soi sovittuna päivänä kolme minuuttia yli sovitun ajan - ja pahoittelivat vielä myöhästymistään!

Tuli aika nopeasti selväksi, että nämähän olivatkin maalämpömiehiä, tosin kohteliaita sellaisia. Kuuntelivat meidän perustelut ja epäilykset siitä riittääkö potku tuottaa tarpeeksi kova lämpö öljylämmitykselle mitoitettuun verkkoon. Lupasivat kuitenkin tehdä tarjoukset sekä pellettilämmityksestä että maalämmöstä seuraavalla viikolla. Seuraavalla viikolla tulikin ihan kohtuullinen, joskin ehkä työmäärältään hiukan ison kuuloinen tarjous pelletistä (halusimme, tai etenkin mie halusin ulkoistaa myös siilon rakentamisen), maalämmön tarjous luvattiin ja tuli viikonlopun jälkeen. Noh, maalämpö tulisi tarjousten mukaan pari tonnia kalliimmaksi kuin pellettiratkaisu, tosin ensimmäinen energialaskelma näytti sen verran alakanttiin vedetyltä että pyysin uuden vähän suuremmalla lämmitystarpeella, ja hinnan muutaman patterin vaihdolle (vanhat yksilehtiset eivät kovilla pakkasilla oikein pärjää nytkään, saati sitten jos kiertovesi ei ole yhtä kuumaa). Sain mitä pyysin, ja päädyin tonkimaan verkosta vuorostaan maalämpöpumppujen maailmaa.

Olimme kahden vaiheilla, onhan maalämpö toki moderni ja juuri niin ekologinen kuin se sähkö jolla järjestelmää pyöritetään. Toisaalta polttamisessa on sellaista alkukantaista voimaa mitä ei kompressorista löydy, ja pelletillä voi heittämällä korvata öljyn tarvitsematta murehtia lämmön riittävyyttä tai lämmönjaon muutoksia. Kellarissa ei kuitenkaan oikein ole hyvää tilaa pellettisiilolle, ainoastaan V-pohjaisella siilolla päästäisiin yli 4,5 kuution tilavuuteen, mikä taas on minimi jos aikoo pellettinsä tilata kotiin puhallettuna. Pellettijärjestelmän ylläpidon tarpeesta on myös kaikenlaisia kertomuksia, ja riippuu tietysti laitteistokokonaisuudesta ja tilojen yms rajoitteista miten hyvin tai huonosti pelletti kulkisi siilosta polttimeen ja polttomaljaan tai -arinalle.

Viimeinen niitti ratkaisun syntymiselle oli kuitenkin se, kun laskin käyttökustannuksia nykyhinnoin, 10-15 vuoden minimi- ja maksimihinnoin sekä parilla muulla skenaariolla. Tulos oli, että maalämmöllä lämmittäminen maksaisi nykyhinnoilla vuodessa jotakuinkin kolmasosan siitä mitä öljyllä lämmittäminen nykyisellä laitteistolla, pelletin ollessa suunnilleen näiden puolivälissä. Vaikka sähkön hinta nousisi kaksinkertaiseksi siihen nähden millaisia tajouksia nyt on vesivoimalla tuotetusta sähköstä, maalämpö olisi silti edullisin ratkaisu. Mitään takaisinmaksuaikaa en alkanut laskemaan, koska maalämmön ja pellettilämmityksen käyttökustannusten ero on sitä luokkaa että se selvästi syö hankintakustannusten eron nopeaan. Valinnan puolesta puhuu sekin, että maalämpö on huolettomampi kuin öljylämmitys, ei tarvitse vahtia säiliön täyttöastetta, eikä kenenkään tarvitse opetella pelletin syöttöruuvin tukoksen selvitystä tms. Toki nyt sitten lämmitys tulee olemaan enemmän sähkön varassa kuin ennen, mille ajatukselle ainakin mie olen vähän allerginen. Viime aikainen uutisointi sähköntuotannon ongelmista kysynnän suurentuvan vaihtelun ja matalien kuluttajahintojen takia saa miettimään onko itse osa ratkaisua vai ongelmaa - sen lisäksi että kompressori pyörii huomattavasti kovemmilla tehoilla kun lähestytään -20C:tä, kovimmilla pakkasilla tulee sähkövastuskin vielä kaveriksi täsmälleen samaan aikaan kun kaikki siirtojohdot valtakunnan rajoilla ovat jos nyt ei kirjaimellisesti punaisena niin kuitenkin täydellä kuormalla, ja hiililauhdelaitoksia ajetaan ylös sikäli kun niitä ei ole säilötty niin syvälle naftaliiniin että käyttöönottoon menee viikkoja. Niillä keleillä olisi hienoa, jos voisi hanikasta kääntää polttimen päälle ja lämpöpumpun seis, mutta kun se säiliö... Eikä muutaman vuorokauden vuosittaista käyttöä varten kannata investoida mihinkään uuteen kattilaratkaisuun. Se olisi ekologisestikin täysin mieletöntä. Tulemme siis olemaan jonkunmoinen osa ongelmaa, mutta onneksi sentään pumpun voi ohjelmoida olemaan pyörimättä vuorokautisen huippukulutuksen tunteina aamuin illoin. Tai ainakin sitä voi kokeilla, senhän näkee sitten miten nopeasti ilman erillistä isoa varaajaa lämpö karkaa talosta kun pakkanen paukkuu ulkona...

Tarinaan seuraa jatkoa, kunhan päästään purkamaan vanhaa ja kasaamaan uutta. Tulee kunnon remonttimeininkiä, meteliä, pölyä, sotkua, työmiehiä... Pilkotaanpa pätkä betoniseinääkin kappaleiksi. Ja onhan vielä sekin jännitettävänä, mitä löytyykään vanhan öljysäiliön alta kun se on pilkottu palasiksi - onko siellä puhdas betonivalu, vai löytyykö jälkiä tihkuneesta öljystä...!!!

Älkää menettäkö yöunianne, emme mekään niin aio tehdä :)

Herbaario ja koruteline

Hei vaan pitkästä aikaa! Täällä tosiaan väännetään kaikkea pientä, laitetaan jos jonkinmoista projektia alulle mutta mitään ei oikein saada valmiiksi. Heh.

Minä tein tässä kesällä pientä meidän pihan herbaariota. Keräsin pihamme monivuotisia kasveja, kuivasin niitä painon alla kuistilla ja teippasin ne sitten puutarhakirjaamme. Ajattelin teettää valokuvat vielä joidenkin viereen. Esimerkiksi pionin kukkaa en alkanut kuivaamaan... Marjoista laitan myös kuvat.

Pihasta putkahtelee aina välillä joitakin kasveja joita siellä on ollut aiemmin mutta joita ei välttämättä joka vuosi näy. Ja varmasti tässä ajanmyötä itsekin niitä hävittää/ muuttaa, joten on ihan hauska säilyttää jotenkin muistoja mitä kaikkea pihasta on löytynyt.
Tulikukka oli kukkapenkissä silloin ensimmäisenä kesänä kun talo ostettiin mutta sen jälkeen sitä ei näkynyt. Nyt niitä on montakin! Samassa penkissä ja jostain mystisestä syystä myös yrttipenkissä. Edellisessä postauksessa onkin kuva kuinka mahtava pötkylä se kasvin kukka onkaan. Olin reissussa ja kun tulin kotiin, oli se vähän kasvanut ja hätkähdin oikein että mikä nuija meillä kasvaa täällä!

Ystävälläni on 1950-luvulla rakennettu talo myös, muistelen, että se on muutaman vuoden meidän taloa vanhempi. Hänellä on vanhasta ikkunaruudusta tehty koruteline ja joka kerta ihailen sitä. Nyt tänä kesänä päätin tehdä itselleni samanlaisen.
Halusin tehdä narun pituussuunnassa mutta se ei vain kertakaikkiaan mahtunut mihinkään niin päin, joten jouduin irrottamaan kaikki ruuvit yms. ja tekemään uudet. Niin, eihän sitä tietenkään voinut etukäteen selvittää että mahtuuko se mihinkään niin päin....
No mutta oikeastaan siitä tuli paljon hienompi noin päin.
Autotallissa on ollut ikkunanpokat koko ajan kun olemme talossa asuneet. Jotenkin muistelen, että olisimme mitanneet ja selvittäneet ettei missään ole tuon kokoista ruutua mutta en mene vannomaan. Pokat olivat likaiset, metalliosat ruostuneet mutta putsasin ja jätin ruostuneet osat taakse, joten tästä tuli ihan hyvä. Vähän viilasin hiekkapaperilla pahimpia kohtia, ettei jää tikkuja käsiin.
Sitten ruuvaillin ruuvit sopivan matkan välein ja leikkasin ja taivuttelin paimenlankaa (aika paksua rautalankaa, jota pihtien avulla sai käänneltyä) ruuvien välille. Lisäksi pienistä palasista taivuttelin koukkuja. Voin kertoa että sormen päät ovat aika hellinä....
Mutta tuli kyllä aivan upea! Ehkä tuon voi joskus maalata jollain kivalla....ehkä sillä tumman suklaanruskealla listamaalilla, mutta nyt kelpaa ihan tuollaisenaan.

Samalla sain meidän eteisen rumiluskasan vähän kauniimmaksi....tuo eteisen pöytä on aina häirinnyt minua. Lipasto on iso ja kun siinä on paljon tavaraa, joita ei oikein voi kaappeihin/laatikoihin laittaa koska niitä tarvitaan koko ajan, saa se eteisen jotenkin sekavaksi ja tukkoiseksi. Peili tuossa on ollut tavallaan turha koska seinällä on iso peili kuitenkin.
Irrotin lipastosta peilin ja pienet kaapit (samalla mietin, että saisiko niistä peilin pidikkeet irti, ne voisi käyttää jossain muualla tai vaikka sellaisenaan).
Tässä vanhoja kuvia, tuo lipasto on ollut joskus makuuhuoneessakin ennen kuin ostimme ison vaatekaapin.

Pikakelaus

Se, että blogiin ei ole kirjoitettu mitään pitkiin aikoihin ei tarkoita, että olisi tapahtunut jotain traagista, eikä se myöskään tarkoita, että täällä ei olisi tehty mitään talossa tai pihalla. Lähinnä se tarkoittaa vain että mitään merkittävää ei ole tapahtunut. Pieniä juttuja kyllä, ja juttujen alkuja.

Pihalla on yritetty kasvattaa kaikenlaista, niistä ehkä puolet on suostunut kasvamaan. Vuoden häviäjiä ovat tomaatti ja mitä ikinä vanhaan pesupataan tulikaan kylvettyä (ei edes itänyt), retiisit ja nauriit (ei juuri syötavää, sen sijaan tekivät vartta ja innostuivat kukkimaan).

Lantusta, punajuuresta ja porkkanasta ei vielä osaa sanoa, ainakin ovat hengissä. Palkokasveja ei tänä vuonna laitettu ollenkaan. Mintut ja oregano kasvavat normaalisti, salviakin päätti näköjään jäädä yrttipenkkiin.

linnunkaali pottumaassa

Raparperi sai keväällä reilusti kompostia etupäässä sillä tarkoituksella, ettei se kukkisi niin innokkaasti - liian pinnassa oleva raparperi kuulema on herkkä kukkimaan... ja kun ei ollut muuta laittaa kuin kompostimultaa niin sitä sitten. Kesäkuussa meillä olikin sitten aivan valtava puska, lähes metrisiä lehtiruoteja, osa siron naisen ranteen paksuisia tyvestä! (kiisseliin ja piirakkaan piti leikata ruoti myös pituussuunnassa pariin-kolmeen kertaan...) Perunalle säätila on myös ilmeisen passeli, nyt näyttäisi vartta tulevan normaalia vähemmän mutta se on vain hyvä. Tai eihän sadosta vielä tiedä, mutta kasvu näyttää hyvältä.

mikä kivimuuri???

Osa voittajista ovat ihan itse menestyksensä takana. Nokkoselle tuskin mikään kesä on huono, ja nytkin sitä on kuivattu jo iso purkillinen ja lisää on kuivumassa. Autotallin luiskan kivimuurin päälle kylvettiin kolmea maanpeitekasvia toissa keväänä (?), ja vasta sen kesän lopulla ilmaantui hyvin varovaisesti näkyviin tuo elinvoimainen kasvi, joka tänä vuonna päätti valloittaa koko maailman - tein nyt lajimäärityksen ja kivikkokilkalta se näyttää. Vesiheinä luonnollisesti rehottaa villinä kun saa hyvin vettä. Toinen kasvimaan vakioasukas linnunkaali sen sijaan yllätti, en muista että olisi yleensä koskaan ehtinyt tuollaisiin mittoihin, saati kukkimaan. Ukontulikukkaa oli aiemmin kukkapenkin laidassa, mutta nyt sitä on näköjään myös tomattipenkin laidassa. Noh, tomaattiahan ei tullut tänä kesänä, joten tottahan noin komia kasvi kelpaa kuistin edustalle.

ukontulikukka

Sisällä talossa ei juuri ole tehty mitään. Sain korjattua yläkerran vessan oven irtonaisen sisäpuolen kahvan, joten oven saa nyt myös lukkoon. Kahva oli kiinni sisäpuolen helassa, joka antoi joskus vuosia sitten periksi kun kiskoin ovea kiinni laittaakseni sen lukkoon. En tiedä milloin viimeksi oven on saanut kunnolla kiinni, koska nyt tarvittiin talttaa ja vasaraa kynnyksen etureunan muotoiluun että oven sai kiinni asti. Ja koska kahva on pelkästään kiinni helassa, olisi pitänyt löytää sekä kahva että hela yhdessä, mutta useampi visiitti Rakennustorille ei tuottanut tulosta. Vastaavia lukkorunkoja kyllä on tarjolla, ilman kahvoja tai heloja. Päädyin tekemään rautalangasta eräänlaisen sokan kahvan karan päähän. Toivotaan että se kestää käytössä...


Niin, ja sitten on tapaus lämmitys... Tuli tarve tehdä ratkaisu sen suhteen, millä talo jatkossa lämpiää, ja päädyimme pellettiin (tai on maalämpökin harkinnassa, mutta lähinnä tyrkytettynä vaihtoehtona - jos meidät saa vakuutettua että lämpöpumppu riittää puskemaan riittävästi riittävän kuumaa vettä tammi-helmikuun pakkasilla myös tällaisessa kevyemmin eristetyssä talossa, ja budjetti riittää, niin onhan sitäkin vakavasti harkittava). Nykyhinnoilla pellettiin vaihto ei taloudellisesti liene kovin kannattava (ei niin että olisi mitään laskelmaa johon viitata), mutta luotamme siihen, että öljy kyllä taas kallistuu ellei maailmantalous muuta historiallista kurssiaan merkittävästi. Sähkölämmitys (suorasti tai epäsuorasti) taas ei innosta oikein innosta, ja maan viimeisimmän suuren sähköntuotannon investoinnin hintalappukin kasvaa koko ajan. Vaikka osan siitä saisikin loppupelissä maksaa ranskalainen veronmaksaja, loppu menee sähköenergian hintaan. Polttamisessa on myös tiettyä alkuvoimaista fiilistä, ainakin voi olla varma, etta kapasiteettia riittää kovillakin pakkasilla. Öljyssäkään ei ole ollut mitään vikaa, mutta jo pelkästään sen tuotanto saastuttaa ympäristöä. Nyt vain pitaisi saada joku pätevä henkilö hoitamaan koko vaihdos, mikä tuntuu olevan tavanomaisen vaikeaa. Puolet kontaktoiduista ei koskaan vastaa, ja loput vaikenevat siinä kohtaa kun pitäisi antaa tarjous tai tulla tutustumaan kohteeseen. Onneksi vielä on kesää jäljellä...

Lämmitykseen palaamme vielä varmasti blogissa. Kasvimaalta ei odoteta ihmeitä, marjaa näkyy tulevan aika hyvin (muutama pullollinen punaherukkamehua on jo tehtykin) ja omenasato oletettavasti on ainakin yhtä puuta vajaampi kuin viime vuonna. Toivottavasti...

Omenapuut saavat kyytiä

Kasvimaan vierellä on yksi omenapuu, jonka omenat tippuvat kasvimaalle ja vieressä olevan karviaisen sekaan. Lisäksi puu on kallellaan kasvimaalle päin ja huomasimme myös että on aika lahokin keskeltä. Ja koska pihassa on 6 omenapuuta ja kaksi omena-allergista, ei yksi puun kaato kuulosta kovin huonolta idealta. Onneksi voimme käyttää omenaa hilloina yms. mutta tuoreena sitä ei paljon pysty käyttämään.

Päätimme nyt aloittaa ensin sahaamalla muutamia pikkuoksia ja sitten jonain toisena päivänä sitten runko. Sahailimme aikamme ja sitten naapuri tuli kyselemään, että meinaatteko kokonaan kaataa. Ja tarjoutui moottorisahalla tulemaan apuun. No mehän otimme avun vastaan. Siinä ei mennyt kuin yksi hujaus, kun puu oli palasina.

Koska kanto jää kuitenkin jäljelle, halusimme jättää sellaisen, missä voisi istua tai laittaa kukkaruukun. Sen takia korkea kanto.

Toisena päivänä sitten siistimme paria muuta omenapuuta. Toinen niistä hakkaa kovassa tuulessa taloa. Ja ne kaksi omenapuuta ja yksi kuusi ovat oksistaan kovin ristissä...
Siinäpä meillä sitten onkin työsarkaa saada kaikki oksat pilkottua siihen kuosiin että ne voi vetää oksasilppuriin. Ja loput palat laittaa johonkin kuivumaan odottamaan sitä, että niitä voisi käyttää saunanuunissa tai grillissä.

Vihdoin lunta

Yläkerrassa maalaushommia

Yläkerrassa on ollut maalarilla erikoinen valinta värien suhteen. Tai ehkä enemminkin sen suhteen, ettei ole maalannut kuin kaksi seinää aina samalla värillä. Tässä alla olevasta kuvasta näkee hyvin värimaailman, joka eteisessä on vallinnut.....

Kyllä on nyt tasaisempi, kauniimpi, huomaamattomampi, siistimpi ja jotenkin isomman tuntuinen sisäänkäynti yläkerran huoneisiin. Listat toki täytyy vielä käsitellä, mutta katsotaan sitten kolmen vuoden päästä....(Niin kauan meillä meni edellisten listojen siistimiseen, joka sekin tehtiin juuri.)

ennen

jälkeen

 ennen

jälkeen

 ennen

jälkeen

Sähkökaappi vaihdettiin aikoinaan ja nyt on sekin ympäristö vähän siistimpi vaikka kyllä tuosta näkee että sitä on korjattu. :(

Maalina tietysti Uulan maali. Samaa väriä kuin joogasalissa. Vaikka jostain syystä tämä on paljon hillitymmän ruskea eikä oranssi. Mutta sopii silti. Ja tarkoittaa sitä, että jos haluaa korjausmaalata joogasalia, joutuu seinät vetämään kokonaan koska tämä on varmaan niin eri väriä kuin nykyinen että korjaus ei peity kyllä. Tätä maalia on riittämiin vielä, että kyllä tuolla varmaan useammankin huoneen maalaisi vielä...

joogasalissa tätä samaa väriä....hmmm

Puu ja tuli-askartelua

Aika vähän meillä nyt tapahtuu mutta askartelin nyt remonttijämistä töihin joulujuttuja.
Pihatapahtumaan tein muutamia kylttejä.
Tohotin kaasusytkärillä, sellaisella missä on pitkä pää. Mutta se hyytyi yhden kirjaimen jälkeen tai puolessa välissä. Työkaverilta sain onneksi lainaan crème brûlée -polttimen. Sillä nämä tein.

Tajusin kyllä liian myöhään että meillä oli noita lattiapalasia valmiina mutta sain melkein kaikki tehtyä niille uudestaan ennen kuin kummastakin loppui kaasu enkä saanut täytettyä. Se on tuon ukon hommaa. Ei mulla kyllä käsissäkään ollut enää voimia. :)

Kuulumisia pannuhuoneesta

En nyt muista onko blogissa ollut aiemmin puhetta eräästä pitkään vaivanneesta, mutta aikalailla pinnan alle (niinsanoakseni) jääneestä ongelmasta: Patteriverkosto on vuotanut hiljaa, mutta vakaasti jotakuinkin siitä asti kun aloitin säännöllisen mittarilukemien kirjaamisen. Vettä on hävinnyt kierrosta noin 5 litraa kuukaudessa, eli aika vähän (luokkaa pisara minuutissa), mutta kuitenkin häiritsevän paljon siihen nähden, ettei tiedä mihin se menee (lattian alle? ei kai sentään minkään uusitun lattian? vai sittenkin seinän sisään?). Otti muutaman vuoden aikaa ennenkuin hoksasin katsoa lämmönsäätimen alle shuntin liitoksen juureen, ja ennen kaikkea työntää sormeni ahtaasta välistä koettamaan onko ruosteen ja kalkkisaostuman syy ehtynyt vai edelleen tuore...
Tuorehan se oli. Vuoti tietysti vielä juuri seinän puolelta, paikasta johon näkee kunnolla vain työntämällä kännykän seinän viereen ja näppäämällä kuvan. Olen seissyt puolen metrin päässä vuodosta kasvot siihen päin satoja kertoja...

Huojentavaa tietysti oli se, että kaikesta päätellen purut ovat kuivina seinissä ja lattioiden alla, ja että äkkiäkös ammattimies tuollaisen korjaa. Ammattimies löytyikin sitten ihan kivuttomasti, vieläpä sellainen joka osaa käyttää sähköpostia sekä kalenteria. Samalla sovittiin vaihdettavaksi yläkerran vessan lavuaarin hana sellaiseen, jossa on käsisuihku, jottei vieraiden tarvitse käyttää jokseenkin eksoottista lasikannuratkaisua itsensä huuhteluun. Se hana olikin odotellut autotallissa jo aikas pitkään...

Putkari tuli, vaihtoi hanan ja katsoi tuota liitosta, ja ehdotti kevytkorjausta kuumankestävällä silikonilla, vedoten omakohtaiseen kokemukseen vastaavasta viasta joka oli ruostuttanut shuntin kiinnityspulttien vastakappaleista kierteet pilalle - tosin meidän tapauksessa silikoni tulisi vain puhdistetun saumakohdan ulkopuolelle, jottei tarvitse riskeerata mahdollisesti pahastikin ruostuneiden pulttien kanssa. Okei, mikäs siinä, kokeillaan. Putsasin ruosteet pois niin hyvin kuin ne sai (viereisestä kuvasta näkee hinkkaamisen tuloksen, mutta myös pannun kanteen levinneen ruosteen) ja taiteilin silikonin sauman ympäri niin hyvin kuin ensikertalaisena ja noin hankalasti tavoitettavassa paikassa osasin. Hetken aikaa paineiden ja lämpöjen palauttamisen alettua vaikutti ihan hyvältä, mutta kyllä se vesi löysi sitten tiensä ulos ja oli aika kirjoittaa putkarille uudestaan postia.

Tänään liitos sitten avattiin, siivottiin ja laitettiin uusi tiiviste (joita ei kuulema tukusta saanut, onneksi valmistajalla niitä oli). Näyttää varsin lupaavalta (ja noh, onhan tää nyt huomattaavasti vakuuttavampi korjaus kuin fysiikan lakeja vastaan taistellut ensimmäinen yritys). Myös kiinnityspultit vaihdettiin, ne olivatkin jo aikalailla kosteaa elämää nähneen näköiset. Ja dokumentoidaan nyt tähän myös se, että yhtenä epäilyksenalaisena jossain välissä ollut paisuntasäiliö todettiin ehjäksi, ainoastaan vastapaine oli vähän alakanttiin.
Toivotaan korjaukselle pitkää ikää, ainakin siihen asti kun saadaan tehtyä päätös siitä miten tätä mökkiä tulevaisuudessa lämmitetään.

Tomaatit

Nyt ehtivät tomaatit kypsyä kasvissa. Toki tomaatit ovat olleet kuistilla koska öisin voi olla aika viileää.

Apujakkara puutarhaan

Ihmiset kesällä tuntuvat rakentelevan kaikenlaista, on terassiprojektia, julkisivuremppaa ja kasvihuoneen pystytystä. Meillä on keskitytty olennaiseen, eli sen päivittelyyn miten omituiset ilmat on tänä kesä ollut ja tekemään lähinnä välttämättömiä puutarha-askareita. Ulkoportaille ei ole tapahtunut käytännössä mitään silminnähtävää, alkukesän kylmä märkyys ei houkuttanut ulkohommiin ja sen jälkeen alkanut lähes jatkuva kuumuus on myös estänyt aurinkoisella paikalla olevan käsityöintensiivisen projektin edistämisen. Noh, säilyyhän tuo ensi kesäänkin, jos sitten vaikka saisi homman loppuun.

Kuitenkin jotain pientä on tullut tehtyä, eilen jo aloitin raportoimalla sadevesikouruista, nyt on vuorossa puutarhajakkara. Tarve tälle kapistukselle on ilmeinen, koska ilman mitään koroketta kumpikaan meistä ei yllä ripustamaan istuttavaa riippukeinua puun oksaan. Portaat ovat vanhasta saunasta, metallirunko näyttää kotitarvehitsarin tekemältä ja puiset askelmat lienevät talon rungosta yli jäänyttä puutavaraa. Muukin puutavara on vanhasta saunasta kierrätettyä, tukipuita ja paneelilautaa. Valmiiksi ruosteinen rautaputki tuossa portaiden yläpään lenkkien ja puurungon välissä on herra ties mistä kotoisin, todennäköisesti kaivettu tukemasta autotallin luiskan viereistä rinnettä (joka nykyään on muutettu kivimuuriksi). Kaikki naulat ja ruuvitkin on kierrätetty tai ainakin ylijäämää. Jonkunlaisen säänkeston saamiseksi töpöttelin ruskealla puuvahalla kaikki leikkauspinnat ja maata vasten tulevat osat, muutenhan noissa saunan rakenteissa jo olikin tuollainen ruskea käsittely jo valmiina.

Kun avaa kuvan isoksi ja oikein tihrustaa, voi nähdä jakkaran yläpuolella riippumaton kiinnityskoukunkin.

Portaat olivat siis alunperin ilmeisesti kiinnitetty lauteisiin jonkun sortin koukuilla. Koska en halunnut tehdä turhaan reikiä metallirunkoon (ruostuu kuitenkin siitä kohtaa nopeammin puhki), päätin ripustaa portaat yläpäästään runkoon näin:

Sitä näistä kuvista ei kovin selvästi näe, mutta alapäästä portaat on kiinnitettu naulaamalla sivutuet kiinni porraslankun päihin. Kiinnitystavasta huolimatta lopputuloksesta tuli yllättävänkin tukeva kaikkien noiden poikittaistukien avulla, kyllä tuolle uskaltaa kiivetä ihan huoleti.

Kiitokset vielä kuvaajalle, joka otti pyyntöni mukaan kuvat niin, että kokonaisuuden lievästi vinksalleen osunut muoto ei niistä näy - portaat ovat jo ihan alkujaankin vähän vinksin vonksin, ja tasaisen kokoamisalustan puutteessa osa vaakatuistakin tuli vähän vinoon. Mutta ei sitä oikeastaan huomaa ellei osaa katsoa sopivasta suunnasta, ja tuo nyt täyttää tehtävänsä eikä pihalla mikään muukaan ole suorassa!

Sadevesikourut

Jotkut kaivaa talon vierustat auki ja upottaa hienon sadevesijärjestelmän maahan, meillä ainakin toistaiseksi mennään vähän kevyemmällä ratkaisulla, joka noudattaa talon alkuperäistä tapaa: puuruuhet eli ylijäämämateriaaleista kasatut puiset kourut.

Alla tuorein tekele, seinustalla läpilaho edeltäjänsä. Tästä tein sen verran lyhyen että tuosta mahtuu nyt ajamaan ruohonleikkurilla kourun ja aidan välistä, ennen ei mahtunut. Samoin käytin modernisti ruuveja enkä nauloja, ja muotoilin kourutaltalla pohjan yläpintaan kourumaista muotoa. Tämä taltan kanssa nävertäminen olikin melkein hauskinta koko hommassa, en yhtään ihmettele että joku saattaa hurahtaa puuveistosten tekemiseen.

Vesi jatkaa kuvasta ulos vasemmalle nurmikkoon tehtyä uraa pitkin ja siitä lyhyen putkenpätkän kautta pensasaidan juurakon läpi kadun varren ojaan.

Näin "uutena" (puutavara tosin on jo lähemmäs 60 vuotta vanhaa purkulautaa, mutta kuten väristä näkyy, ihan priimaa) nuo pistävät vaaleuttaan silmään, mutta eiköhän se väri siitä parane pikkuhiljaa, ja lopulta kouru sulautuu maisemaan kuten alla näkyvä vanha jatkoskappale.

Kuten ilmeisesti edellisetkään, näitäkään ei ole varsinaisesti kyllästetty millään, tosin öljyvahasin ne Osmolla muutamaan kertaan edes jonkunmoisen kosteudenkeston saamiseksi, joten jää nähtäväksi miten kauan menee ennenkuin alkavat kunnolla lahoamaan. Olettaisin että vuosia siinä kuitenkin menee...

p.s. toisin kuin alla lukee, tämän kirjoitti Esa (meni nyt kuvaajan piikkiin koko stoori) :)