16.5.2013

Kurkkua ja kesäkurpitsaa

sai laittaa maahan tänään. :)

Napsin myös kuvia uudistuneesta pihasta....lisäilen niitä myöhemmin.

Räkättirastaat ovat tällä seudulla ihan villeinä, käyvät kaikkien kimppuun. Munankuoria näkyi maassa, joten ilmeisesti on aihettakin olla hiukan äksynä. :(
Orava maastoitui levyksi puunrunkoa vasten käpy suussa. Sain napattua siitä kuvankin!
rasta pörhisti ja käänsi päätään niin että näyttää päättömältä

orava kuusen rungolla


Kirjosieppo katsasti yhtä pönttöä, mutta kun puun oksalle istui sinitiainen, se lensi toisaalle. Liekö siis sinitiainen nyt ominut pöntön. (hiukan tärähtänyt/epätarkkoja kuvia kirjosieposta)




Yksi aamu laskin että soratiellä käveli 7 sepelkyyhkyä! Nämä tallustelivat meidän pihassa. Otin kuvat ikkunasta mutta eipä niitä häirinnyt mun kävely pihassakaan, kun kävin leikkaamassa nokkosta teeaineeksi.



nokkonen

Tulppaanit eivät näköjään innostu hirveesti, jos ne kaivaa ylös mutta ei se kukkimista hidasta...varret ihan velttoina ja kippuralla mutta kukat avataan kauniisti silti. :)



Ruohosipulia on jo syöty. Näkyy tekevän jo kukkia. Ei ollut nyt niin voimakas kuin viime keväänä. Silloin siitä tuli sellainen jälkipotku että tuntui kuin joku olisi räjäyttänyt sata sipulia suuhun. :) Nyt maun huomasi kun ruuan jälkeen oikein maiskutteli suuta.
 Raparperiäkin on jo syöty ja lisää saadaan piiiitkään!

submit to reddit Delicious

15.5.2013

Oman puutarhan parhaita puolia

on aamulla poimia raparperia maasta ja tehdä siitä kiisseliä tai puuroa

ja tehdä omasta pihasta kerätystä nokkosesta teetä.

submit to reddit Delicious

12.5.2013

Ensimmäisten kukkien siemenet maahan

Tänään kylvin

päivänkakkaroita (enkä muistanut että niitä laitettiin kultakärsämöiden kanssa jo syksyllä...joten niitä voipi tulla pikkasen paljon)
auringonkukkia
silkkiunikkoja
kehäkukka+samettikukka+krassi-sekoitus edellisvuosien kukista kerätyt siemenet
krassi
pellava

Lisäksi siirsin ruusun ruukusta maahan. Samalla kaivelin kivipolun penkin keskelle. Kukkapenkki on niin iso, ettei reunoilta millään yllä keskemmälle, joten tämä polku tulee helpottamaan elämää. :)







Eilen nostelimme seinän vierustan tyhjäksi ja siirsimme kaikki jäljelle jääviä kasveja kauemmas seinästä. Muutama kuunlilja oli ihan seinässä kiinni niin ettei edes multaa ollut välissä. :)
Kaikki eivät edes mahtuneet penkkiin takaisin, joten osa kuunliljoista ja yksi sinivuokko muutti toisaalle.

 Narsisseja ja tulppaaneja löytyy monenlaista









submit to reddit Delicious

Komposti

Niin se vaan kevät saapui kompostiinkin ja niin avokomposti pihan perällä kuin myös "hi-tech"-kompostori omenapuun alla sulivat jäästä (tämä kyllä taisi tapahtua jo viikko sitten). Sikäli hyvä, että saatiin vähän kevätlannoitetta puutarhaan, ja toisaalta autotallissa ollut sijaiskompostori keittiöjätteelle alkoi olla jo aika täynnä. Vastaavien jäätymisongelmien kanssa painineiden kohtalotovereiden iloksi voidaan nyt siis todeta, että lämpökompostorin hyytyessä talvella voi ihan hyvin perustaa korvaavan laitoksen isoon muovisaaviin jonnekin viileään tilaan, koska suurin osa talven jätteestä näyttäisi lähteneen kompostoitumaan oikein nätisti eikä kasa edes haissut missään vaiheessa pahasti. Asiaa ehkä auttoi se, että viileässä kaikenlainen hajoaminen on tapahtunut hitaasti ja mahdollinen ylimääräinen kosteus on päässyt haihtumaan avoimesta saavista. Koitin myös pitää huolen läjän ilmavuudesta tökkimällä saavin reunoille pystyyn keppejä jotka pitivät kasaa vähän irti laidoista niin että pohjimmaiset kerrokset eivät jääneet täysin hapettomiksi.

Nyt kompostorin lämpömittari näyttää jo reilusti yli +20C ulkoilman ollessa +18C, joten eiköhän nämä esikypsytetyt ainekset kohta tule prosessoiduiksi hyväksi mullaksi jolla voidaan sitten hemmotella vaikkapa auringonkukkia (jotka sivumennen sanoen kylväjä tänään laittoi multiin, asiasta varmaan tulee tarvempi raportti vielä myöhemmin).

Sivuhuomautuksena vielä se, että kun silloin noin viikko sitten kaivelin kompostorista pohjimmaiset massat ulos, kohtasin sen sisällä myös melkoiseen määrään samoja mustia muurahaisia jotka ovat ottaneet kyseisen pömpelin ympäristön kodikseen. Muurahaisten sanotaan viihtyvän vain liian kuivassa kompostissa, mutta tämä kyllä siinä vaiheessa vielä valutti ruskeita sulamisvesiään tyhjennysluukun tiivisteen raosta eikä taatusti ollut siis liian kuiva...
submit to reddit Delicious

Lumikko pihassa

 Ai mistä tietää että tämä on lumikko? Pitkän tutkimisen jälkeen löysimme sellaisen eron, että kärpän etutassut ovat päältä ruskeat ja lumikon valkoiset. :) Muuten ei voi erottaa ellei niitä seiso vierekkäin. Ja nämä kaverit ovat vikkeliä otuksia! Kuva napattiin ikkunan läpi sisältä. Hei, tämä on varmaan se tyyppi, joka jyrsii syksyllä maahan tippuneista omenoista viipaleita.
Lumikko roskiksen juurella


submit to reddit Delicious

9.5.2013

Orvokit pääsivät parvekkeelle ja kuistille tuli kristalleja roikkumaan



submit to reddit Delicious

Kesä tulee kohisten


Raparperi



Narsissit ja muistaakseni ruostelilja


 Pörrinkäinen tulppaanissa
 Isokevättähti
 Kuunlilja

submit to reddit Delicious

Lättyjen paisto

Kuten kuvasta näkyy, meillä toimii vanha kolan kuuppa grillinsuojana ja sitten kuumuuden suojana grillimestarin jaloille.
Vieläkin vaatii vähän harjoittelua tuo muurikkalättyjen paisto kun ensimmäiset tuppasivat hajoamaan noin kymmeneen osaan...




KOKONAISIA muurikkalättyjä

nakkia, noodeleita ja jälkiruuaksi lättyjä vadelma- ja omenahillolla

submit to reddit Delicious

Lintuja

Ympäristössä visertää kauhee määrä lintuja. Eilen olin ulkona puhumassa puhelimessa ja äitini kuuli toisessa päässä lintujen laulun. :)

Nyt uusin tuttavuus on kirjosieppo. Se tykkää katsella minua mutta ei anna ottaa kuvaa. :) Pysähtyy kyllä hienoon asentoon mutta kun painan liipasinta, lentää pois.

Räkättirastaan ovat näköjään tehneet pesän omenapuun oksan haaraan. Kaksi pönttöä on vielä tyhjillään. Viime kesänä toisessa pesi talitintti.

Tikka tässä hommissa muutaman metrin päässä. Osa kuvista aika tärähtäneitä, koska zoomi ei oikein riittänyt. :)





submit to reddit Delicious

28.4.2013

Maankääntö- ja istutusaikatauluttamista

Nyt kun pihasta ovat kaikki lumet sulaneet, voi suunnitella jo maan kääntämistä ja siementen istuttamista.
Lunta on vielä tien puolella, koska sinne ei paista aurinko oikeastaan kuin ihan aikaisin aamulla hetken aikaa.

Jos haluaa istuttaa taimia ekologiseen kierrätysmateriaalista tehtyyn ruukkuun, voi sellaisen tehdä vessapaperirullasta!! Ei oma idea vaan Ekolon.

submit to reddit Delicious

Kukkia ja riippukeinu-keinumisen odottamista

Oli pakko jo ripustaa riippukeinun kiinnitysköydet puihin. Ei siellä tarkene kuin makuupussin sisällä keinua (aika hyvä idea muuten), mutta vähän lähempänä jo ollaan lämpimiä aikoja. :)




Krookuksia on nyt tänä keväänä enemmän kuin edellisenä. Ihanan violetteja ja valkoisia. Onneksi edellinen emäntä on tykännyt samoista väreistä kukissa kuin minäkin. Eli punainen, keltainen, valkoinen, tumman sininen ja violetti.



kevättähti

Kevättähtiä oli pihassa sinisenä ja on mielestäni todella kaunis pieni kukka. Joten tilasin valkoisen kevättähden sipuleita ja niitä laitoinkin maahan syksyllä, mutta vielä ei ole yhtään noussut. Ei sillä, että muistaisin kunnolla minne niitä tuli laitettua...





submit to reddit Delicious