20.6.2013

Uusia vanhoja huonekaluja



Siirsin makuuhuoneen peili-laatikoston eteiseen mihin sitä alunperin ajattelin hakiessani sitä kampaajaltani. :)
Mutta laskin silloin että pistorasian takia se ei mahdukaan, ei tajunnut sähkömiehelle sanoa, että laittaa rasian eri paikkaan. Mutta nyt mittailin uudelleen ja kokeilin ja hyvinhän se mahtui!

Vaatekaappi on ollut hakusessa mutta ei kovin aktiivisesti, mutta nyt tämän huonekalumuutoksen myötä tarve kasvoi suuremmaksi, koska vein samalla yhden hyllyn pois missä meidän käyttövaatteet lojuivat. Kävin äidin kanssa Ikeassa mutta nehän oli sellaista hempulaavempulaa ettei niitä voinut ajatellakaan. Ja ajattelimme että aletaan etsiä antiikkikaupoista. Joskus saa suhtedullisesti. Ja se, että kaappi on kestänyt jo vuosikymmeniä, maksan mielelläni vähän enemmän kuin jostain perus-Askon kaapista, koska tiedän että se kestää minun elinajan vielä.
Ja niin meillä nyt sitten on kaappi!! Kauppareissulla kävimme vilkaisemassa ja sieltähän se löytyi. Saimme vielä entisöijän käsittelyn ja kotiin kuljetuksen ja paikalleen kantamisen samaan hintaan.

Sitten joskus kun lattiat uusimme makuuhuoneeseen, voidaankin kutsua koko naapurusto kantamaan kaappia....
pianosarana takaa ettei ovi ala repsottaan

hyllyjä, laatikkoja ja tanko

Saa lukkoonkin!


Yksi ystävä muutti ulkomaille, joten häneltä sai hakea tavaraa. :) Ostimme rahit olohuoneeseen. Käänsimme joku hetki sitten telkkarin ja sohvan vastakkaisille seinille. Tämä on paljon kivempi, avarampi ja harmonisempi järjestys. Eikä tarvitse sohvalla istuessa häiriintyä siitä, että naapurin pihalla tapahtuu jotain tai joku näkee naapurista meidän sohvalle suoraan parvekkeeltaan/yläkerran ikkunasta. :)



submit to reddit Delicious

19.6.2013

Portaat

Esa oli jo aloitellut portaiden työstämistä kun minä oli reissussa.
Maali ja betoni lohkeilee nyt siihen malliin että nyt on pakko tehdä jotain. Vähän merkkejä murenemisesta oli viime vuonnakin mutta emme ehtineet ja jaksaneet tehdä mitään. Nyt on pakko!




submit to reddit Delicious

Tuliaisina

toin kotimaanmatkalta mintun ja bellis-kukan.



Oli kyllä ihana vierailla talossa, joka oli kymmenen vuotta vanhempi kuin meidän. Saimme perheen kanssa vertaistukea toisistamme. :)

Terassilla oli leikki-ikkuna ja sellaiset läpinäkyvät seinät, ettei talvellakaan tule lunta sisään.
 Kasvihuone tehty vanhoista ikkunoista.
 Vanhan hetekan jouset auttavat kasveja kiipeilypuuhissa
 Tosi kiva rinnekukkapenkki
submit to reddit Delicious

14.6.2013

Vihdoin alalerran vessaan löytyi sopiva

peili ja matto. Matto oli niin halpa että ostin kaksi. Valkoinen on vessassa sen verran arka, että jos joutuu pesemään usein niin on heti toinen tilalla. Kyllä meidän jalat kiittävät tästä talvella. :)



Ja samalla ostin lehtitelineen. Se pääsi olohuoneen nurkkaan. :)

submit to reddit Delicious

Pieniä taimia

Perunoita kasvaa taas ihan väärissä paikoissa...huoh! Ja ihan oikeissakin. ;)

vasemmalla siemenperuna, oikealla maahan jäänyt viime vuotinen peruna

Siirretty oregano on nyt mysteeri, koska näyttää että vieressä on toinen kasvi, joka maistuu sitruunaiselle. Mietin mitä laitoimme viime vuonna yrttiriviin kasvamaan (mistä siis siirsimme tämän mättään tähän uuteen yrttitarhaan)...mutta ei oreganon vierelle laitettu mitään sitruunayrttiä kasvamaan. Se voi korkeintaan olla minttu. Se olisi tietysti hienoa, koska olemme monta kertaa yrittäneet minttua kasvattaa siemenestä ruukussa ja erilaisissa maissa mutta ei vain lähde kasvamaan.

Tässä koko porukka:


sitruunaiselle maistuva yrtti, minttu?

Oregano


Juhannusruusut aloittivat nyt kukinnan

mustikkat saivat katetta suojakseen rikkaruohoja vastaan

Pinaattia

Punajuuri
submit to reddit Delicious

11.6.2013

Kuva-tehtävä: Etsi kesäkurpitsa


Istutin tuohon neljä siementä mutta vain yksi iti. No, ei se mitään, varmaan saadaan satoa ihan riittävästi meille kahdelle tuostakin. Jonkun pitäisi vain jaksaa kitkeä tuo....viereisessä penkissä sama meininki. Siellä kasvaa kaksi krassia. Niitä siemeniä taisin laittaa kuitenkin vähän enemmän kuin ne kaksi, mutta samapa se. Ihme maata ku syö siemenet....

submit to reddit Delicious

Melkein muttei ihan vielä...

kukat on jo nupuilla ja väriä pilkottaa.
pioni ja muurahaiset

varjolilja

ukonhattu


Ruskolilja uskaltautui avautumaan.

Nyt on tosi kylmä, syksyinen tuulinen päivä. Mutta hyvä että satoi, pihan kastelu on rasittavaa ja vettävievää puuhaa. Ukkosia on ollut. Ja jyrinät tulee sellaisina konekivääritykytyksinä!

Mutta ukkonen ei haitannut näiden lehtien asettelua. Ehdin kerätä niitä ennen kuin alkoi ukkostaa. :)
Ja näitä löytyi myöhemmin mun housun taskusta, kun olin laittamassa housuja pyykkiin....älkää kysykö miksi.


vadelman ja herukan lehtiä

nokkonen kuivumassa

Raivasimme tämän toisen vinttipuoliskon pahvilaatikoista yms. kasvien kuivatuspaikaksi. Siellä oli valmiina jo nauloja ja tangot, mihin voi ripustaa kaikkea. Ja sitten tietysti nuo hyllyt. Täytyy käydä kääntelemässä lehtiä välillä ja muutenkin muistaa purkittaa ettei mene aromit hukkaan!
submit to reddit Delicious

10.6.2013

Puun istutus....rajat tulevat vastaan

Haluaisin jossain vaiheessa pienen luumupuun pihalleni mutta piha on aika täynnä ja nykyiset säädökset rajoittavat merkittävästi.
http://www.tampere.fi/teksti/index/asuminenjarakentaminen/laitjaohjeet/rakentamistapaohjeet/puidenistutusjakaato.html


Jos haluaa 5 metriä rajoihin pitää niin ehkä jos laittaa ihan keskelle pihaa niin onnistuis, mutta ei välttämättä silloinkaan. :)
Mutta onneksi hedelmämuiden osalta tuo matka pienenee puoleen. :) Että sitten joskus jos ja kun joutuu kaatamaan noita omenapuita niin ehkä siihen paikalle saa jonkun toisen hedelmäpuun.

Nythän meillä on molemmin puolin toisen naapurin kanssa kummankin pihassa omenapuita, jotka ovat noin puolen metrin-metrin päässä meidän rajasta. Ja muitakin puita.
:D
submit to reddit Delicious

8.6.2013

Ötökät

Tässä puutarhuroinnissa oppii koko ajan uutta. Esimerkiksi se, että olen aina ollut sitä mieltä että ihan sama mikä sen pörrinkäisen nimi on, joka voi pistää piikillään ja niitä pörrää kesällä paljon. Mutta olen alkanut pikkuhiljaa erotta näitä. Ja huolehtimaan näkyykö meidän pihassa (ja muualla) mehiläisiä. Ne kun tekevät sitä ihanaa hunajaa, joka on pääsääntöisesti ainoa eläinperäinen tuote mitä syön. Toki mehiläiset voivat kärsiä siitä, että niiden pesästä viedään hunajaa. Mutta se on eri asia kuin alkaa lahtaamaan eläimiä syötäväksi. No joo, meni vähän aiheen ulkopuolelle.

Olen kuullut ja itse kokenut, että näitä kavereita jos eksyy sisälle tai muualle vääriin paikkoihin, niille voi puhua ja ohjata menemään pois. Ja se toimii. Jos ei, aina voi ottaa lasipurkin ja jonkun tasaisen kannen, pyydystää kaverin ja viedä pois. :)
Mehiläispesäkin voi karata ja asettua asumaan pihapuuhun! Tai siis ei pesä vaan lähinnä ne ötökät sieltä. Mutta onneksi on ihmisiä, jotka tulevat noutamaan ne tarvittaessa.
 http://www.hyonteismaailma.fi/hyonteiset/ampiaiset_mehilaiset_kimalaiset/mehilainen/karannut_mehilaisparvi

http://www.hyonteismaailma.fi/hyonteiset/ampiaiset_mehilaiset_kimalaiset

http://yle.fi/uutiset/eu-komissio_kieltaa_mehilaisille_vaarallisen_myrkyn_kayton/6612256
submit to reddit Delicious

6.6.2013

6.6.2013

Tänään tein raparperistä mehua ja kauraunelmaa omenoiden kera. Ja näihin meni vain muutama varsi. Pari on vielä jääkaapissa ja noin viiskymmentä pihassa. :) 
(voi olla että liioittelen, mutta PALJON niitä on)

Nurmikkoakin leikattiin taas. Aamulla ei kone suostunut käynnistymään ja moottoriton versio ei kyennyt leikkaamaan isoja puskia niin luovutin. :)

Asiakas mainitsi että tänään on torstai, aloin äkkiä sulattamaan pakastinta, koska piti perjantaina tulla uusi pakastin kotiinkuljetettuna. Olin juuri kuivannut sisustan rätillä kun soitto tuli, että voisi tuoda samantien pakastimen! Ööö, no tuo. :)
Vei vanhan pakastimen pois ja huomattiin että se oli homeessa pohjasta! YÖK! Olipa hyvä että tuli piikattua lattiaa ja laitettua siihen uus päällinen ja maali. Ei tietysti silloin katsottu pakastimen pohjaa...


submit to reddit Delicious

5.6.2013

Riipputuoli

Rakastuimme riippukeinuumme niin että oli pakko saada samasta firmasta tuolimallinen!

:)


Saimme vielä kaupan päälle koukun, jolla voi kiinnittää kattoon (en kyllä tiedä riittääkö meillä huonekorkeus...), koukku ja köysi, joille sen saa puuhun. Ja lisäksi säästin rahtimaksun, koska tyyppi, joka myy näitä, asuu kilometrin päässä. Toi meille tänä aamuna puol seitsemän aikaan. :)
Ja tein tilauksen eilen netissä! Voisin sanoa, että paremmaksi ei palvelu voi enää mennä!

Riippukeinu ja -tuoli kuistin seinällä. Tuo raidallinen pötkylä on riippukeinutyynyt. :)


Riippukeinu puussa:


submit to reddit Delicious

3.6.2013

Joku kasvaa, joku ei

Nämä edellisiltä vuosilta jääneet ja tänä vuonna ostetut laitettiin maahan ja pienet alut jo näkyvät:
tilli
korianteri
pinaatti
rucola
punajuuri
porkkana
kesäkurpitsa (neljästö siemenestä nousi 1)
lanttu
nauris
avomaankurkku
retiisi
lehtikaali
kultakärsämö (keltainen)
silkkiunikko (punaisia ja valkoisia, pihassa jo valmiina punaisia ja keltaisia)
isoauringonkukka (kahta erikorkuista, joista toinen ryhmittyy, joten saadaan ihana auringonkukkaseinä keinun taakse, jos vain lähtevät kasvamaan niin kuin toivon)
kehäkukka (oranssi ja keltainen)
samettikukkia (oranssin keltainen)
kuitupellava (sininen kukka)
punakosmos (valkoinen, pihassa jo valmiina punaisen eri sävyisiä melkein violettiin vivahtaviakin ja valkoisia, en tiedä miten näiden vanhojen käy kun teemme siihen lähettyville yrttitarhan...)
kirsikkatomaatti


Eivät vielä itäneet:
viherminttu
keräkaali (eilen laitettu maahan)
lehtikaali (eilen laitettu maahan)
päivänkakkara
kultakärsämö
rohtosormustinkukka (valkoinen)
tomaatti (tänään laitoin maahan)
siemenperunat (ei siis näy vielä vihreää, koska ne pääsivät maahan vasta pari päivää sitten)

Syksyn sipuleista vain isokevättähti (valkoinen, aiemmin pihalla olikin jo sinisenä tätä) kukki. Voihan se olla, että muut (kuningaslilja ja mukulakurjenpolvi) kukkivat myöhemmin, koska sipulit ovat maassa. Ellei sitten paleltuneet. :(

Ostettiin muutama kukka ettei tuo kuunliljaympyrä näytä ihan orvolta:



iso samettikukka 2 valkoista ja 2 oranssia

http://meidantalo.blogspot.fi/2013/04/siemenia-ja-kevatta-odotellaan.html#links
submit to reddit Delicious

1.6.2013

Perunat maahan

Kyllä näillä iduilla pärjää....vähän turhankin pitkät. Puolet katkeili istutushommissa. :(
Mutta ei se mitään, maasta löytyi vanhoja pottujakin...

Samoin maahan pääsi lehti- ja keräkaali.
submit to reddit Delicious

Lahjakukkia ja uudet puutarhakengät

Istutin asiakkailtani saamani kukat maahan. Tuohon ympyrän malliseen kukkapenkkiin ei noussut sitten muita kuin kevättähtiä. Sinne laitettiin kyllä kultakärsämöä, päivänkakkaraa ja kuningasliljoja. Liljat saattavat tulla vasta myöhemmin tai seuraavana vuonna.
Pitää käydä ostamassa jotain kukkia lisää tuonne, on tuo karun näköinen tollasena... :(
http://meidantalo.blogspot.fi/2013/06/joku-kasvaa-joku-ei.html



 Auringonkukka pääsi kavereiden kanssa saman riviin. Muut tulevat vasta perässä...


Työkavereilta sain verenpisaran. Se pääsi amppelissa omenapuuhun. Tuohon paistaa aurinko mutta ei paahda koko päivää, lehdet varjostavat.



Ja ne kengät. Kumisaappaissa on liian kuuma helteellä, sandaalit väärän malliset ja varpaat on mullassa. Siksi nämä. :)



submit to reddit Delicious