20.10.2011

Ulkotöitä luvassa

Eilen tuli kuution säkillinen sepeliä (päivää tilattua aiemmin, mutta pääasia että tuli) ja tänään kuuluu tulleen sadevesi- ja salaojaputkea. Tämä tietää sitä, että nuori isäntä pääsee kaivamaan ojaa kuin heikkopäinen, jotta kuistin katon toisen puolen sadevedet saadaan johdettua tarpeeksi kauas talosta. Aikomuksena on vetää sadevesiputkea ensin muutama metri ja sitten jatkaa siitä salaojaputkella vähintään saman verran lisää. Tällainen ratkaisuhan ei suinkaan ole suositeltava tai edes erityisen hyvä (koska jos putki sattuu täyttymään/tukkeutumaan) sadevesi valuu seinän viereen. Aiomme kuitenkin luottaa hiekkamaan imukykyyn.
Toinen osaprojekti on pihatien kunnostus nykyisestä mutavellistä takaisin kuivaksi ja jämäkäksi kulkuväyläksi. Tämä pitäisi oikeastaan tehdä ensin, jotta sisälle ei kulkeutuisi muuttotohinassa tarpeettomasti kuraa. Samalla pitää selvittää mikä on isommalta katolta maan sisään ohjatun sadevesi/salaojaputken kunto, sen yli on viimeisen kahden kuukauden aikana jyrätty hyvin monta kertaa niin kuorma- kuin pakettiautollakin. Ja saattoi sen päällä maata iso jätelavakin...
Tiedossa siis maan kaivelua, sepelin lapiointia ja kottikärryn aisassa puuskuttamista.
submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.