2.8.2015

Herbaario ja koruteline

Hei vaan pitkästä aikaa! Täällä tosiaan väännetään kaikkea pientä, laitetaan jos jonkinmoista projektia alulle mutta mitään ei oikein saada valmiiksi. Heh.

Minä tein tässä kesällä pientä meidän pihan herbaariota. Keräsin pihamme monivuotisia kasveja, kuivasin niitä painon alla kuistilla ja teippasin ne sitten puutarhakirjaamme. Ajattelin teettää valokuvat vielä joidenkin viereen. Esimerkiksi pionin kukkaa en alkanut kuivaamaan... Marjoista laitan myös kuvat.

Pihasta putkahtelee aina välillä joitakin kasveja joita siellä on ollut aiemmin mutta joita ei välttämättä joka vuosi näy. Ja varmasti tässä ajanmyötä itsekin niitä hävittää/ muuttaa, joten on ihan hauska säilyttää jotenkin muistoja mitä kaikkea pihasta on löytynyt.
Tulikukka oli kukkapenkissä silloin ensimmäisenä kesänä kun talo ostettiin mutta sen jälkeen sitä ei näkynyt. Nyt niitä on montakin! Samassa penkissä ja jostain mystisestä syystä myös yrttipenkissä. Edellisessä postauksessa onkin kuva kuinka mahtava pötkylä se kasvin kukka onkaan. Olin reissussa ja kun tulin kotiin, oli se vähän kasvanut ja hätkähdin oikein että mikä nuija meillä kasvaa täällä!

Ystävälläni on 1950-luvulla rakennettu talo myös, muistelen, että se on muutaman vuoden meidän taloa vanhempi. Hänellä on vanhasta ikkunaruudusta tehty koruteline ja joka kerta ihailen sitä. Nyt tänä kesänä päätin tehdä itselleni samanlaisen.
Halusin tehdä narun pituussuunnassa mutta se ei vain kertakaikkiaan mahtunut mihinkään niin päin, joten jouduin irrottamaan kaikki ruuvit yms. ja tekemään uudet. Niin, eihän sitä tietenkään voinut etukäteen selvittää että mahtuuko se mihinkään niin päin....
No mutta oikeastaan siitä tuli paljon hienompi noin päin.
Autotallissa on ollut ikkunanpokat koko ajan kun olemme talossa asuneet. Jotenkin muistelen, että olisimme mitanneet ja selvittäneet ettei missään ole tuon kokoista ruutua mutta en mene vannomaan. Pokat olivat likaiset, metalliosat ruostuneet mutta putsasin ja jätin ruostuneet osat taakse, joten tästä tuli ihan hyvä. Vähän viilasin hiekkapaperilla pahimpia kohtia, ettei jää tikkuja käsiin.
Sitten ruuvaillin ruuvit sopivan matkan välein ja leikkasin ja taivuttelin paimenlankaa (aika paksua rautalankaa, jota pihtien avulla sai käänneltyä) ruuvien välille. Lisäksi pienistä palasista taivuttelin koukkuja. Voin kertoa että sormen päät ovat aika hellinä....
Mutta tuli kyllä aivan upea! Ehkä tuon voi joskus maalata jollain kivalla....ehkä sillä tumman suklaanruskealla listamaalilla, mutta nyt kelpaa ihan tuollaisenaan.







Samalla sain meidän eteisen rumiluskasan vähän kauniimmaksi....tuo eteisen pöytä on aina häirinnyt minua. Lipasto on iso ja kun siinä on paljon tavaraa, joita ei oikein voi kaappeihin/laatikoihin laittaa koska niitä tarvitaan koko ajan, saa se eteisen jotenkin sekavaksi ja tukkoiseksi. Peili tuossa on ollut tavallaan turha koska seinällä on iso peili kuitenkin.
Irrotin lipastosta peilin ja pienet kaapit (samalla mietin, että saisiko niistä peilin pidikkeet irti, ne voisi käyttää jossain muualla tai vaikka sellaisenaan).
Tässä vanhoja kuvia, tuo lipasto on ollut joskus makuuhuoneessakin ennen kuin ostimme ison vaatekaapin.



submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.