23.7.2011

Luonnonantimet

Koska emme tienneet keväällä ostavamme taloa, ostimme suuret puiset laatikot ja muutaman ruukun parvekkeelle, joissa olemme nyt viljelleet kaikenlaista.

Nyt on siis vihreä parveke. Ja koska meillä on myös viherkasveja sisällä, mietin, että pitäisikö vuokrata peräkärry ja viedä kaikki kasvit erikseen Talolle (kun muutetaan). ;) Ei tarvitsisi murehtia kuinka paljon ne kärsivät muutossa, osaako kaikki käsitellä meidän pikkuisia hellävaroen jne.
Meidän kurkku teki nyt vasta ensimmäisen kukkasen! Keskurpitsojakaan ei näy. Komeita kukkia kyllä.

Talolla kurkkumaa oli järkyttävän suuri! Onneksi Esa sai kurkunsäilöntä-ohjeita. Muuten osa jäis maahan käyttämättöminä. Omenoita tulee varmasti ihan valtava määrä ja perunamaa oli myös iso! Minä en niin perunasta perusta mutta olen sitä vähän oppinut syömään. Nyt on kai vain pakko syödä! Onneksi meillä on myös perunakellari! Tosin se näytti hankalalta käyttää ja kuntotarkastaja ei edes kommentoinut koko hökötystä mutta olin lukevinani rivien välistä, että se kannattaisi hävittää. Kaikki maakerroksessa olevat puurakenteet olivat hänen mielestään riskirakenteita.

Marjapensaita (vadelma, puna- ja mustaherukat, karviaiset) on myös muutama, joten jos joltain löytyy lasipulloja niin saa tuoda meille! Pitää tehdä mehuja niistä, mitkä ei pakkaseen tai suuhun mahdu. ;)
Raparperiä löytyy myös, NAM! Kukkia on myös kivasti pitkin pihaa. Täytyy miettiä istutanko miniruusut (ostetiin Plantagenilta) nyt syksyllä. Mietin kuinka hyvin se talvehtii sisällä ruukussa. Jotenkin tuntuis varmemmalta istuttaa se nyt maahan, sais siellä talvehtia.
submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.