6.7.2019

Kellarinprojektin etenemisestä, eli rakentamisen ja materiaalivalinnan filosofiaa

Kellariprojektikin on edennyt. Ei paljon, mutta psykologisessa mielessä ja siirrettyinä kottikärrykuormina mitaten valtavasti. Se täytyy kyllä sanoa, että en täysin ymmärrä maakellarimme rakentajan ajatuksenjuoksua. Nyt olen saanut nimittäin kuorittua kellarin katosta:

  • ensimmäisen kerroksen maata, 
  • ensimmäisen kerroksen erinäisiä muovikalvon, muotimaton sekä kattohuovan jämäpaloja ynnä jotain materiaalia jota en ihan edes osannut nimetä pitkälle edenneen hajoamisen takia,
  • ensimmäisen kerroksen styroksia,
  • toisen kerroksen muovia, tällä kertaa vähän isompina ja yhtenäisempinä kappaleina,
  • kerroksen peltiä (tätä en osannut odottaa!),
  • toisen kerroksen maata, sekä
  • kolmannen kerroksen muovia.
Jäljellä näyttäisi olevan vielä kerros kattohuopaa, puolilaho ristiinkoolaus, toinen kerros kattohuopaa, ja sen alla jälleen styroksia, mahdollisesti näiden välissä vielä kerros muovia. Sen alla taitaa olla sitten jo betoni. Täytyy sanoa, että olen onnellinen siitä ettei taloa ole rakennettu samanlaisen vimmaisen materiaalien kerrostamisen ajatuksella kuin tämä kellari, vaan kutakuinkin täysjärkisesti.

Maakellarin katolta vaaditaan suunnilleen kahta asiaa: pintaveden pitävyyttä ja eristävyyttä. Jompaa kumpaa niistä - tai molempia - nuo kerrokset kyllä toteuttavat, mutta mietin vain että olisi ehkä ollut tehokkaampaa tehdä yksi paksu eristekerros, sen päälle kattohuopaa, peltiä, muovia tms pitämään vettä, ja sen päälle sitten maata (joka toki on vähän sekä veden- että lämmöneriste, ainakin noin savinen maa). Ainakin sitä olisi ollut mielekkäämpää purkaa.

Vähän tuntuu siltä, että kellarin kanssa on päässyt valloilleen ensinnäkin 50-60-lukulainen usko siihen, että muovi on ikuista, ja toisaalta vanhempaa perua oleva ajatus siitä, että "jos se mätänee niin sinnehän se maahan häviää". En tiedä onko noiden kahden yhdistämisestä seurannut koskaan mitään hyvää. Näen silmissäni metsässä ruostuvia maalipurkkeja ja muuta roskaa jonka luonto kyllä armeliaasti peittää katseelta kun antaa sille aikaa, mutta ei kykene sulattamaan. 60-luvulla ei sitä vielä tiedetty, mutta kyllähän muovikin hapertuu ja alkaa hajota kappaleiksi, mutta senhän me onneksi jo nyt tiedämme, että mitä pienemmiksi paloiksi se hajoaa, sitä suurempi ongelma siitä tulee (mikromuovit ja merten muovilautat). Tässäkin projektissa olen käyttänyt kohtalaisesti aikaa styrox-mujun ja hajonneiden muovien ja huopien palasten siivoiluun ennen kuin ne leviävät ympäri pihaa ja naapurustoa. Galvanoitu pelti on ainoa materiaali, joka tuosta voileivästä selviytyi voittajana kestäen kuusi vuosikymmentä. Styroksikin olisi muuten ihan hyvässä kunnossa, mutta kerrosten välissä veden mukana kulkenut maa-aines on sotkenut sitä. Ihme kyllä osa muovikalvoistakin on ehjiä ja säilyttäneet ainakin osan sitkeydestä, kuten auki leikattu Kemiran Y-lannospussi ja K-kaupan multapussi (en kyllä oikein näe mitä virkaa näiden pienten irrallisten muovinpalojen on ajateltu kokonaisuudessa täyttävän). Toisaalta oli siellä parin metrin kaistale sellaistakin muovia, jonka pinnasta hilseili ohuita palasia pois, ja kun tuulenpuuska osui kerälle käärittyyn muoviin, auringonvalossa näki miten siitä pölähti pientä silppua ilmaan...


Voi olla, että tuo kattorakenne olisi saattanut toimia paremmin jos katon läpi tulevan tuuletuskanavan ympärillä olisi ollut kaikki nuo kerrokset ehjinä, pelti ja muovit nostettuna aina sentin-pari ylöspäin, mutta jostain tuntemattomasta syystä tuo ylempi styrox-kerros puuttui siitä kokonaan ja tilalla oli silkkaa maata, ja muut tuon vielä purkamattoman kattohuopakerroksen päällä oleva oli koottu pienistä palasista. Tämän aukon kautta sitten sade- ja sulamisvedet pääsivät suoraan tuonne kerrosten väliin, kuljettaen muovien ja styroksin välissä maa-ainesta niin että lähes koko katon mitalla oli kerrosten väleissä ohut tai vähemmän ohut kerros savea.















Koskapa näyttää siltä, että mikään taho ei tällä hetkellä myy kuluttajille bentoniittimattoa (pieninä rullina), ja ainut tapa saada bentoniittisavea käsiinsä olisi tilata ulkomailta tai ostaa se pikkuerinä jostain terveyskaupasta (kyllä, bentoniittisavea käytetään sisäisestikin), olen luopunut ajatuksesta sen käytöstä katon vesieristeenä. Tähänastisista kaivauksista kertynyt maa-aines on osin hyvinkin savista, joten se jo sinällään pitänee enimmät hulevedet aisoissa, mutta kun nyt tuossa on tuota peltiä, ja suht hyväkuntoista muoviakin, niin ehkäpä sitten kierrätän niitä edelleen. Mutta lupaan, että muovia tulee korkeintaan yhteen kerrokseen, ja sekä pintamaa että sen alapuolinen eristys tehdään viistoksi jotta sinne väistämättä jäävien reikien kautta ei sitten valuisi niin paljon vettä läpi.

Kivahan tätä projektia on näperrellä, vaikka tähän mennessä jo lukematon määrä kottikärryllisiä siirrettyä maata alkaakin tökkiä. Valitettavasti täytyy vielä kaivella lisää jotta pääsee korjaamaan sivuseinien yläosan eristystä, joka on vähän puutteellinen. Tiedossa siis lisää savensekaisen maan kaivamista varoen samalla sen sisältä löytyviä muoveja ja styroksia. Alaselkä ei kiitä, mutta oppiipahan kaivaja säännöstelemään rehkimistä ja suorittamista. Kyllä tuo kattorakenne nyt kuitenkin tänä kesänä täytyy saada uusittua, ja mielellään etuseinäkin muurattua ylös asti, vaikka jäisi sitten muut osat vielä odottamaan tulevaa...
submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.