20.12.2011

Joulu

Meidän Talossa ei joulua vietetä, päätimme viime jouluna, että miksi turhaa väkisin juhlia jotain, mikä ei meille merkitse sen enempää kuin muutkaan juhannukset ja vaput. Ne ovat meille vain mukavia ylimääräisiä vapaita. :)

Kortteja ja lahjoja silti tippuu tasaseen vaikka joku onkin hienosti ymmärtänyt jättää meidät listoiltaan. :) Mutta en loukkaannu, vaikka meille joulukortteja lähettääkin. Hyvä, että edes kerran vuodessa joku muistaa meitäkin täällä kaukana etelässä. Ja ymmärrän senkin, että on vaikea ymmärtää sitä että mitä se tarkoittaa kun ei vietä joulua. Meillä joudaan glögiä ja syödään torttuja, muuta jouluun liittyvää ei tässä Talossa ole (postin tuoman joulukorttipinon lisäksi). Jouluvalot ja yksi -liina minulla on, vein nekin töihin lainaan. Töissä tietysti minun on pakko laulaa joululauluja, askarrella jouluisia juttuja ja viettää joulujuhlaa.

Päiväkodissa työskennellessä olen usein ollutkin joulun ja uuden vuoden välin töissä, pyhät tietysti päiväkodit ovat kiinni mutta muuten ollaan auki. Onneksi perheet saavat vapaata ja voivat olla kotona lastensa kanssa mutta kaikilla sitä mahdollisuutta ei ole, joten me olemme hoitamassa lapsia niin kuin muutenkin. Tämä ja ensi viikko ovatkin minulle nyt erityisen vaikeita, koska vaihdan nyt yhtäkkiä työpaikkaa. Olen toisaalta helpottunut ja onnellinen vaihdoksesta mutta lapset ovat kuitenkin niin ihania, että nieleskellä saa joka päivä, kun miettii, että nämä ovat viimeisiä kertoja näissä merkeissä. Sellaista se elämä on, täytyy jostain luopua, jotta saa jotain tilalle.

Tänä vuonna joulu ei kyllä niin paljon ahdista kuin aiempina vuosina, en ole koko joulua edes miettinyt, havahduin siihen vasta kun mietin miksi kaupungissa on niin hirveät ruuhkaat kaupoilla... :)

Meidän joulu luultavasti tänä vuonna sitä, että yritämme sovitella lattialautoja alkuun yläkerran lattioille. Tai jotain muuta remonttia. Pihalla odottaa edelleen lautakasa, joka pitäisi siirtää sisätiloihin...
submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.