9.5.2021

Kohti parempaa unta

Uusi koulu ja päiväkoti rakennettiin vuonna 2018-2019 ja niiden vierelle tuli leikkialue. Tällä paikalla oli aiemmin metsää ja talvella luistelujää eli hyvin hiljaista oli. Nyt lapset ulkoilevat tällä alueella ja paikalla on myös pallokenttiä, mm.koripallokenttä. Lisäksi päiväkotilaiset käyttävät mäessä olevaa metsää rinteessa, josta on suora näköyhteys meille ja äänetkin kuuluvat hyvin, kun ei ole mitään puita välissä.

Päiväkodin ja koulun äänet toki rajoittuvat päiväaikaan mutta koripallokenttää käytetään aamuyöhön saakka. Pallon pompottelu aiheuttaa sellaista kaikuvaa, kumeaa meteliä, että se tuntuu siltä kuin pallo heiteltäisiin meidän seinää vasten. 

Herkkänä tämmöinen matala tärinä on kaikista pahinta. Ja aiheuttaa todella kovaa stressiä ja syö yöunia.

Lisäksi naapurustossa on koiria, joilla on kimeä ääni, yksi erityisesti haukkuu välillä tuntikausia. Olen naapurin kanssa asiasta keskustellut, mutta eivät ilmeisesti voi koiralle mitään.

Aluksi kävimme naapurin kanssa yöllä sanomassa nuorisolle, että pelaaminen loppuu. Useimmiten aukoivat vain päätään (laita ikkuna kiinni, käytä korvatulppia ym.vänkäämistä) eikä mitään muutosta tullut. Joskus lähtivät ja joku joskus jopa pahoittelikin.  Olimme myös yhteydessä kouluihin ja kaupunkiin, mikään ei auttanut. Oli vain pakko oppia sietämään tätä meteliä.

Pitkään jatkuneen unettomuuden jälkeen päätimme pistää huonejärjestyksen uusiksi.

Juuri remontoidusta makuuhuoneesta, jossa oli nyt uusi vaatehuone kaikille meidän lakanoille ja vaatteille, tulikin tv-huone.

Olohuone jaettiin kahtia ja siitä tuli kirjasto sekä makuusoppi. 

Äänet kuuluivat edelleen, mutta huomattavasti hiljaisempana. Muutaman kerran jouduin sanomaan meidän kadulla asuvalle nuorisolle ja heidän kavereilleen, jotka odottivat toisiaan autossa popittaen, että ei tässä kiitos, koska me nukumme tuossa metrin päässä.


Kirjasto ja makuusoppi:










Vanha makuuhuone, nykyinen tv-huone:










submit to reddit Delicious