31.1.2012

Energiatalous

Jos muutama päivä sitten oli kylmä, niin nyt ainakin ulkona on vielä kylmempi (toivottavasti ei silti sisällä) kun aletaan lähestyä kahtakymmentä pakkasastetta.

Lämmitysjärjestelmässä kyllä riittää hönkää vielä (joten ei huolta, hyvät lukijat), ne termostaattiventtiilit jotka toimivat ovat keskialueella (loputhan paahtavat aina täysin auki) ja kattilassa riittää vielä tehoja kovempiinkin oloihin. Loppusyksyllä sähkäri ohimennen kommentoi jotenkin niin että "aika jyrkkä lämpökäyrä" on säätimessä (asteikolla A->F taidettiin silloin olla kohdassa C, nyttemmin siitä on puolella pykälällä noustu), mutta kun talo nyt on kuitenkin aikansa tekele, ei voi olettaa että lämpö sisällä pysyisi ihan nykyajan malliin. Kieltämättä ilmatiiviys olisi suotava asia, mm. omalla puolellani sänkyä on lattia sen verran kylmä, että jalat löytävät villasukat nopsaan (tosin villasukat jalassa olenkin nyt nukkunut, sen verran vilpoisana on pidetty makuuhuonetta, ilman sukkia alkaisi varpaita paleltaa jossain vaiheessa yötä).

Suihkussa käyminen on myös muuttunut karaisevaksi kokemukseksi kun portaikko ja alakerran käytävä ovat arviolta 10-15-asteen tuntumassa (eipähän siellä alhaalla mitään lämmitystä olekaan ja portaikon patteri on vasta keittiön oven takana eli koko portaikko siitä alaspäin, mukaanlukien sivuoven edusta, on lämmittämätön). Aiemmin en ole kokenut kovinkaan usein tarpeelliseksi käyttää kylpytakkia suihkun jälkeen, mutta nyt sitäkin osaa arvostaa. Myös lämmintä lattiaa osaa arvostaa suihkussa, kun vieressä on kovin kylmä kaakeliseinä.

Kuten sanottu, kattilassa on vielä kapasiteettia, ja varmaan säätöpömpelistä voisi kokeilla D-käyrääkin vielä jos ja kun ei muuten meinaa lämpö riittää. Patteriverkoston menovesi näytti eilen jotain +60C tienoilla, minkä huomaa ehkä siitäkin että hanasta ei tule enää ihan niin järkyttävän kuumaa vettä kuin normaalisti jos sitä erehtyy kääntämään liikaa lämpimän puolelle. Energiatalouden suhteen toki on parempi tyytyä villasukkiin, töppösiin ja lämpimiin päällysvaatteisiin, koska jos kylmä tulee nurkista sisään niin kyllä se lämpökin hanakasti karkaa jos sitä alkaa nostamaan. Ihan samaan ei meillä kuitenkaan mennä kuin YLE Teeman Ilmastodieetit-sarjan seuraamassa Rousun perheessä, muistelisin Jukan sanoneen aloitusjaksossa jotain 15 asteesta... Positiivista tässä tilanteessa nyt joka tapauksessa on se, että sähkölaitteiden hukkalämpö muuttuukin hyötylämmöksi (toki siitä osa karkaa pihalle sen enempää meitä ilahduttamatta).

Vaikka "köyhän miehen maalämpö" pitääkin kellaria jossain määrin lämpimänä (pattereiden lisäksi) eristämättömien betonilaattojen muututtua ikäänkuin lämmön lähteeksi, kasasin viikonloppuna lunta sokkelin viereen vanhojen aikojen malliin. Muistelen kyllä kuulleeni että nykypäivänä moinen on laitettu pannaan kosteusvaurioiden tuottajana, mutta pakkokos niiden lumien on antaa sulaa siihen seinälle sään lauhtuessa? Lähinnä ajattelin autotallia tällä operaatiolla; iso talon levyinen tila, kolme ulkoseinää ja hatarat isot ovet tarjoavat haastetta putkimaiselle patterille (joka tosin on pitkä ja kunniotusta herättävä ulkomuodoltaan), enkä haluaisi päästää pakkasta sisään. Toki maalit ja muut pakkasarat aineet sieltä voisi kantaa vaikka pannuhuoneeseen (joka sekin putkien eristämisen myötä on tällä hetkellä enää viileä eikä kuuma kuten alkuunsa) jos alkaa näyttää huonolta. Pitääpä siirtää sääaseman ulkoanturi kuistilta autotalliin niin pysyy tilanteen tasalla...
submit to reddit Delicious

Verhoja

Meidän ikkunat ja verhokiskot ovat sen verran kapeat, että kaksi 150cm leveää verhoa mahtuu reilusti peittämään ikkunat, yksikin riittäisi. Verhokiskot loppuvat heti ikkunanpuitteisiin, joten on aika hölmön näköiset toisella puolen ikkunaa. Niinpä minä tänään otin olohuoneen ikkunoista toiset verhot pois kokonaan, halkaisin toisen ja laitoin kapeat verhot takaisin. Hassua on, ettei sitä edes huomaa, että verhoista lähti puolet pois! Paitsi että on vähän siistimmän näköinen, kun ei ole lytättynä niin paljon kangasta toisessa reunassa.

Kylmä puhaltaa kuistilta sisään, eteisen lattia on tosi kylmä. Nyt ymmärrämme miksi eteisessäkin on iso patteri. :)
Laitettiin välioven eteen fleece-verho, jota tänään hiukan lyhensin. Siihen tahtoi kompastua kun tuli sisään. :) Ei tartte enää kompuroida.
submit to reddit Delicious

28.1.2012

KYLMÄ

Eilen ja tänään on ollut todella kylmä sisällä!
Eilen illalla kun sänkyyn meni, tuntui kuin olisi pulahtanut kylmään veteen. Mutta heräsin joskus aamulla pää hikisenä. ;)
Onneksi Esa jatkaa nyt listojen kiinnittämistä (mikäli vain hermot kestää sahailua...mittaukset eivät tunnu menevän kohdalleen) niin saadaan vähän lämpöä pidettyä sisällä paremmin. :)
Tuntuu puhaltavan tuolta seinän ja lattian välistä...

Lepäilen hetken ja sit pitäis varmaan ruokaa tehdä ja pölyt pyyhkiä. Esa imuroi jo tänään mutta pitää huomenna varmaan imuroida uudelleen...koska luvassa on lakanoiden laittamista vieraspetiin ja sitä pölyjen pyyhkimistä. :)
submit to reddit Delicious

25.1.2012

Hiljaiseloa

Lunta sataa ja pakkanen paukkuu.

Joogasalin lattia on enää muutamaa lautaa vaille valmis. :D
Olen nyt sairaslomalla kuukauden verran, joten en pysty tekemään mitään. Ehkä parin viikon päästä vois maalaushommia tehdä, mutta eipä taida olla sen aika vielä. Nooh, joskus sitten kesällä.... Nykyinen työsuhteeni kestää myös kesän yli, joten sekin vähän verottaa valmiuksia tehdä. Kesällä on tietysti puutarhanhoidossa oma hommansa, joten remontti häiriintyy jo senkin takia. Toivottavasti saisin 1-2 viikkoa pidettyä lomaa jossain välissä niin sais tuon yläkerrankin täyteen käyttöönsä. Esa yrittää parhaansa mukaan tehdä viikonloppuisin yläkertaa. Viikolla aika menee työpäivän päätteeksi lumitöissä, ruuanlaiton ja siivouksen parissa.

En oikein kestä keskeneräisiä asioita... ;) Mutta tämä onkin hyvää harjoitusta minulle siinä mielessä.

Tilasin siemeniä lopulta hiukan alle 70eurolla. Aika hyvin! Omia siemeniä tms. olikin aika kivasti säästynyt, joten säästimme silläkin pitkän pennin. 37 juuresta, kukkaa ja yrttiä on listalla, mitä pihaan laitetaan. :) Muutama noista on vielä kysymysmerkillä, että selviävätkö talvesta.


submit to reddit Delicious

19.1.2012

Pitäiskö lukot ja ovet uusia...

...meillä on nyt muutamana yönä ollut ovet auki. Tänä aamuna ihan selällään!
Ei tartte varashälyttimiä tms. ilmeisesti hommata. :)
Perjantaina kun kävi vieraita niin silloinkin ovi tuppasi jäämään auki. Ilmeisesti pakkanen on jotenkin vaikuttanut lukkoon niin ettei se mene kunnolla kiinni. En tiedä mutta eipähän enää tunnu tyhmältä käydä varmistamassa nukkumaanmennessä, että onhan ovi lukossa....
:)
submit to reddit Delicious

8.1.2012

Yläkerran huoneet työn alla...

Tältä nyt näyttävät huoneet:
vierashuone vaatehuoneesta päin
valkoinen ovi eteiseen, toinen ovi vaatehuoneeseen



Vaatehuone joogasalista katsottuna


Joogasali
ikkunaseinä (oikeasti lattiaa on nyt jo huomattavasti useamman lautarivin verran)

takaseinä, vaatehuone oikealla

etuseinä, vaatehuone vasemmalla, ruskea ovi vie eteiseen
submit to reddit Delicious

7.1.2012

Lattianteko lähti kunnolla käyntiin!

Teimme eilen neljä riviä lattialautoja joogasaliin. Kyllä näyttääkin hyvältä!
Luotinarun puutteessa kiilasimme silsal-narun laudan ja seinän väliin puutikuilla. Varmistimme vielä mittanauhan kanssa, että matka vastakkaiseen seinään on sama laudan molemmissa päissä. 
Kokemuksesta voi sanoa, että vähemmän venyvä luotinaru tai peräti ristikkolaser + lasermittari toki helpottaisivat urakkaa ja vähentäisivät edestakaista liikettä. Mutta meillähän ollaankin perinteitä kunnioittavia...

Porasimme reiät lautaan ja sitten vain vasara heilumaan! Työkalujen pitelemisestä kipeytyvät kädet (tai lähinnä tuo vasarakäsi) auttavat ymmärtämään miksi joku muu olisi ehkä ottanut käyttöön naulapyssyn.



Kyllä kannattaa ottaa joku pätkä sellaiseen käyttöön, että sillä saa hakattua laudat kiinni toisiinsa....kuten kuvasta näkyy.
submit to reddit Delicious

3.1.2012

Siemenluettelo saapui...

Pöh, ei ollu bataattia tuossa luettelossa!
:(
Mutta 20 tuotetta sain listaan. Sen lisäksi mitä nyt varastosta siemeniä löytyy....ja monivuotiset päälle niin kyllä tuonne pihaan saadaan satakunta kasvia. :)
submit to reddit Delicious

1.1.2012

Lattia

Tänään päästiin vihdoin aloittelemaan yläkerran lattiantekoa!
Esa joutuu huomenna rautakauppaan työkaluostoksille. :)
Iso homma kyllä sen ensimmäisen laudan kanssa. Koska laudat piti saada syksyllä sisätiloihin ja autotalliin ei mahtunut, jouduimme sahaamaan lattialaudat valmiiksi, jotta saamme ne kuljetettua ylös. Nyt sitten sommittelimme niitä eri mittaisia lautoja, että mistä pätkistä ois järkevintä aloittaa yhdistely. Vaatehuoneeseen tulee kuitenkin pätkiä, joten pitkiä ois kiva käyttää huoneissa. No, sitten täytyi mittailla että kuinka suorassa seinä on, hiukan irtonainen panelointi ei ainakaan helpottanut hommaa. Vedimme narun seinästä seinään ja sen avulla teimme merkit lautaan ja sahasimme sopivammaksi. Sitten piti sahata kolot patterinputkille. Heitti mitat puolella sentillä, en kyl tiedä miksi...mutta eipä se mitään, voidaan korjata ilman, että tarvitsee sahata uusi lauta. :)
Esalla on vielä huomenna lomaa...
submit to reddit Delicious